Vaikka oman karjalaisen evakkoperheeni tarina pitää sisällään poltettuja ja tuhottuja koteja, pakomatkoja, pommituksia ja pakolaisuutta, siitä ei sellaisenaan saisi ainakaan Suomen oloihin yhtä kiinnostavaa kertomusta kuin tiibetiläis-sveitsiläisen Yangzom Brauenin (s. 1980) elämäkerta on.
Tarkoitan sitä, että Brauenin Tiibetin tyttäret on arvokas ja antoisa lukukokemus ennen kaikkea siksi, että se kertoo niin kaukaisesta kulttuuripiiristä. Kun luen kolmen sukupolven naisten selviytymistä kiinalaisten miehittämässä Tiibetissä, en voi kuitenkaan olla ajattelematta viimeisillään raskaana olevaa isoäitiäni pakenemassa sodan jaloista. Oma historiani alkaa elää Brauenin tarinan rinnalla.
Tiibetin tyttäret kattaa kolme sukupolvea ja lähes sata vuotta. Kun kiinalaisjoukot miehittivät Tiibetin 1950-luvulla, Brauenin isoäiti Mola ja Sonam-äiti lähtevät pitkälle pakomatkalle Intian kautta Eurooppaan.
Isoäiti on buddhalainen nunna, sitkeistä sitkein sissi, joka raahaa kaksi lastaan Himalajan yli. Pienempi tyttäristä menehtyy, 4-vuotias Sonam jää henkiin. Elämä on vuosikausien ajan selviytymistä, hengissä pysyttelyä, jatkuvaa sopeutumista.
Sveitsissä syntynyt Brauen on rakentanut suhdettaan Tiibetiin koko elämänsä ajan. Tiibetiläisen äidin ja sveitsiläisen isän tyttärenä hänen identiteettinsä on muovautunut kahden eri maailman ja ajattelutavan välissä. Oma ulkonäkö on siitä jatkuvasti muistuttava todiste: Tiibetissä hän on länsimaalainen, Sveitsissä aasialainen.
Suhde Tiibetiin on etäisyydestä huolimatta ollut varsin vahva – paljolti sveitsiläisen isän Tiibet-omistautuneisuuden vuoksi, mutta myös siksi, että buddhalaisuutta harjoittava isoäiti eli Brauenin perheessä koko kirjailijan lapsuuden ajan. Lukijalle eri sukupolvien keskinäinen läheisyys näyttäytyy harvinaiselta länsimaalaisessa todellisuudessa. Anoppi ja vävy saman katon alla!
Brauen näkee selvästi erot isoäitinsä ja äitinsä maailmankuvassa. Isoäiti on niin vahvasti sidoksissa omaan uskontoonsa ja taustaansa, ettei unohda rauhaansa ja rukousnauhaansa edes New Yorkin vilinässä. Ulkomaailma ei häntä hetkauta, ei haittaa vaikka sitä ei ymmärtäisi.
Nuorena Eurooppaan tulleessa äidissä puolestaan elää jatkuva ristiriita ja tarve sopeutua vallitseviin olosuhteisiin. Äiti kyseenalaistaa, joutuu tekemään töitä tasapainonsa eteen. Paljolti siinä auttaa taide, jolle äiti omistautuu.
Tiibetin kohtalo on koko perheelle kipeä ja sitä työstetään yhdessä. Brauenkin päätyy aktivistiksi ja lehtien uutiskuviin, kunnes havahtuu, ettei se ole pitemmän päälle hänen juttunsa. Oma tie löytyy kameran edestä näyttelijänä ja mallina. Hollywoodin pinnallinen ja hedonistinen seurapiirimaailma ei kuitenkaan yhteiskunnallisesti aktiivisessa kulttuurikodissa kasvaneelle Brauenille riitä. Tiibetin tyttäret onkin Brauenin tapa saada Tiibetin kohtalo laajan yleisön tietoisuuteen.