Nyt olisi hyvä idea. Mutta milläs tämän rahoitan?
Perussääntö on yksinkertainen: jos haluat rahaa, muttet anna vastineeksi muuta kuin hyvää mieltä, tarvitset rahankeräysluvan. Sen saaminen on kuitenkin monen kiemuran takana.
”Viime vuonna 95 prosenttia lupahakemuksista palautettiin hakijalle lisäselvityksiä varten”, kertoo Pia Tornikoski. Hän on pääsihteeri Vastuullinen lahjoittaminen -yhdistyksessä. Sen jäseninä on pääasiassa suuria, ammattimaista varainhankintaa tekeviä järjestöjä.
Rahankeräysluvat on vuodesta 2010 lähtien myöntänyt poliisihallitus tai paikallinen poliisi. Aiemmin luvat haettiin lääninhallituksilta. Siirto poliisille hidasti ja vaikeutti lupien saamista.
”Suomessa on kymmeniä tuhansia aktiivisia yhdistyksiä. Rahankeräyslupa on kuitenkin vain 800 yhdistyksellä. Jostainhan tämä kertoo”, Tornikoski sanoo.
Rahankeräyslaki uusittiin viimeksi vuonna 2006. Nyt suunnitteilla olevassa lakiuudistuksessa on kyse enemminkin yksityiskohtien hiomisesta kuin perustavanlaatuisesta remontista.
”Rahankeräyslain tekstissä on tuikitärkeitä sidesanoja. Jo aivan pienillä muutoksilla saataisiin laajennettua mahdollisuuksia rahankeräyksiin”, Tornikoski sanoo.
Kaikkein tärkein pikkusana nykylaissa on ”yksinomaan”. Lain mukaan lupa voidaan antaa ”rekisteröidylle yhteisölle tai säätiölle, jolla on yksinomaan yleishyödyllinen tarkoitus”. Ei siis riitä myöskin laista löytyvä vaatimus, että kerätyt rahat voi käyttää vain yleishyödylliseen tarkoitukseen.
Taikasana on vastikkeellisuus
Kiemuraisesta rahankeräyslaista ei tarvitse välittää, jos lahjoitusten sijaan rahaa kerätään jonkin tavaran tai palvelun myynnillä. Silloin kysymys on vastikkeellisesta myynnistä.
Vastikkeellisuus on taikasana myös joukkorahoituksessa. Joukkorahoitus tarkoittaa sitä, että ihmiset sitoutuvat etukäteen osallistumaan tietyn hankkeen rahoitukseen. Suomen lain puitteissa joukkorahoitus on mahdollista, jos rahoittajat saavat tuelleen vastinetta jonkin tuotteen tai palvelun muodossa hankkeen valmistuttua.
Joukkorahoitus nousi laajemmin esille viime kesänä. Senja opettaa sinulle ruotsia -kirjaa varten kerättiin rahaa yhdysvaltalaisen Kickstarter-sivuston kautta. Syyskuussa poliisihallitus kuitenkin totesi, että keräys oli lain vastainen. Syynä oli lähinnä se, että hankkeesta kertovassa suomeksi käännetyssä esittelyssä oli käytetty rahankeräyksiin liittyviä sanoja, kuten lahjoitus.
Lokakuussa Senjan kirjahanke päätti palata joukkorahoituksen pariin. Ipad-laitteella julkaistavaa sähköistä versiota varten aletaan kerätä rahoitusta Kickstarterissa.
Joukkorahoitusta varten käynnistellään myös suomalaisia vaihtoehtoja. Yksi niistä on nyt rakennusvaiheessa oleva Mesenaatti.me-sivusto.
”Yhteisörahoitus on täysin mahdollista toteuttaa nykyistenkin lakien puitteissa”, Mesenaatin tuottaja Tanja Jänicke kertoo.
Ensi talvena varsinaisen toimintansa käynnistävän Mesenaatin kautta rahoitusta voi hakea kahdella eri tapaa. Jos mukaan lähtevällä yhteisöllä on jo olemassa keräyslupa, sivuston kautta voi kerätä rahaa perinteisten rahankeräysten tapaan. Jos keräyslupaa ei ole, kyse on vastikkeellisesta ennakkomyynnistä.
