Kaveri heitti eräänä päivänä provokatiivisen ja naiivin idean: koska Ylellä on useita uutislähetyksiä pitkin iltaa, niistä yhdet voisivat keskittyä pelkästään myönteisiin uutisiin. Ikävät vaikka ykköselle ja kivat kakkoselle. Sitten voisi nautiskella rauhassa jommastakummasta lähetyksestä, tilanteen ja sietokyvyn mukaan.

Ajattelin huumorintajuttomasti, ettei tuo tietenkään toimisi. Maailma ei ole mustavalkoinen, ei kukaan jaksa vain yhtä sorttia. Kaikki riippuu näkökulmasta. Vain huonoihin tai vain hyviin jaottelu on todellisuuden vastaista ja lapsellista. Tarvitsemme sekä ruisleipää että vaniljajukurttia.

Ja vaikka miten absurdia on kuulla uutislähetys, jonka kärkenä on Suomen finaalipaikka euroviisuissa, ja heti sen perään seurantauutinen Jemenin panttivankidraamasta, molemmat aiheet kuitenkin kuvastavat ympäröivää todellisuuttamme.

Kaikki uutistyö ja journalistinen työ on valintaa, jonkun tekemää ja suodattamaa. Yritämme Maailman Kuvalehdessä tarjoilla aiheisiimme näkökulmia, jotka eivät olisi kaikkein mustavalkoisimpia. Uutisosiossamme on palsta myös absurdeille uutisille. Niitäkin maailmassa riittää.

Lehtemme aiheet ovat usein ongelmakeskeisiä, mutta näkökulmamme niihin pyrkii olemaan ainakin vähän vivahteikkaampi.

Onneksi on myös aidosti hyviä uutisia.

Käsissäsi olevassa numerossa kerromme ilahduttavan uutisen thaimaalaisten lasten välityksellä: hiv ei ole enää kuolemantuomio.

Muutenkin kumoamme ja päivitämme luutuneita uskomuksia. Toimittaja Pia Laine kokosi viisi ikävää hokemaa, jotka eivät pidä paikkaansa. Yksi väitteistä on se, että suuri osa kehitysmaiden asukkaista olisi lukutaidottomia. Lukutaidottomuus on kuitenkin katoavaa kansanperinnettä. Nykyään 84 prosenttia kaikista maailman aikuisista osaa lukea.

Ankeista, turhauttavista tai stereotyyppisistä aiheista – esimerkiksi rasismista tai maahanmuuttajuudesta – voi kaivaa esiin toisenlaisia kulmia. Juuri niin tekee henkilöjutussamme esitelty stand up -koomikko Ali Jahangiri. Miehen oma suhde identiteettinsä pyörittelyyn on mutkaton ja raikas: ”Mullehan maksetaan siitä!”

Myönteinen näkökulma elämään on esillä myös kuvareportaasissa Elämän juhla, joka kertoo ghanalaisista hautajaisista. Valokuvaaja Meeri Koutaniemi ja toimittaja Kukka Ranta osallistuivat paikallisen suurmiehen hautajaisseremoniaan, joka kesti päiväkausia. Tuhatkunta omaista, ystävää, tuttavaa ja kyläläistä tanssivat ja lauloivat yhdessä surunsa pois.

Itseeni teki vaikutuksen paikallinen tapa, jossa leski tarttuu jokaista tervehtivää vierasta kädestä, irvistää kasvoilleen hetkellisen voimakkaan itkun, ja vakavoituu heti kun suoritus on ohi.

”Ihmiset päästävät surun ulos, ja elävät sitten ehkä pidempään”, yksi sukulaispoika sanoo.

Tämäkin on hyvä uutinen. Siitä voisi ottaa myös opiksi.