Unohda tangomarkkinat, unohda Hortto Kaalo. Todellinen romanimusiikki, Suomen romanien musiikki löytyy täältä, mestarikansanlaulaja Hilja Grönforsinja hänen Latšo Džinta -yhtyeensä uudelta albumilta. Grönforsia voisi hyvin sanoa Suomen romanien Lönnrotiksi: samaan tapaan hän on kiertänyt kansan parissa ja kerännyt suullista perinnettä – Grönforsin tapauksessa siis lauluja – ja sitten vielä jalostanut sitä. Laulut ovat alun perin säestyksettömiä ja miesten laulamia sekä miesten elämänpiiriin ja nyt jo suurelta osin kadonneeseen elämäntapaan liittyviä. Niissä puhutaan hevosista ja markkinoista ja vankilassa istumisesta, mutta myös rakkaudesta ja kaipauksesta. Useimmiten sävy on melankolinen, mutta ei alistunut. Grönforsin voimakas ja pehmeästi taipuva naisääni piirtää niin sävelmät kuin sanatkin kirkkaammin värein kuin mieslaulaja tekisi, niin luulen. Latšo Džintan (Kukka Lehto, Kiureli­ Sammallahti, Valtteri Bruun, Riku Kettunen ja Sara Puljula) merkitystä perinteen kommunikoimisessa valtaväestölle olisi vaikea yliarvioida. Viulu, haitari, kitara, mandoliinit ja kontrabasso säestävät Grönforsia herkkävaistoisesti myötäillen, mutta tuovat myös hienoja ja hauskoja lisäyksiä perinteen rinnalle. Koska soittoperinnettä ei ole, muusikoilla on vapaus luoda se, ja he tekevät sen lauluja kunnioittavasti ja hienovaraisesti moniin eri traditioihin viittaillen. Vähän kuin otettaisiin mausteita kaikkialta, missä romaneja on, idästä länteen. Näin vanhat romanilaulut syntyvät uudelleen, ja tavattoman vetovoimaisessa muodossa. Perinne jatkuu ja uudistuu myös Grönforsin ensimmäisessä omassa laulussa Kun kuljen tietäni. Sille tielle toivoo pitkää mittaa.

Lue Hilja Grönforsin henkilökuva.