Viime vuoden lopulla otsikoihin nousi kehitysavun väärinkäyttö. Ensin Mosambikissa rahaa oli hassattu muun muassa krokotiilijahteihin. Sitten selvisi, että somalialaisten yhdistysten rahojen käytössä oli epäselvyyksiä.
Tämä nosti monilla keskustelupalstoilla vaatimuksen koko kehitysavun lakkauttamisesta. Autetaan ensin oman maan köyhiä ja vasta sitten – jos sittenkään – laitetaan rahaa kehitysapuun. Autettaisiin kehyrahoilla mieluummin lapsiperheitä ja vanhuksia, poistettaisiin niillä leipäjonot.
Hyviä ja tarpeellisia avustuskohteita nuokin. En vain jaksa uskoa, että kehitysavun lakkauttaminen näkyisi millään tapaa leipäjonossa seisovan vanhuksen arjessa. Ja tuskin lapsiperheillekään siitä rahaa heruisi.
Yhteiskunta, joka ei kanna globaalia vastuutaan tukemalla köyhempiä maita, toteuttaa useimmiten kovaa uusliberalistista markkinataloutta. Siihen ei kuulu vastuunkanto vähävaraisista, olivat he sitten lähellä tai kaukana.
Hyvä esimerkki tällaisesta valtiosta löytyy ihan vierestä. Viron valtion taloudella menee hyvin moniin muihin euromaihin verrattuna. Bruttokansantuotteen kasvuennuste on tällekin vuodelle noin kolme prosenttia. Kuitenkin maa antaa kehitysapua vain niukin naukin 0,1 prosenttia bruttokansantuotteestaan. Luulisi, että vaurautta olisi jaettu omille kansalaisille.
Pikainen kävely Tallinnan vanhan kaupungin ulkopuolella kertoo kuitenkin karua kieltä: leipäjonoja ja suoranaista köyhyyttä. Virolainen työtön tai eläkeläinen ei pärjää valtion maksamilla avustuksilla. Eikä tavallinen virolainen työntekijäkään palkallaan juuri juhli.
Olen melko varma, että jos suomalainen perinne auttaa köyhempiä maita ja niiden ihmisiä lakkaisi, liukuisimme kohti kovempaa yhteiskuntaa. Ensin lakkautettaisiin kehitysapu, koska rahat menevät hukkaan. Sitten lakattaisiin tukemasta maahanmuuttajia, koska he nyt vaan eivät ole suomalaisia.
Suomalaisia köyhiä taas ei enää autettaisi, koska kaikkien pitää elää työllään, oli sitä tarjolla tahi ei. Eläkkeitä voidaan leikata, koska työikäisenä pitää säästää vanhuuden varalle. Lapsiperheitä ei tueta, koska lapsia pitäisi oikeastaan hankkia vain, jos pystyy ne varmasti elättämään.
Myös alkaneena vuonna suomalaisten pitää auttaa heikommassa asemassa olevia, kansallisuuteen katsomatta. Suomalaisia heikommin toimeentulevia ihmisiä on autettava ja samalla maamme on kannettava vastuuta myös talouden epätasaisesta jakautumisesta maailmassa. Silloin kun valtio kantaa globaalin vastuunsa, se on kypsä tukemaan myös omia kansalaisiaan.
Kehitysavun väärinkäytöksiin on tietysti puututtava. Aivan samoin kuin pitää puuttua sosiaaliturvan väärinkäyttöön tai yritysten veronkiertoon.