Huomaamaton tiilirakennus seisoo hiljaisessa kadunkulmassa itälontoolaisella asuinalueella, vastapäätä katolista kirkkoa ja sikhi-temppeliä.
Pienen talon seinässä on kyltti: ”Islamilainen sharia-tuomioistuin”. Kun ovesta astuu sisään, on vaikea uskoa saapuneensa Iso-Britannian suurimpaan sharia-lakia toimeenpanevaan yksikköön. Odotustila muistuttaa enemmänkin hammaslääkäriaseman vastaanottoa.
Tiskin takana hymyilee huolitellun näköinen, mustaan huiviin ja pitkään kaapuun pukeutunut nainen. Hän kehottaa istuutumaan. Odotushuonetta reunustavat muovituolit, keskellä on pöytä, johon on pinottu arabiankielisiä lehtiä ja islamilaista kirjallisuutta.
Parinkymmenen minuutin odottelun jälkeen minut ohjataan ilmastoituun toimistohuoneeseen, jossa massiivisen työpöydän takana korokkeella istuu parrakas mies. Hän on mufti Suhaib Hasan, joka on luvannut kertoa minulle, mitä sharia-tuomioistuimessa tapahtuu.
”Länsimaalaiset pelkäävät shariaa. Heille tulee siitä mieleen käytäntö, jossa varkailta leikataan kädet irti ja aviorikoksen tekijät kivitetään kuoliaaksi. Ei täällä sellaista tehdä. Tämä on Iso-Britannia”, Hasan sanoo.
Perintökiistoja ja arjen konflikteja
Shariaa eli islamilaista lakia on käytetty Englannissa rinnakkain virallisen oikeuslaitoksen kanssa vuodesta 1982. Sen avulla ratkotaan muslimien välisiä ongelmia ja kiistoja. Sharia-tuomioistuimia on tällä hetkellä ympäri Britanniaa noin 85. Niitä velvoittaa Iso-Britannian rikoslaki, eivätkä ne siis saa määrätä minkäänlaisia rangaistuksia.
Sharia-tuomioistuimessa ratkotaan asianomistajariitoja, esimerkiksi perintökiistoja. Käsiteltäviä tapauksia on kuukausittain pari-kolmesataa. Määrä on kolminkertaistunut viiden viime vuoden aikana.
Suurin osa asiakkaista on Lontoossa asuvia pakistanilais-, somalialais-, tai bangladeshilaistaustaisia muslimeita. Pulmia matkustetaan ratkomaan jonkun verran myös muista Euroopan maista. Rahakiistojen lisäksi uskonoppineet – sellaiset kuin Hasan – vastaavat arkielämään tai uskonnon harjoittamiseen liittyviin kysymyksiin islamilaisten periaatteiden mukaan. Näitä asiakkaille annettavia ohjeistuksia kutsutaan fatwoiksi.
Naisten hakemat avioerot työllistävät eniten
Ylivoimainen enemmistö, noin 95 prosenttia, sharia-tuomioistuimessa käsittelemistä tapauksista on musliminaisten hakemia avioeroja. Mies voi sharian mukaan erota vaimostaan ilmoittamalla siitä kirjallisesti tai suullisesti, mieluiten todistajien läsnä ollessa. Jotta nainen voi purkaa islamilaisittain solmitun avioliiton, hän tarvitsee miehensä suostumuksen tai sen puuttuessa sharia-tuomioistuimen myönteisen päätöksen.
Mutta miksi Lontoossa asuva, Britannian lain piirissä elävä muslimi ei mene ja hae eroa käräjäoikeudessa niin kuin muut englantilaiset tekevät?
”Käräjäoikeudessa voidaan purkaa vain sellaiset avioliitot, jotka Britannian laki tunnustaa. Islamilaisittain solmittu avioliitto ei ole sellainen. Siihen kuuluu erityispiirteitä ja sopimuksia esimerkiksi myötäjäisrahoista ja lasten huoltajuudesta. Niihin Britannian oikeuslaitos ei ota mitään kantaa”, Hasan sanoo.
Useimmiten Englannissa eroava muslimi hankkii siis kaksi avioeroa: yhden käräjäoikeudessa Britannian yhteiskuntajärjestelmän vaatimien muodollisuuksien vuoksi, toisen sharia-tuomioistuimesta. Islamia noudattaville pareille ja heidän perheilleen on keskeistä, että islamilaisten oppien mukaan solmittu avioliitto myös puretaan niiden mukaan.
Uskottomuuden seuraukset
Puhelin on pärissyt Hasanin työpöydällä itsepintaisesti. Lopulta hän vastaa.
”Selvä. Lähetä sisään”, hän ilmoittaa luuriin. Hän toteaa haastattelun olevan ohi, mutta kehottaa minua jäämään seuraamaan seuraavan tapauksen käsittelyä.
Huoneeseen astuu kukalliseen huiviin sonnustautunut somalialainen nainen.
Hän haluaa tuomioistuimelta virallisen todistuksen avioerosta, johon uskoton ex-mies oli lopulta myöntynyt muutaman kuukauden harkinnan jälkeen. Käy ilmi, että ex-mies on Hasanin poikien hyvä ystävä. Hasan vaikuttaa yllättyneeltä. Hän tiukkaa naiselta:
”Mihin sinä sitä todistusta tarvitset?” ”Mitä väliä sillä on?” nainen vastaa.
”Pitääkö sinun esittää se jollekin, jotta voit mennä uudestaan naimisiin?” Hasan jatkaa.
Nainen pysyy jämäkkänä: ”Mielestäni minun ei ole pakko vastata tuohon.”
”No ei niin. Mutta minua vaan kiinnostaa, miksi tämä paperi pitää niin kiireesti saada”, Hasan myöntää.
”Sharia on jumalan sanaa”
Nainen kertoo lopulta vastahakoisesti tarvitsevansa todistuksen sosiaalietuutta varten. Siitä kävisi ilmi, että sharia-tuomioistuin on määrännyt lasten huoltajuuden hänelle, ja että talossa ei ole miestä elättämässä. Hasan myöntyy lopulta kirjoittamaan paperin.
Puhelin pirisee jälleen. Hasan vastaa: ”Selvä. Lähetä sisään”.
Huoneeseen astuu uusi asiakas, ja minä poistun naisen kanssa samalla oven avauksella.
”Kuulitko kuinka se tiukkasi minulta, aionko mennä uusiin naimisiin? Täysin asiatonta!” nainen puuskahtaa kadulle päästyään.
Totean varovasti, että vaikuttaa siltä, että avioeron hakeminen on tehty naisille huomattavan paljon vaikeammaksi kuin miehille.
Nainen nyökkää täysin epäröimättä. Eikö se ärsytä häntä?
”Minä olen muslimi ja uskon että sharia on Jumalan sanaa. On minun periaatteideni ja moraalini mukaista, että tilanteeni ratkaistaan täällä. Kun täältä tulee päätös, sitä kunnioittavat aviomiehet, perheenjäsenet ja sukulaiset.”
Nainen vilkaisee oviaukosta tuomioistuimen odotustilaan ja pyörittää päätään. ”Ongelma ei ikinä ole uskonto sinänsä, vaan ihmiset, joilla on valtaa. He käyttävät sitä ajaakseen omaa etuaan ja hankaloittaakseen toisten elämää. Missä on inhimillisyys?”
Nainen kääntyy lähteäkseen kotiin, ja huikkaa mennessään: ”Tämä on miesten maailma. Mutta sitä se on joka puolella.”