T urvapaikanhakijoiden paluuohjelmat ovat kasvava trendi Euroopassa. Saksassa puhutaan kymmenistätuhansista lähtömaahansa palaavista, joista tuhannet ovat irakilaisia.
Myös Suomessa irakilaiset ovat suurin ryhmä niin palaajista kuin turvapaikanhakijoistakin.
Paluuohjelmat tarjoavat väyliä ”vapaaehtoiselle paluulle”. Käsitteestä kuitenkin kiistellään.
”Vapaaehtoisen paluun käsitteen alla kulkee useita painostuskeinoja: kieltäytymisellä on tiettyjä seurauksia”, sanoo tutkija Marko Juntunen Tampereen yliopiston Rauhan- ja konfliktintutkimuksen yksiköstä.
”On tärkeää pohtia, mitä tällainen humanitarismi kätkee. Se on nyt hyvin vahvasti esillä maahanmuuttopoliittisessa päätöksenteossa.”
Juntunen haastattelee parhaillaan irakilaisia ja afganistanilaisia pakolaisia EU:n paluurahaston rahoittamaa tutkimusta varten. Hankkeessa kartoitetaan sukupuolisensitiivisen paluun tukitoimia.
Paluudirektiivi – puolesta ja vastaan
Maallikko voisi ajatella, että vapaaehtoisella paluulla tarkoitetaan sitä, miten pakolaisjärjestöt sen haluaisivat määritellä: laillisesti maassa oleskelevan henkilön omaehtoista paluuta lähtömaahansa.
Laillisesti toisessa maassa oleskelevat irakilaiset, esimerkiksi turvapaikan saaneet ja vapaaehtoisesti Irakiin palaavat, ovat kuitenkin Juntusen mukaan todella harvassa, yhden käden sormilla laskettavissa.
Suomessa joulukuussa voimaan astuvassa EU:n paluudirektiivissä vapaaehtoisuus tarkoittaa henkilön poistumista maasta ilman pakkokeinoja ja saattajia tietyn ajan sisällä, kun lupapäätös on kielteinen tai kun lupaa maassa oleskeluun ei ole.
Paluudirektiivin tarkoitus on vähentää laitonta siirtolaisuutta Euroopassa ja taata ihmisoikeuksia kunnioittava paluu. Ihmisoikeusjärjestöt ovat kuitenkin kritisoineet direktiiviä, niiden mukaan se vaikeuttaa Eurooppaan pyrkivien asemaa.
Suomen ulkomaalaislakiin on esitetty direktiivin linjan mukaista ”vapaaehtoista” paluuta. Hallituksen esityksen mukaan vapaaehtoisen paluun nostaminen ensisijaiseksi paluumuodoksi säästäisi viranomaiskuluja ja vähentäisi säilöönoton tarvetta.
Viranomainen jakaa ilman pakkokeinoja tapahtuvat paluuoptiot lupapäätöksen yhteydessä. Lainmuutoksessa tullaan määrittelemään 7–30 vuorokauden pituinen aika, jolloin kielteisen lupapäätöksen saanut voi vapaaehtoisesti poistua. Jos henkilö ei omaehtoisesti poistu maasta tietyn ajan sisällä, seuraavat pakkokeinot ja maahantulokielto.
Tietoa saatava kaikille
Kansainvälinen Siirtolaisuusjärjestö IOM on tukenut vapaaehtoisia paluita Euroopassa vuodesta 1979. Vuoden alussa Suomessa käynnistyi Maahanmuuttoviraston ja IOM:n yhteinen vapaaehtoisen paluun ohjelma. Sen aikana luodaan kattava kolmansien maiden kansalaisten vapaaehtoisen paluun järjestelmä.
IOM käyttää vapaaehtoisen paluun käsitettä paluudirektiivin määritelmän mukaisesti.
”Turvapaikkapäätökset ovat viranomaispäätöksiä. Pyrimme varmistamaan, että henkilö on tietoinen vapaaehtoista paluuta koskevan päätöksen merkityksestä, ja että palaavalla on paikka, jonne hän voi mennä”, kolmevuotisen hankkeen tiedottaja Pirkko Väänänen kertoo.
Ohjelmaan on hakenut yli 200 henkilöä ja elokuun alkuun mennessä on järjestetty 122 paluuta eri puolille maailmaa. Palanneista 60 prosenttia on keskeyttänyt turvapaikkahakemuksensa, loput ovat saaneet kielteisen päätöksen.
