Durbanilaiset aktivistit ovat täpinöissään. He haluavat organisoida näyttävän järjestötapahtuman tulevan ilmastokokouksen ajaksi. Lisäksi olisi lobattava omaa hallitusta vähentämään päästöjä.

Asiaa ei ainakaan helpota se, että hallitus ei tunnu tietävän, edustaako Etelä-Afrikka ensimmäistä vai kolmatta maailmaa.

Lobbaus sen sijaan sujuu hyvin, sillä Etelä-Afrikan hallitus tahtoo kuunnella aktivisteja. Olkoonkin, että kuuntelun vaikutuksista ollaan erimielisiä.

Ympäristöministeriön varajohtaja Joanne Yawitch pitää esikuntansa kanssa eri puolilla maata tilaisuuksia, joissa kerrotaan ilmastopolitiikan suunnittelusta.

Tammikuussa 2011 konsultaatiokiertue saapuu Durbaniin. Tilaisuus pidetään hieman hämmentävässä paikassa: kalliissa hotellissa meren rannalla, jonne Durbanin keskustasta on lähes mahdotonta päästä ilman autoa.

Näissä olosuhteissa Yawitch selittää epäluuloiselle aktivistijoukolle hallituksen sitoumusten vakavuutta.

”Hallitus uskoo ilmastoasioissa laajaan konsultaatioon. Paikallisviranomaiset on otettu mukaan päätöksentekoon. Durbanin COP on ensiarvoisen tärkeä tapahtuma, ja olemme myös tehneet aloitteen afrikkalaisten johtajien konferenssin järjestämisestä”.

Yawitch painottaa, että Etelä-Afrikan on pakko ottaa ilmastonmuutos vakavasti. Maa joutuu lähiaikoina kokemaan enemmän tulvia, myrskyjä, tornadoja ja merenpinnan nousua. Koko maa muuttuu trooppisemmaksi.

Aktivistien ilmeet tuimenevat, kun Yawitch pääsee politiikkaan. ”Ilmastonmuutoksen torjunnan ohella tärkeää on myös siihen sopeutuminen”.

”Hämmennyksen välttämiseksi” kansallinen prosessi olisi saatava valmiiksi ennen kansainvälisiä neuvotteluita. Järjestöjen tehtävä on huolehtia tiedotuksesta ja kehittää yleistä tietoisuutta.

Kysymyksiä alkaa sataa: ”Oletatteko te, että Etelä-Afrikalla tulee olemaan koko kansakunnan tukema linja?” ”Jos järjestöjen velvollisuus on huolehtia tiedotuksesta, miksi järjestöt eivät saa varoja tähän?” ”Eikö ole täysin epäloogista painottaa sekä ilmastonmuutoksen torjuntaa, että siihen sopeutumista?”

Ensimmäinen ja kolmas maailma

Etelä-Afrikka on sikäli kiinnostava maa, että se kuuluu konkreettisesti sekä ensimmäiseen että kolmanteen maailmaan. Maassa elää suuri eurooppalaistyyppinen keskiluokka, ja täysin yhteiskunnan laidoille heitetty enemmistö.

Tämän kuulee hallituksen edustajien puheesta. He ovat mielellään afrikkalaisia aina tarpeen tullen.

”Ottaako hallitus ilmastonmuutoksen vakavasti, eli ollaanko ilmastolakia säätämässä” kysyy Ecopeace-puolueen Alan Murphy.

”Täytyy muistaa, että olemme Afrikassa ja tarvitsemme afrikkalaista yhteistyötä,” Yawitch vastaa. ”Kehitysmaa ei voi ottaa sitovia tavoitteita. Tarvitsemme kansainväliseltä yhteisöltä teknologisia ja rahallisia panostuksia. Ensisijainen ongelma ilmastonmuutoksessa on Pohjoisen elämäntapa.”

Yawitchin mukaan tavoitteena on ”reilu kontribuutio”. Lisäksi on painotettava sopeutumista. Etelä-Afrikka kyllä pyrkii myös päästöjen vähentämiseen, mutta ei heti. Päästöjen huippu olisi tarkoitus saavuttaa 10-15 vuodessa, ja aloittaa vähentäminen vuonna 2035.

