Toukokuun alussa sijoitusyhtiö Clive Capitalin päämajassa Lontoossa saattoi lipsahtaa muutama voimasana.

Maailman suurin perushyödykkeiden johdannaiskauppaa pyörittävä hedgerahasto oli menettänyt vajaassa viikossa yli 400 miljoonaa Yhdysvaltain dollaria öljyn ja muiden perusraaka-aineiden äkillisen halpenemisen seurauksena.

Monet tärkeimmistä raaka-ainepelureista kirjasivat saman suuruisia tappioita.

Clive Capitalin johto sanoi olevansa ymmällään hintaromahduksesta. Öljyn kulutus ja tuotanto kun olivat pysyneet kutakuinkin ennallaan. Vain muutamaa viikkoa aiemmin hinta oli lähennellyt kaikkien aikojen huippulukemia.

Rahastopomojen äimistely saattoi olla vilpitöntä, mutta sittenkin öljyn äkkisukelluksessa oli kyse moderneille rahoitusmarkkinoille varsin tyypillisestä ilmiöstä: talouden realiteeteista irtautuneen hintakuplan puhkeamisesta.

Mittakaavaltaan suurempi, mutta peruslogiikaltaan vastaava romahdus Yhdysvaltain asuntoluottomarkkinoilla käynnisti kolme vuotta sitten lauenneen globaalin talouskriisin.

Sääntelyn löysäämisen myötä rahoitusmarkkinoiden kuplaromahdus-kierteet ja voimakkaat hintaheilahtelut ovat laajentuneet yhä uusille alueille.

Raaka-aineista tuli puhtaasti rahantekomielessä tapahtuvan spekulatiivisen johdannaiskaupan välineitä 1990-luvun alussa, ensin Yhdysvalloissa ja pian muualla.

Tätä nykyä bensiini, jota tankkaamme, maa, jota viljelemme, ja kulta, johon koristaudumme, ovat monimutkaisten rahoitusinstrumenttien osatekijöitä. Siksi niiden hinta riippuu usein enemmän keinottelijoiden riskianalyyseistä ja automatisoitua pikakauppaa käyvien tietokoneiden matemaattisista algoritmeista kuin reaalisesta kysynnästä ja tarjonnasta.

Sama pätee ruokaan, jota syömme.

Katse pörssiin

Ruuan maailmanmarkkinahinnat alkoivat selvästi nousta vuonna 2005. Vauhti kiihtyi vuosina 2007–2008. Seuraukset olivat karuja etenkin köyhimmissä maissa, joista useimmat ovat riippuvaisia kansainvälisistä ruokamarkkinoista.

Nälkäisten määrä kohosi ensi kertaa miljardiin. Sairaudet ja turhat kuolemat lisääntyivät.

Tämän ”globaalin ruokakriisin” syiksi on tarjottu muun muassa huonoja satoja, ruokakasvien muuttamista biopolttoaineiksi, kuivuutta, eroosiota, väestönkasvua sekä nousevien talouksien lisääntynyttä lihankulutusta.

Kaikki nämä vaikuttavat elintarvikkeiden hintaan pidemmällä aikavälillä, mutta ne eivät tyydyttävästi selitä ruuan äkillistä kallistumista vuosina 2007–2008, hintojen voimakasta laskua vuonna 2009 tai kesällä 2010 alkanutta uutta nousua (tämän vuoden helmikuussa ruuan hinta oli jo ylittänyt vuoden 2008 ennätyslukemat).

Näiden heilahteluiden ymmärtämiseksi katse on käännettävä jättimäisten investointipankkien sekä Clive Capitalin kaltaisten hedgerahastojen suuntaan – jälkimmäinen on siksikin oleellinen, että öljyn ja ruuan hintamuutokset korreloivat kasvavassa määrin keskenään.

Vakuutuksia vai uhkapeliä?

Lähtökohtaisesti ruokajohdannaisissa ei ole mitään vikaa, päinvastoin.

Yksinkertaistaen futuurit, swapit ja optiot ovat sopimuksia tulevaisuudessa tapahtuvasta kaupasta, jonka arvo on sidottu johdannaisen pohjana olevaan hyödykkeeseen. Niiden tarkoitus on pienentää viljelijöiden ja ruokatalojen riskiä takaamalla tuotteille ennalta sovittu hinta markkinaheilahteluista huolimatta.

Järjestelmä toimi verrattain vakaasti aina 1990-luvulle, jolloin ruokapörssien ovet avattiin yrityksille, joilla ei ole mitään tekemistä maatalouden kanssa. Perusteluina oli markkinoiden ja hinnanmuodostuksen tehostaminen.

