Yhdistyksiä meillä on reilusti yli 100 000. Perustuslaki takaa jokaiselle kansalaiselle mahdollisuuden perustaa yhdistyksen. Samaten se takaa sen, ettei ketään voida vastoin tahtoaan liittää yhdistykseen.
Jokaisella yhdistyksellä on omat tavoitteensa ja päämääränsä, mutta yksi asia niitä yhdistää: vapaaehtoisuus. Näin siitäkin huolimatta, että kansalaisjärjestöjen ja yhdistysten rooli on vuosien aikana muuttunut puhtaasta vapaaehtoistoiminnasta ammatilliseen suuntaan. Ja ammatillisesti toimiminen tarkoittaa hallintoa ja palkattua henkilökuntaa.
Esimerkkinä tästä on Amnesty International. Toukokuussa 50 vuotta täyttävä järjestö syntyi, kun brittiläinen lakimies Peter Benenson huomasi, että maailmassa on virhe: ihmisiä vangittiin heidän mielipiteidensä takia. Niinpä hän kirjoitti artikkelin Unohdetut vangit, joka julkaistiin The Observer -lehdessä. Artikkelissaan hän pyysi lukijoita mukaan tekemään vapaaehtoistyötä mielipidevankien auttamiseksi.
Nykyään Amnesty on suuri kansainvälinen järjestö, jonka tehtävänä on puolustaa ihmisoikeuksia. Jos vielä muutaman henkilön ryhmä saattoi kirjoittaa vetoomuskirjeitä ilman sen suurempaa organisaatiota, niin toiminnan kasvaessa oli pakko luoda hallinto ja palkata sille työntekijöitä.
Tätä nykyä Amnestyllä on yli kaksi miljoonaa jäsentä ja tukijaa, joiden toimintaa ohjaa Lontoon toimiston lisäksi noin 50 maaosaston verkosto palkattuine henkilökuntineen. Järjestö on ammatillistunut, mutta ilman vapaaehtoisten työpanosta se ei olisi suurin ja kaunein ihmisoikeusjärjestö. Amnestyä voi luonnehtia ammatillistuneeksi järjestöksi, joka vapaaehtoisten avulla toteuttaa aikoinaan itse itselleen ottamaansa tehtävää.
Ammatillistuneille kansalaisjärjestöille ollaan kuitenkin siirtämässä monia sellaisia julkisen palvelun tehtäviä, joista ennen vastasi julkinen sektori eli valtio tai kunnat. ”Kun homma muuttuu bisnekseksi, ideologia ja järjestön sosiaalinen luonne katoavat”, sanoo professori Leena Eräsaari Britannia matkalla kohti suurta yhteiskuntaa artikkelissa, joka käsittelee hyvinvointivaltion ja hyvinvointiyhteiskunnan eroa.
Ammatillinen ja pitkäjänteinen työskentely vaikkapa maahanmuuttajien suomen kielen opetuksessa ei ole mahdollista ilman palkattua väkeä. Taloudellisten säästöjen nimissä kunta ei saisi siirtää sille kuuluvaa toimintaa yhdistysten vapaaehtoisten tehtäväksi. Sen sijaan yhteiskunnan järjestämän kielikoulutuksen lisänä vapaaehtoisten keskusteluryhmät toimivat mainiosti. ”En puhu oikein, mutta puhun paljon” jutussa voit lukea mitä syntyy, kun vapaaehtoiset opettajat kohtaavat vapaaehtoiset oppilaat.
Muihin vapaaehtoisuuden muotoihin voit kätevästi tutustua paikkakuntasi Mahdollisuuksien toreilla kevään ja kesän aikana. Vapaaehtoisuus on myös teemana Helsingissä toukokuun viimeisenä viikonloppuna järjestettävällä Maailma kylässä -festivaalilla.