Tämä ei miellytä konsultoitavia. Etelädurbanilainen ympäristöaktivisti Desmond D’Sai ihmettelee saastuttamisen oikeutusta kehitysmaastatukseen eli köyhien tarpeisiin vetoamalla.

”Etelä-Afrikkaan on jatkuvasti rakenteilla hiilivoimaloita ja kaivoksia. Näistä hyötyy pieni rikas luokka, joka kuluttaa enemmän kuin kukaan muu Afrikassa. Köyhät asuvat saastuttavien alueiden lähellä. Miten köyhien asialla voi oikeuttaa tätä?” D’Sai ihmettelee saamatta kunnon vastausta.

Tarvitaan uskoa yksimielisyyteen

Durbanin aktivistit eivät aio tyytyä keskustelemaan ilmastonmuutoksesta hallituksen kanssa. Muutamaa päivää myöhemmin he kokoontuvat Durbanin keskustaan miettimään omaa strategiaansa.

Paikalla on yli satapäinen väkijoukko, suurempi kuin hallituksen tilaisuudessa. Paikalla on väkeä lähes jokaisesta Durbanin alueen järjestöstä. Pitkän linjan aktivistit David Hallower ja Tasneem Essop alustavat.

Hallower antaa katsauksen ilmastoneuvottelujen tilanteesta. Kööpenhamina meni pieleen, Meksiko toimi vähän paremmin. Kenelläkään ei ole selvää käsitystä, mitä tulisi tehdä, ainoastaan tieto siitä, että Kioto-aika on kohta ohi. Neuvottelujen tyyli on monimutkainen ja puuduttava, eikä selvästi edistyksellisiä hallituksia liittolaisiksi juuri löydy.

”Tässä on kaksi rinnakkaista kysymystä. Toisaalta halu lisätä uskoa YK-prosessiin, siihen että yksimielisyys on löydettävissä. Varsinaiset asiakysymykset ovat erikseen,” Hallower sanoo.

Essop on selvästi tyytymätön tähän mennessä saavutettuun. ”Cancunissa päätettiin ilmastonmuutosrahastosta, mutta ei mitään sitovaa sen rahoituksesta. Mitä tarkoittaa rahasto ilman rahaa? Myöskään sitovia tavoitteita lisävähennysten määrästä tai aikataulusta ei ole.”

Siitä, mitä järjestöjen olisi sitten tehtävä Durbanin ilmastoneuvottelujen aikana, on eriäviä mielipiteitä. Osa väestä pohtii, olisiko kansalaisyhteiskunnan parasta pyrkiä mahdollisimman runsaslukuisina virallisiin kokouksiin. Aiemmin kansallisiin delegaatioihin on päässyt järjestöväkeä mukaan.

”Läpinäkyvyys on tärkeintä. Jos prosessi on avoin ja läpinäkyvä, on vähemmän tarvetta seurata sitä virallisissa saleissa, ” Hallower sanoo.

Järjestöjen rooli

Tasneem Essopin mielestä paikalla on oltava muulloinkin kuin ilmastokokouksen aikaan. Esimerkiksi liike-elämän kova lobbaus ei juurikaan tapahdu virallisissa kokouksissa, vaan ”kotona” ennen kokousta.

Kaikki ovat samaa mieltä siitä, että kansalaisyhteiskunnan rooli on ensisijaisen tärkeä.

”Etelä-Afrikan kansalaisyhteiskunnan on otettava aloite. Paitsi että kokous pidetään täällä, täkäläisellä kansalaisyhteiskunnalla on myös historiallista kokemusta kamppailuista ja niiden voittamisesta,” Ferral Adam sanoo.

Salissa keskustellaan pitkään siitä, ladataanko Durbanin COP-kokoukseen kohdistuvat odotukset korkealle. Kööpenhaminan odotukset ja pettymys ovat vielä liian tuoreessa muistissa.

”Suurten odotusten kokouksessa paine saada sitovia päästövähennyslupauksia aikaiseksi on kovempi. Kokouksen epäonnistuminen olisi toisaalta suurempi pettymys”, Hallower kertaa dilemmaa.

Suunnitelmat vastatapahtuman järjestelyiksi saadaan joka tapauksessa käyntiin. Järjestöt valmistautuvat tuhansien vieraiden vastaanottamiseen ja yli viikon kestävän ohjelman järjestämiseen. Miten tahansa odotukset määritellään, tulossa on selvästi jotain suurta.