”Avioliittoon ei saa mennä alle kahdeksantoistavuotias. Oikeusministeriö voi kuitenkin erityisistä syistä antaa kahdeksaatoista vuotta nuoremmalle luvan mennä avioliittoon.”
Näin säädetään Suomen avioliittolaissa. Naimisiin siis pääsee myös alaikäisenä. Toisin kuin täysi-ikäisen, alle 18-vuotiaan on kuitenkin perusteltava viranomaisille, miksi hän haluaa naimisiin. Oikeusministeriöstä kerrotaan, että mikä tahansa syy ei kuitenkaan riitä. Hyväksyttyjä syitä ovat esimerkiksi tuleva perheenlisäys, uskonnollinen vakaumus tai kulttuurinen tausta, joka käytännössä kieltää tai merkittävästi rajoittaa seurustelua ennen avioliittoa.
Vanhempien lupaa ei tarvita, vaikka heitä saatetaankin kuulla asiassa. Periaatteessa mitään alaikärajaa avioitumiselle ei ole, mutta käytännössä luvan saa sitä helpommin, mitä lähempänä täysi-ikää hakija on.
Oikeusministeriöstä saatujen tietojen mukaan vuosittain muutama kymmen alaikäinen hakee lupaa avioliittoon. Määrä on pitkällä aikavälillä ollut laskussa. Hakijoiden joukossa on myös maahanmuuttajia, mutta ministeriön mukaan ei mitenkään merkittävästi. Tosin maahanmuuttajat eivät välttämättä tiedä tästä mahdollisuudesta.
Vuositasolla vain muutama saa kielteisen päätöksen, josta voi valittaa korkeimpaan hallinto-oikeuteen.
Ministeriöstä vakuutellaan, että painoa annetaan hakijan henkilökohtaiselle uskonnolliselle vakaumukselle, ei tiettyihin uskontokuntiin kuuluville vain siksi, että kyseiset uskontokunnat suhtautuvat kielteisesti seurusteluun ilman avioliittoa. Tosin henkilökohtainenkin toive päästä pikaisesti naimisiin voi johtua myös pitkälti oman uskonnollisen yhteisön kielteisestä suhtautumisesta seurusteluun. Kyse on siis tuskin aina hakijoiden puhtaasta vapaasta tahdosta.
Hakijoita ei haastatella henkilökohtaisesti paikan päällä. Ministeriön mukaan varmistetaan kuitenkin, että hakija on itse täyttänyt ja allekirjoittanut hakemuksen. Hakijaan voi kuitenkin kohdistua suostuttelua, painostusta ja jopa suoranaista pakottamistakin esimerkiksi silloin, kun tyttö on tullut raskaaksi eivätkä vanhemmat tai muu oma yhteisö hyväksy avioliiton ulkopuolella syntyviä lapsia. Painostus tai pakottaminen voivat jäädä piiloon, jos henkilö sen seurauksena muuttaa mielensä ja suostuu itse hakemaan avioliittolupaa.
Yleensäkin nuorella henkilöllä, joka on kasvanut seurustelua rajoittavassa yhteisössä, voi olla sellainen käsitys, ettei muuta vaihtoehtoa pikaiselle naimisiinmenolle ole. Asia on sikälikin vakava, että seurustelua tiukasti rajoittavat yhteisöt suhtautuvat myös yleensä hyvin kielteisesti avioeroon. Harkitsemattomasti solmitusta avioliitosta ei noin vain pääse – laissa säädetty harkinta-aika avioerolle on pitkä varsinkin hyvin nuoren henkilön elämässä. Lisäksi erotessaan voi joutua silmätikuksi ja suorastaan hylätyksi, jos oma yhteisö ei katso avioeroja hyvällä.
Erikoislupaa harkittaessa olisi kuitenkin varmistettava, ettei asiaan liity vanhempien tai ulkopuolisten painostusta. Erikoislupahakemus tulla vihityiksi tulisi olla tulevien puolisoiden yhteinen tahto ja perustuttava niin heidän kuin viranomaisten tarkkaan harkintaan.
Erityistä huomiota kaipaavat myös sellaiset tapaukset, joissa vain toinen hääparista on alaikäinen. Henkilökohtainen, paikan päällä tapahtuva haastattelu voisi tuoda esille mahdollisia pakkoavioliittoja. Nuorille olisi kerrottava mahdollisuudesta saada suojelua mahdollisilta uhkauksilta. Pääsääntönä olisi pidettävä, ettei 18 vuoden ikärajasta hevin tingitä. Tällä hetkellä erikoisluvan saaminen on kuitenkin melko lailla automaatio.