”Jos rahankeräyslaki muuttuisi, se helpottaisi sellaisia yleishyödyllisiä hankkeita, joissa vastikkeen tarjoaminen on vähän keinotekoista. Näitä ovat kaikille avoimet palvelut. Esimerkiksi jos punavuorelaiset haluaisivat yhdessä rahoittaa leikkikentän, se ei onnistuisi ilman rahankeräyslupaa. Kaikkien vapaassa käytössä oleva kenttä ei kelpaisi vastikkeeksi”, Jänicke kertoo.
Vasta käynnistysvaiheessa oleva Mesenaatti on saanut jo liki sata hankehakemusta. Niistä noin kymmenellä prosentilla on jo olemassa oleva rahankeräyslupa.
”Kun rahankeräyslupa on aika tiukassa, se tuo turvaa myös Mesenaatille. Meidän ei silloin tarvitse itse seuloa vastikkeettomia hankkeita niin tarkkaan”, Jänicke sanoo. ”Vaikka Mesenaatti ei suoraan ole vastuussa hankkeista, pitää meidän kuitenkin laadun takaamiseksi vähän kontrolloida sitä, millaisille hankkeille tukea kauttamme haetaan.”
Ruotsissa vastuu on lahjoittajalla
Suomalaisen rahankeräyslain tiukkuus on Euroopan mittakaavassa poikkeuksellista. Esimerkiksi Ruotsissa rahankeräykseen ei vaadita lainkaan erillistä lupaa.
Ei rahankeräys länsinaapurissakaan ole silti säätelemätön villi länsi. Viranomaisten sijaan säätelystä on vastuussa varainhankintaa tekevien järjestöjen oma neuvosto. Se myöntää keräyksille määräaikaisen luvan käyttää 90-alkuista tilinumeroa. Se on kuluttajille merkki siitä, että kerätyistä rahoista vähintään 75 prosenttia tilitetään keräyskohteeseen.
Suomessa rahankeräyslain uudistus tuskin etenee Ruotsin suuntaan. Sisäasianministeri asetti rahankeräyslakia koskevan lainsäädäntöhankkeen lokakuun lopulla. Suuntaviivoja uudistukselle löytyy toukokuussa valmistuneesta esiselvityksestä.
Tarkoitus on selkeyttää lain säännöksiä yleishyödyllisyyden osalta ja toteuttaa evankelis-luterilaisen ja ortodoksisen kirkon rahankeräysoikeus. Lisäksi pohdittavaksi tulee rahankeräysluvan maksimiajan pidentäminen nykyisestä kahdesta vuodesta. Aloite rahankeräyslain uudistamiseksi on tarkoitus tuoda eduskunnan käsittelyyn ensi vuoden syksyllä.
Käytännössä uudistus tarkoittanee sitä, että rahankerääjä saisi jatkossa tehdä myös muuta kuin yleishyödyllistä toimintaa. Keräysrahan käytön osalta sen sijaan vaatimus yleishyödyllisyydestä säilyisi.
Tuotoista vaikea saada uutta tietoa
Rahankeräykset ovat merkittävä tulonlähde monille järjestöille. Niiden tuotoista on kuitenkin vaikea saada ajantasaista tietoa. Poliisin sivuilla tuoreimmat, vaikkakin puutteelliset tilastotiedot ovat vuodelta 2007.
Silloin suurin yksittäinen rahankerääjä oli Evankelisluterilainen lähetysyhdistys Kylväjä lähes viiden miljoonan euron keräystuotollaan. Seuraavaksi suurimmat kerääjät olivat Greenpeace ja Suomen Luterilainen Evankeliumyhdistys. Niiden keräysten tuotot olivat kulujen jälkeen 2,9 ja 2,7 miljoonaa euroa.
Sisäministeriön ohella uutta lakiehdotusta sorvataan myös virkakoneiston ulkopuolella. Se on mahdollista maaliskuussa voimaan tulleen kansalaisaloitejärjestelmän puitteissa. Eduskunta ottaa käsiteltäväkseen sellaiset lakialoitteet, jotka saavat taakseen 50 000 allekirjoitusta.
”Tässä voi periaatteessa käydä niinkin, että hallitus saa keväällä kaksi ehdotusta keräyslaiksi, yhden ministeriöltä ja toisen kansalaisilta”, Pia Tornikoski toteaa.