51-vuotiaan selkäranka vaurioitui. Raskaana olevan naisen oli pakko vaihtaa työpaikkaansa, ettei tarvinnut matkustaa töihin.
Mumbain tievauriot vievät moottoripyöräilijöitä sairaalaan luut murtuneina, rikkovat tuliteriä ajoneuvoja, aiheuttavat kuolemia ja tunteja kestäviä ruuhkia.
Jotkut kuopista, osa jopa lähes kaksi metriä syviä, tekevät ajamisesta riskaabelia. Erityisen vaarallisia montut ovat silloin, kun ne täyttyvät sadevedellä. Kuoppiin kertyvästä sadevedestä kehittyy myös hyttyshautomoita, jotka synnyttävät malariaepidemioita.
Joka ainoa Mumbain tienkaistale on niin kuoppainen, että kuukin kääntäisi häpeissään kasvonsa toisaalle. Jopa valtatiet ovat saaneet osansa montuista, mutta ne sentään täytetään häthätää juuri ennen ministerivierailuita.
Viime vuosina politiikoilla on pitänyt kiirettä vaihdella kadunnimiä kulloinkin vallassa olevan puolueen mukaan. Samaan aikaan tiet ovat muuttuneet kuoppaisiksi. Kuopat on laskettu: yli 7000. Ja jokainen niistä sijaitsee kaupungissa, jossa asuntojen hinnat kilpailevat järjettömyydessään Lontoon ja Tokion vastaavien kanssa.
Onko asioiden oltava todella huonosti ennen kuin ne voivat muuttua paremmiksi? Ilmeisesti kyllä.
Pitkään ihmiset vain sietivät tilannetta: ”Asiat ovat niin kuin ne ovat ja tulevat aina olemaan.” Lopulta jotain tapahtui. Rei’istä tuli jo sen kokoluokan ongelma, että ne pääsivät lehtien etusivuille. Kansalaiset osoittivat kiukkunsa kirjeillä ja kuvilla. Mielenosoitusmarssia emme voineet järjestää, koska kaatumisen riski oli liian suuri.
Kaduille myönnettiin ”Reikäisin pätkä” -palkintoja. Rikshat ja taksit kieltäytyivät tiemaksujen maksamisesta. Facebookiin perustettiin “Antakaa meille reiätön tie” -ryhmä.
Vasta kun pääministeri varoitti kaupungin virkamiehiä, kaupunginvaltuusto teetti uuden tietutkimuksen. Mumbain valtuusto lupasi käyttää uutta teknologiaa ja vastaanottaa ohjeita Intian teknologisen instituutin professoreilta.
Kaupungilla onkin nyt kolme asfaltinpaikkauskonetta, joita kukaan ei osaa käyttää. Ne hankittiin kolme vuotta sitten huikeaan, noin 30 miljoonan rupian – noin 435 000 euron – hintaan. Kaupunki myös satsasi teiden korjauksiin ja ylläpitoon 680 miljoonaa rupiaa, lähes kymmenen miljoonaa euroa, vaikka koneet lojuivat käyttämättöminä.
Asetettiin myös 24 tunnin deadline, jonka noudattamattomuudesta sai rangaistuksen. Niinpä korjauksia tehtiin pää kolmantena jalkana, mutta täytteet huuhtoutuivat pois hetimmiten.
Mumbain kaupungilla on nyt kolme asfaltin- paikkauskonetta, joita kukaan ei osaa käyttää. Piittaamattomuuden, epäpätevyyden ja korruption tuottama tulos ei yllättänyt. Vuosi toisensa jälkeen poliitikko-urakoitsija-virkamies -verkosto varmistaa, että tietty yhtiöryväs saa sopimukset, vaikka rakentaakin kelvottomia teitä.
Huolimatta väärinkäytössyytöksistä kaupunki ei ole laatinut urakoitsijoista mustaa listaa.
Ja ilveily jatkuu. Reikien korjaamiseen käytetty asfaltti on lai- mennettu noin neljännekseen. Alle 25 prosenttia sovitusta materiaalista päätyy paikalle. Eikä jyrää käytetä sen jälkeen, kun reiät on täytetty kuumalla seoksella.
Ihmiset liikkuvat ja kolhivat itsensä edelleen. Kraattereita löytyy jopa kaupungin parhailta alueilta. Verorahat katoavat ahneiden taskuun, eikä syyllistä löydy. Liian moni on sekaantunut asiaan ja kaikki syyttelevät toisiaan.
Kansalaisina olemme heräämässä siihen tosiasiaan, että an- saitsemme parempaa. Kuinka paljon enemmän kaatuilua siedämme, ennen kuin kävelemme tasaisilla teillä.