Huorittelua koulun pihalla. Seksin vonkaamista ircissä. Perseenpuristelua ruuhkabussissa. Rintojen tuijottamista työhaastattelussa. Raiskausyritys jatkojen päätteeksi.
Lähes jokainen tyttö ja nainen joutuu elämässään kokemaan jonkinasteista seksuaalista häirintää, monet suoranaista väkivaltaa. Harvoin tulee silti pysähdyttyä ajattelemaan, miten paljon jo niiden uhka rajoittaa elämää ja kaventaa sosiaalista liikkumatilaa.
Siksi naistenpäivänä ilmestynyt ”Pimppini on valloillaan – Naisiin kohdistuva seksuaalinen vallankäyttö” on tärkeä teos: se muistuttaa, miten vakavasta tasa-arvo-ongelmasta seksuaalisessa häirinnässä on kyse.
Tieteellisistä asiantuntija-artikkeleista ja Suomen eturivin naiskirjailijoiden teksteistä koostuva kokoelma pureutuu terävästi seksuaalisen väkivallan sukupuolittuneeseen luonteeseen. Tai kuten Amnestyn asiantuntija Piia Puu Oksanen erinomaisessa artikkelissaan kiteyttää: ”Heteronormatiivinen malli, joka perustuu kahteen toisistaan eriytettyyn sukupuoleen, kohdistaa naisten ja tyttöjen seksuaalisuudelle erityisiä, sukupuolispesifejä odotuksia, jotka johtavat syrjintään.”
Teoksessa nostetaan esiin sekä vakavia seksuaalisen väkivallan muotoja, kuten raiskaukset, hyväksikäyttö ja ihmiskauppa, että arkisempi sukupuolittunut vallankäyttö. Jälkimmäistä käsitellään kiinnostavasti esimerkiksi nuorisotutkimusverkoston erikoistutkija Sanna Aaltosen artikkelissa tyttöihin kohdistuvasta sukupuolisesta häirinnästä.
”Ruumiin muotojen arviointi, koskettelu ja kähmintä, seksuaalimoraalin kyseenalaistaminen kuten huorittelu, aikuisten lähentelyjen tai seksiehdotusten torjuminen ja raiskauksen pelko ovat asioita, joita tutkimuksiin osallistuneet yläasteikäiset tytöt kertovat kohtaavansa. Pojilla ei ole vastaavia kokemuksia eikä heidän käyttäytymistään tai pukeutumistaan arvioida seksuaalisuuden kautta”, Aaltonen kirjoittaa.
Artikkelien antia täydentävät kaunokirjalliset tekstit. Kaikista ei käy ilmi, onko niiden tarkoitus olla fiktiota vai omaelämäkerrallista muistelua. Muutama teksteistä on julkaistu jo aiemmin muualla, kuten katkelma Anja Snellmanin romaanista Pelon maantiede, joka ilmestyi lähes kaksikymmentä vuotta sitten. Ne olisi voinut jättää pois.
Kokoelmassa on useita hienoja tekstejä, kuten Sinikka Vuolan runo Tässä on nainen luonnollista kokoa, Laura Lindstedtin kielellinen, nettipedofiliaan fokusoiva Tuu meijjä messii vhä shake shake ja Laura Gustafssonin räväkkä Ahdin Kyllikin legenda.
Teoksen riemua herättävä nimi Pimppini on valloillaan virittää odottamaan voimaannuttavan naisenergisiä kirjoituksia. Niitäkin kokoelmasta löytyy, mutta valtaosa teksteistä keskittyy naisena olemisen nurjiin puoliin. Se on toki ymmärrettävää, kun teemana on seksuaalinen väkivalta.