Natacha Atlas: Mounqaliba
World village
Belgiassa syntynyt egyptiläis-englantilainen Natacha Atlas (s. 1969) esiintyi uransa alussa 1990-luvulla laulajana ja itämaisena tanssijana brittiläisessä Transglobal Underground -orkesterissa, jonka tavaramerkkinä oli klubisykkeen ja -soundien pippuroiminen sekalaisilla etnisillä mausteilla. Atlas on jatkanut myös soolourallaan pohjoisen Afrikan arabimusiikin ja teknon risteytystä, mutta yhdeksännellä albumillaan hän ottaakin uuden suunnan. Musiikilliset perusainekset ovat kyllä ennallaan, aina sitä myöten, että aikaisempien albumien tapaan Atlaksen omien laulujen seassa on pari lainakappaletta eurooppalais-amerikkalaista poppia ikään kuin helpottamassa vastaanottoa. Erona aikaisempaan on ennen muuta se, että elektroniikka jää merkittävästi aiempaa pienempään rooliin. Niinpä varsinkin rytmit elävät notkeammin kuin koneen tuottamat. Paria pientä ohjelmointijippoa lukuun ottamatta musiikki virtaa akustisista soittimista ja kokoonpanosta, jossa soivat klassiset arabisoittimet ney-huilu, käsirummut ja kannelta muistuttava qanun sekä uhkean egyptiläisittäin sahaavat jouset. Jousiryhmää vetää Atlaksen puoliso Samy Bishai, joka on lisäksi sovittanut sekä säveltänyt ja tuottanut albumin Natacha Atlaksen kanssa.
D. O. Misiani And Shirati Jazz: The King Of History
Sterns
Kenialainen Daniel Owino Misiani (1940–2006) tunnettiin Euroopassa bengan isoisänä, mutta kotimaassaan häntä kunnioitettiin nimellä ”Historian kuningas”. Siksi tämä kokoelma Misianin ja hänen Shirati Jazz -orkesterinsa 1970-luvun musiikkia on nimeltään The King Of History. Pohjois-Tansaniassa syntynyt ja luo-kansaan lukeutunut kitaristi ja laulaja aloitti muusikonuransa laulamalla koulu-, sairaala- ja kirkkokuoroissa, ja kun hän vielä poikaikäisenä hankki ensimmäisen kitaransa, harras kristitty isä murskasi sen. Siitä huolimatta hänestä kehkeytyi kiertelevä muusikko, joka sukkuloi Tansanian ja Kenian välillä ja kehitti reissuillaan omintakeisen soittotyylin. Hän myös ansaitsi soitollaan niin hyvin, että isä leppyi. 1960-luvun puolivälissä Misiani vaihtoi akustisen kitaran ja yksin kiertämisen sähkökitaraan, pieneen bändiin ja Nairobissa asumiseen, ja niin syntyi keveästi pompahteleva benga. Bengan hyväntuulisuus peittää kieltä taitamattomalta Misianin laulujen yhteiskuntakriittisyyden, joka ei ainakaan vähentänyt hänen kansansuosiotaan. Historian kuningasta haluttiin kuunnella myös hänen sanomansa, ei vain kirkkaasti helisevien kitaroiden, ompelukoneen lailla nopsasti tikuttavan tanssirytmin ja korvaan tarttuvien sävelmien vuoksi.
The Rough Guide to Salsa Divas
Rough Guides/World Music Network
Naislaulajien ympärille rakennettu kokoelma afrokuubalaista musiikkia saattaa ensin tuntua siltä, että taas tarjotaan tuttua tavaraa uudessa paketissa. Salsa eri muodoissaan on kuitenkin niin leimallisesti machoa, että naisten esiin nostaminen on perusteltua. Etenkin kun kokoelman ladyt ovat Celia Cruzia ja Omara Portuondoa lukuun ottamatta aivan liian huonosti tunnettuja. Ja toki siksikin, että vahvojen naisten ja isojen orkesterien yhdistelmä on kerta kaikkiaan vastustamaton.