Museo Machu Picchun historiasta ja aarteista keskellä menneen inkavaltion pääkaupunkia Cuzcoa. Mikä sen luonnollisempaa? Casa Conchan museo on kuitenkin vuosia kestäneen kädenväännön tulosta.
Kun amerikkalainen Hiram Bigham vei löytämänsä inkamonumentin aarteet Yhdysvaltoihin vuonna 1915, hänen piti viedä ne vain tutkittavaksi ja palauttaa sitten takaisin Peruun. Mutta Bigham ei koskaan pitänyt lupaustaan. Perun valtion pyynnöt löytöjen palauttamiseksi kaikuivat kuuroille korville aina viime vuoteen asti.
”Bigham oli vakuuttanut palauttavansa löydöt Cuzcon yliopistolle heti tutkimustensa loputtua. Yliopisto oli jopa myöntänyt hänelle kunniatohtorin arvon merkittävästä työstä”, kertoo museon johtaja José Altamirano Vallenas.
Pieni osa löydöistä palautettiin viime vuonna sinne, minne ne kuuluvat: Cuzcossa varta vasten lokakuussa 2011 avattuun museoon, joka sijaitsee yhdessä kaupungin kauneimmista siirtomaakauden aikaisista rakennuksista, Casa Conchassa. Museossa on esillä 366 esinettä, eli vain murto-osa 45 000 esineen kokonaisuudesta. Loput löydöt on tarkoitus palauttaa tämän vuoden loppuun mennessä.
Museo on paitsi ilo arkeologian ystäville myös vahva symboli Andien alkuperäiskansojen vuosia kestäneestä taistelusta oman kulttuurin vaalimiseksi ja sen arvostuksen nostamiseksi. Perussa kuutisen vuotta sitten alkaneen liikkeen tulokset näkyvät myös politiikassa: vuonna 2011 presidentiksi valittiin latinalaisamerikkalaisen vasemmiston edustaja ja andilaisperheen vesaOllanta Humala. Myös naapurivaltioissa Boliviassa ja Ecuadorissa vallan kahvassa ovat alkuperäiskansojen edustajat Evo Morales ja Rafael Corea.
Turismitulot sivu suun
Machu Picchun alueen asukkaiden seuraava haaste tulee olemaan valtavien turistimäärien tuomasta mannasta osalliseksi pääseminen, perinteisistä elinkeinoista luopumatta. Alueella vierailee vuosittain miljoonia matkailijoita. Pelkästään Machu Picchulla vierailijoita on 800 000.
Pisacin kylässä, 4000 metrin korkeudessa asuvassa Amaru-yhteisössä on jo muutama vuosi kehitelty uusia turismin muotoja.
”Maanviljely ei ole tarpeeksi kannattavaa. Nuoret lähtevät kokeilemaan onneaan kaupunkiin. Siksi haluamme tarjota muita elinkeinomahdollisuuksia”, kertoo projektista vastaava Gregorio Sotalero.
Matkailijoille on tarjolla patikkaretkiä vuorille sekä tutustumista paikalliseen ruokakulttuuriin ja käsityöperinteeseen. Majoittua voi kyläläisten koteihin.
Projektin käynnistäminen on kuitenkin vaatinut aikaa. Toistaiseksi vain 36 perhettä yhteisön 220 taloudesta on mukana matkailutoiminnassa.
Amaru-yhteisössä varjellaan myös perinteistä maanviljelyä, joka on korkeilla vuorilla kovaa työtä. Mutta se on myös ehto rikkaan andilaisen biodiversiteetin säilymiselle.
Pääkaupungissa Limassa sijaitseva kansainvälinen perunantutkimuslaitos tekee yhteistyötä Sotaleron yhteisön kanssa saadakseen ruohonjuuritason tietoa tutkimuksiin ja voidakseen soveltaa kokeilujaan käytännössä.
”Suullisesti sukupolvelta toiselle kulkenut tieto maanviljelystä on kallisarvoista näissä tutkimuksissa”, Sotalero sanoo.
Fidelin parta värjää villan
Muutaman kilometrin päässä Pisacin kylästä kapeneva tie nousee kiemurrellen kohti pientä kylää, huteralta näyttävien talojen keskelle.