Hollantilaisen SOMO-järjestön tutkijan Myriam Vander Stichelen mukaan perushyödykkeiden ”finansoituminen” on pikemminkin vähentänyt tehokkuutta ja vääristänyt hintoja.

Spekulatiivisen kaupan massiivinen volyymi yhdistettynä markkinoita koskevan tiedon salaisuuteen lisää epävarmuutta, kärjistää hintaheilahteluita ja heikentää reaalitalouden muutosten ja markkinahintojen suhdetta, Vander Stichele sanoo.

Avoimuutta ei ole lisännyt se, että suuri osa keinottelusta on pörssien ulkopuolista over-the-counter (OTC) -kauppaa, jonka valvonta on heikkoa ja josta on erittäin vaikeaa saada tarkkoja tietoja.

Kohti uutta kriisiä?

Muutos on ollut todella raju.

Perushyödykejohdannaismarkkinoiden koko 25-kertaistui vuosien 2003 ja 2008 välillä. YK:n ruokaoikeusasiantuntija Olivier de Schutterin mukaan eri perushyödykkeitä johdannaisiksi niputtavien indeksirahastojen­ kauppavolyymi nousi samalla ajanjaksolla 13 miljardista 317 miljardiin dollariin.

Tarkkoja lukuja ei ole saatavilla, mutta erään arvion mukaan elintarvikkeiden osuus näistä indeksirahastosijoituksista lähes 20-kertaistui kolmesta 55:een miljardiin.

Johdannaisten alkuperäistä­ tarkoitusta vastaavan vakuutustoiminnan rooli markkinoiden kasvussa on ollut marginaalinen. Yhdysvaltain rahoitusvalvontaviranomaiset arvioivat keinottelun kasvaneen 14 kertaa nopeammin kuin tuotannollisten riskien minimointiin tähtäävä johdannaiskauppa vuosien 1998 ja 2008 välillä.

Enää alle kolmannes elintarvikejohdannaisista on ”aitoja” riskivakuutuksia.

Ruokakaupan markkinariskien hallinnointiin erikoistuneen Agritel-yhtiön perustaja Michael Portier sanoo spekulaation vaikutuksen ruuan hintaan olevan keskimäärin noin 40 prosenttia. Lyhyellä aikavälillä vaikutus voi olla paljon suurempikin.

Ruokakriisin kannalta oleellista on, että sijoittajat löivät vuosina 2007–2008 säännönmukaisesti vetoa hintojen kallistumisen puolesta. Tämä synnytti itseään voimistavan nousukierteen, joka pahensi nälkäongelmaa.

Monet pelkäävät kuvion olevan toistumassa. Viimeksi keinottelun ja kalliin ruuan vaaroista varoitti YK:n kauppa- ja kehitysjärjestö Unctad kesäkuun alussa.

Ruokamellakoita on jo puhjennut esimerkiksi Burkina Fasossa, Keniassa, Nigeriassa ja Ugandassa.

Säätelijät heräävät

G20-ryhmä, Euroopan unioni ja Yhdysvallat ovat vihdoin heränneet ruokakeinottelun riskeihin.

Euroopan parlamentin talousvaliokunta tuki toukokuun lopulla lähes yksimielisesti lakialoitetta, joka lisäisi etenkin OTC-johdannaisten raportointivelvollisuutta ja siirtäisi kaupat kulkemaan luotettavien ”selvitysosapuolten” kautta. Toinen säätelypaketti tulee käsittelyyn syksyllä.

EU-viranomaisten toiveena on saada myös unionin jäsenmaat yksimielisiksi mahdollisimman pian, jotta kansainvälisistä säännöistä olisi mahdollista sopia ennen Ranskan vuoden lopussa päättyvää G20-puheenjohtajuuskautta.

Myriam Vander Stichelen mukaan ehdotukset ovat täynnä porsaanreikiä. Monet EU-parlamentin johdannaispaketin muotoiluista tulivat suoraan rahoitusmarkkinoiden etujärjestöiltä.

”EU tekee liian vähän liian myöhään. Tavoitteena ei ole niinkään pysäyttää uhkapeliä kuin tehdä markkinoista ’tehokkaammat’ ja spekulaatiosta läpinäkyvämpää.”

Hänen mukaansa säätelyn tulisi tähdätä mahdollisimman suureen avoimuuteen sekä keinottelun minimoimiseen.

”Tämä edellyttäisi esimerkiksi tiukkoja rajoja sille, kuinka monta avointa positiota yhdellä toimijalla voi olla samaan aikaan, ja puhtaasti spekulatiivisen kaupankäynnin kitkemistä. Viranomaisilla pitäisi olla nykyistä paremmat oikeudet puuttua peliin, kun he huomaavat sijoitustoiminnan olevan yhteiskunnan kannalta haitallista.”