On pakko palata maahanmuuttokeskusteluun, vaikka siitä on jo tullut jauhettua. Nykyinen keskustelun suuntaus kun sekin junnaa aina vaan huolestuttavalla maaperällä.
Elokuun alkupuolella SDP:n puheenjohtaja Jutta Urpilainen totesi, että puolue sijoittuu maahanmuuttokysymyksissä keskivaiheille, ääripäiden väliin. Eli siis suoranaisen vihan ja naiiviin sinisilmäisyyden puoliväliin.
Vähemmistövaltuutettu Eva Biaudet totesi Urpilaiseen viitaten, että ei ole olemassa kuin yksi ääripää: maahanmuuttajavihamielinen. Ihmisoikeuksien kunnioittamisesta on hankala tehdä ääriliikettä. Biaudet myös muistutti, ettei Suomen maahanmuuttopolitiikka ole koskaan ollut erityisen avointa tai liberaalia.
Vuoden 2008 Eurostatin tilaston mukaan Suomen asukkaista 1,6 prosenttia tulee EU:n ulkopuolelta. Vähemmän EU:n ulkopuolelta tulevia on prosentuaalisesti maan asukaslukua kohden vain Slovakiassa, Romaniassa, Puolassa, Unkarissa, Liettuassa ja Bulgariassa. Onkin mielenkiintoista, että juuri näissä vähäisen maahanmuuton maissa rasismi kukoistaa.
MTV3:n nettiuutisissa haastateltiin eduskuntaan pyrkiviä maahanmuuttajia. Yksi heistä totesi, että Suomen sisäisestä maahanmuuttokeskustelusta ei ole juuri hyötyä, koska maahan tulevien ulkomaalaisten suhteen Suomen kädet ovat EU:n sitomat.
Vielä muutama vuosi sitten mediassa pähkäiltiin, pitäisikö äärioikeistolaiset liikkeet vaieta kuoliaaksi. Maahanmuuttokriittisen liikkeen kasvatettua kaikupohjaa, kukaan ei enää ajattele, että heidät pitäisi vaientaa. Päinvastoin, media on ottanut asiakseen julkaista kriittisiä kantoja, koska se kuuluu demokra- tiaan: perussuomalaisilla on äänestäjiä. Suuret puolueet ovat oivaltaneet saman. Samalla kuitenkin myös tosiasiat alkavat unohtua.
Otetaan nyt vaikka tämä Urpilaisen jana. Missä on se kukkahattutätien uhkaava ääriliike, jonka silmien sinisyys terrorisoi tätä yhteiskuntaa?
Urpilainen viittaa Vihreisiin, joiden maahanmuuttopoliittisen ohjelman lukaisin. Vihreät vaativat työperäisen maahanmuuton edistämistä – kuten moni muukin puolue, ainakin vielä vähän aikaa sitten. Ulkomaalaisten pitäisi paikata työvoimapulaa ja nostaa taloutta. Perustelussa ei ole mitään naiivia.
Ja ihan vain sivuhuomiona: ihmisoikeus- ja pakolaisjärjestöissä on töissä muun muassa juristeja, jotka ovat erikoistuneita niin kansainvälisiin kuin kansallisiinkin ihmisoikeus- ja muihin lakeihin. En keksi mitään vähemmän hörhöä.
Naiiviuden määrittelevätkin juuri kriitikot. He ovat ujuttaneet ajatuksen sinisilmäisistä puunhalaajista julkisuuteen. Se tuo mieleen Yhdysvaltojen uuden äärikonservatiivisen teekutsut-liikkeen. Kun presidentti Obamaa vastustavilta mielenosoittajilta kysyttiin, ovatko verot nousseet vai laskeneet hänen hallintonsa aikana, kaksi kolmasosaa mielenosoittajista vastasi verojen nousseen. Todellisuudessa ne ovat laskeneet. Sillä tosiasialla ei kuitenkaan ole juuri merkitystä amerikkalaisessa todellisuudessa, jossa propaganda puree paremmin kuin kuivat asialehdet.
Naiiviutta on monimutkaisten asioiden yksinkertaistaminen. Kuten vaikka koko kysymys siitä, että pitäisikö Suomeen tulla lisää ulkomaalaisia.
Naiivius ja muukalaisviha ovat myös siinä mielessä toistensa kaltaisia, että kumpikaan ei yleensä perustu tietoon.
Nykyisessä maahanmuuttokeskustelussa ongelmana ei ole sen suppeus tai laajuus, vaan faktojen puute. Niin isot poliittiset puolueet kuin mediakin unohtavat ne.
Julkaistu Maailman Kuvalehti Kumppanissa 9/2010.
Muut Maailman Kuvalehden linkit
- Kolumni: Mätäkuun juttuja
- Henkilökuvassa: Tuulia Syvänen
- Luonnon vai öljyn suojelua
- Politiikkaa palautuksilla
- Vientituotteena ihminen
- Vieraskolumni: Jalkapallon MM-kisat – hukkaan heitetty mahdollisuus?
- Reppu & passi: Kallion kundin katoava paratiisi
- Paperittomien Eurooppa
- Kumpi vai kampi: Optimisti vai pessimisti?
- Puhekupla: Paras ja paras