Alkanut vuosi toi mukanaan lehti­verouudistuksen. Tilattaville lehdille tuli yhdeksän prosentin suuruinen arvonlisävero. Se, yhdessä kustannusten nousun kanssa, johti Maailman Kuvalehden vuosikerran kallistumiseen. Tosin hinta ei vieläkään mielestäni päätä huimaa, 34 euroa vuodessa kerran kuussa ilmestyvästä lehdestä on sopuhinta. Tai ainakin niin toivon.

Osa lehdistä kokee verotuksen epäoikeudenmukaiseksi ja vääräksi. Ikiaikainen nautinta­oikeus, verottomuus, on otettu pois. Niinpä kilvan on koetettu keksiä keinoja välttyä veronmaksulta.

Vaikka veroja ei rakastaisikaan, on hyvä pitää mielessä miksi niitä kerätään. Veroilla kustannetaan hyvinvointivaltioksi kutsutun järjestelmän palveluja. Aika oudossa ja julmassa maailmassa sitä eläisi jos kukaan ei maksaisi veroja.

Verotuloilla kustannetaan myös kehitysapu. Tuskin kukaan hiukankaan humaanisti ajatteleva ihminen olisi oikeasti valmis lopettamaan kaiken kehitysavun. Ymmärtääkseni tiukimmatkin kehitysavun vastustajat ovat valmiita jakamaan edes jonkinasteista katastrofi­apua.

Ja mitä enemmän ja laajemmin veroja maksetaan, sitä vähemmän kehitysapua lopulta tarvitaan. Jos monikansalliset yritykset lakkaisivat kilpailuttamasta valtioita eivätkä vaatisi veroetuja, monen kehitysmaan valtiontalous näyttäsi aivan toiselta.

Brittiläinen, veroparatiiseihin paneutunut toimittaja Nicholas Shaxson on tutkinut Länsi-Afrikan öljytuotantoa pian parikymmentä vuotta. Hän ihmetteli, miksi samoissa maissa, joissa oli paljon öljytuloja, oli myös paljon äärimmäistä köyhyyttä. Vastaus ihmettelyyn olivat veroparatiisit, joihin kehitysmaiden öljyiset rahavirrat liukuivat – jättämättä lähtömaahan juurikaan verotuloja.

Shaxsonin mukaan kehitysmaista valuu monikansallisten yritysten kautta verottomana pääomavirtana pahimmillaan kymmenkertainen rahamäärä maan saamaan kehitysapuun verrattuna.

Mikäli tämä rahavuo pysähtyisi verotettavaksi, kehitysavun tarve ainakin vähenisi, ellei jopa poistuisi.

Toimiva verotus kehittäisi myös kansalaisyhteiskuntaa. Kun valtio onnistuisi keräämään veroa, maan johtajat olisivat verovarojen käytöstä vastuussa omille kansalaisilleen. Kehitysapua vastaanottaessa taas vallankäyttäjät ovat vastuussa kaukaisille avun antajille.

Huolimatta monikansallisten yhtiöiden veronkiertoinnosta, monet kehitysmaat ovat onnistuneet kehittämään verotustaan ja kasvattamaan verotulojaan. Esimerkiksi Mosambikissa verottaja ylitti selvästi vuoden 2010 verotuksella asetetun tavoitteen. Maassa verotulojen kasvu on ollut huima: vuoden 2009 tasoon edellisvuoden verotulot nousivat peräti kolmanneksen.