Hiukan kauempana, syvän sinisenä siintävän järven jyrkillä rannoilla kyläläiset ovat työn touhussa. Kyntötyöt alkavat ani varhain aamulla, ja kaikki tehdään käsivoimin. Ilmanala tekee muutoinkin raskaasta työstä vielä uuvuttavampaa – näillä korkeuksilla mikä tahansa fyysinen ponnistus tuntuu työläältä. Erään maalaisnaisen selässä peiton suojiin kiedottu pienokainen jatkaa vielä uniaan ja herää vasta äidin pitäessä taukoa ja laskiessa käärön selästään.
Joka aamu kahdeksan aikoihin laama- ja alpakkalaumat kulkevat kylän halki kohti laitumia. Eläimet kiipeävät ketterästi jyrkkiä polkuja pitkin kohti vuorien puuttomia lakeuksia, joilla vain paikalliset paimenet kulkevat.
Laaman ja alpakan villa on andilaismaanviljelijöiden kallisarvoisinta omaisuutta. Laakson toisella puolella, Chincheron kylässä eräs järjestö hyödyntää perinteisiä kudontataitoja uuden matkailumuodon kehittämisessä. El Balcon del Inca -projekti on paikallisten naisten perustama kudonta-ateljee, jonne myös turistit ovat tervetulleita tutustumaan perinteisen käsityön saloihin ja kokeilemaan kudontaa.
”Käytämme ainoastaan luonnontuotteita”, kertoo projektipäällikkö Luz Inti.
Väriaineet saadaan kasveista tai juurista. ”Tai tästä ‘Fidel Castron parraksi’ nimetystä sammalesta”, Inti nauraa.
”Kaiken, mitä osaamme, olemme oppineet äideiltämme, jotka puolestaan ovat oppineet samat asiat omilta äideiltään”, Inti painottaa. ”Jokaisella kuviolla on oma merkityksensä: rakkaus, viisaus, terveys.”
Lopputuloksena on silmiä hivelevän kauniita vaatteita, huopia ja kankaita, joita myydään ateljeessa. Käsityönä tehtyjen tuotteiden laatu on vertaansa vailla.
Tulevaisuus huolettaa kuitenkin Intiä. Vain muutaman kilometrin päähän kylästä suunnitellaan uutta lentokenttää. Se tarkoittaisi lisää turisteja, mutta veisi seudun maanviljelijöiltä viljelymaita.
Suola häikäisee kulkijan
Laakson laidalla sijaitseva Las Salinas del Mar on toinen hyvä esimerkki kestävän kehityksen arvoja kunnioittavasta projektista, jossa matkailusta pyritään luomaan uusi tulonlähde. Vuoren uumenista syöksyvä vesiputous on kuljettanut vuosisatojen ajan suuria määriä suolaa. Vuosien varrella virran rannoille on rakennettu tuhansia keruualtaita, jotka muodostavat laaksoon valoa heijastavan ja häikäisevän tilkkutäkin.
Suolaa kerätään toukokuusta lokakuuhun. Aivan kuten korkealla sijaitsevilla perunapelloilla, myös täällä työ on fyysisesti raskasta, ja sen tuomat tulot riittävät juuri ja juuri elämiseen. Siksi altaista vastaavat yhteisöt pyytävät nykyisin matkailijoilta maksua, jotta inkojen ajoilta peräisin olevaa perintöä pystyttäisiin vaalimaan myös tulevaisuudessa.
Las Salinas del Marin on kuitenkin vaikea kilpailla Machu Picchun kanssa. Ja toisin kuin suola-altaat, Machu Picchu ei tuo juuri mitään tuloja Andien asukkaille – huolimatta siitä, että se on Latinalaisen Amerikan tunnetuin matkailukohde.
”Valtaosa turisteista kulkee junalla Cuzcosta Machu Picchun juurella sijaitsevaan Aguas Calientes -kylään, viettävät päivän paikan päällä ja palaavat illaksi takaisin Cuzcoon”, harmittelee kestävään matkailuun erikoistunut konsultti Antoine Georges, joka toimii paikallishallinnon neuvonantajana.
Maailmanperintökohteeksi vuonna 1983 listattu Machu Picchu kärsii suurista turistimassoista, mikä huolettaa myös Unescoa. Suunnitteilla on uusia tapoja hallita matkailun seurauksia, muun muassa kehittämällä majoitusmahdollisuuksia muualla kuin aivan Machu Picchun juurella, työllistämällä enemmän paikallista väestöä ja luomalla uusia kulkuyhteyksiä.
”Ajatuksena on tiedottaa paremmin Machu Picchun historiasta ja sen arvosta, ja tehdä nähtävyydestä pidemmällä aikavälillä laajempi, koko Pyhän laakson alueelle levittyvän matkailun keskus”, kertoo Georges.