Teoksen taustalla on tutustuminen Kyläsaaren vastaanottokeskukseen.
”Paikka on eristyksissä, siellä on kolkkoa ja rumaa. Meille annettiin ohjeita mahdollisten väkivaltatilanteiden varalta. Vähän pelotti, pakko myöntää”, Brotherus sanoo.
Paperiankkuri on esitys turvapaikanhakijoiden ja suomalaisten kohtaamisesta.
”Kun kohtasimme turvapaikanhakijoita, uhkaava vaikutelma väistyi. Tanssiminen yhdessä oli luonnollista. Pelkojen tilalle tuli empatiaa, arvostusta ja ymmärrystä.”
Turvapaikanhakijoissa on paljon kokonaisia perheitä. Brotherusta mietityttää varsinkin lasten asema, samoin yksinäisten naisten ja miesten, joilla on jo sormenjäljet jonkun toisen EU-maan dokumenteissa.
”Kohtaaminen näiden ihmisten kanssa herätti hädän. Emme saa sivuuttaa maailmanlaajuista ongelmaa nimittämällä turvaa hakevia ihmisiä elintasopakolaisiksi tai ankkurilapsiksi. Yhteiskunnassamme vellova rasismi on vastenmielistä ja pelottavaa.”
Brotherus sanoo, että turvapaikanhakijoissa on paljon herkkiä ihmisiä, jotka ovat haavoittuvuudestaan huolimatta selvinneet jo kaikesta, mistä ihminen voi selviytyä.
”Teoksen tekeminen heidän kanssaan on antanut minulle ja koko teatterin taiteelliselle henkilökunnalle rohkeutta kohdata oman, turvallisen yhteiskuntamme ulkopuolelta tulevia ihmisiä. Olemme tunnistaneet itsessämme pelkoja ja ennakkoluuloja, mutta myös päässeet niiden yli.”
Kadulla kävellessään Brotherus katsoo nyt maailmaa eri silmin.
”Öisin painajaiseni ovat toisenlaisia, päivällä unelmani paremmasta maailmasta on toisenlainen.”
Paperiankkuri suomen kansallisteatterin pienllä näyttämöllä
(Läntinen Teatterikuja 1)
ensi-ilta 12.10.2011
LIput 29/26/16 euroa