Ohjelman yhtenä tavoitteena on tiedonsaannin yhdenvertaistaminen vapaaehtoiseen paluuseen liittyen ja useampien palaajien ohjaaminen järjestelmän piiriin.
IOM auttaa paluuohjelmaan hakenutta matkustusasiakirjojen hankkimisessa ja avustaa palaajaa tarvittaessa lentokentillä. Matkojen lisäksi ohjelman kautta palanneelle maksetaan uudelleenintegroitumista tukeva avustus. Muut ”kestävää paluuta” tukevat toimet ovat toistaiseksi kehitteillä.
Paluiden seurauksista on olemassa vähän ja ristiriitaista tietoa. Juntusen mukaan on olemassa paljon esimerkkejä siitä, että palautukset ruokkivat maan sisäistä pakolaisuutta. Pahimmillaan tämä voi johtaa pakolaisleirien syntymiseen, mikä Irakissa on toistaiseksi onnistuttu välttämään.
Juntunen on puhunut paluista niin Suomessa pitkään asuneiden irakilaisten kuin turvapaikanhakijoiden kanssa. Hän vieraili Pohjois-Irakin Arbidin kurdialueella viime vuoden toukokuussa. Turvapaikanhakijoita palautetaan etenkin tuolle, Juntusen mukaan näennäisesti vakaalle alueelle.
Ruotsi ja Tanska ovat solmineet Irakin kanssa hallitustenväliset palautussopimukset. Vastaava sopimus Irakin hallituksen kanssa on vireillä Suomen ulkoasiainministeriössä. Irakin tilanteeseen jo vuosia perehtynyt Juntunen on huolissaan siitä, kuinka vähän sopimusten yhteydessä pohditaan laajojen väestönsiirtojen vaikutusta demokraattiseen tasapainoon alueilla, joilla on etnisiä ja uskontokuntakohtaisia jännitteitä.
”Voi myös kysyä, mitä nämä hallitusten väliset sopimukset ovat, ja onko Irakissa hallitus, jonka kanssa käydä keskusteluja.”
Miehityksen jälkeen Irakissa on noussut poliittiseksi voimaksi uskonnollinen konservatismi, jonka vaikutukset ovat jääneet vähälle huomiolle. Tämä kaupunkitilaa jäsentävä ilmapiiri on tullut usein vastaan Juntusen tekemissä haastatteluissa. Haastatellut näkevät Saddamin kauden ja miehitystä seuranneen ajan hyvin samanlaisina.
”Tämä on paradoksi, josta Yhdysvaltojen hallinto ei varmaan hirveän mielellään keskustele.”
Haavoittuvuus syynissä
Juntunen tutkii sukupuolista haavoittuvuutta paluuprosesseissa, mutta mieluummin hän puhuisi yleisestä konfliktin aiheuttamasta haavoittuvuudesta: se koskee ihmisiä sukupuolesta ja seksuaalisesta suuntautumisesta riippumatta.
Suomessa meneillään olevissa paluuohjelmissa haavoittuvassa asemassa olevien palaajien tapaukset käsitellään erikseen. Esimerkiksi Joutsenon vastaanottokeskus on saanut rahaa ihmiskaupan uhrien paluiden tukemiseen. Tosin ainuttakaan paluuta ei ole vielä järjestetty.
Asetelma saa pohtimaan, miten haavoittuvainen asema tunnistetaan, ja kuinka haavoittuvaisessa asemassa henkilön pitää ylipäätään olla myönteisen turvapaikkapäätöksen saadakseen. Vapaaehtoisen paluun järjestelmien kehittämistä ei ole vaikeaa nähdä osana kiristyvää turvapaikkapolitiikkaa.
Dublin-palautukset – palautukset toisiin Euroopan maihin – ovat osa kuviota. Ne ovat tuottaneet uuden liikkuvuuden muodon, joka ei mahdu olemassa oleviin hallinnollisiin ja juridisiin kategorioihin. Myös irakilaisia palautetaan enenevässä määrin toisiin Euroopan maihin. 79 prosenttia vuoden 2009 ensimmäisellä puoliskolla tehdyistä kielteisistä turvapaikkapäätöksistä oli Dublin-tapauksia.
Juntunen on tavannut ihmisiä, jotka ovat vuosikausia kiertäneet maasta toiseen Bagdadista paettuaan. Vakavampi haavoittuvuuden uhka syntyy usein matkan varrella.
”Tämä on Euroopan maaperällä syntyvä ihmisoikeusongelma.”
Juntusen haastattelemat ihmiset kaipaavat takaisin Irakiin ja vierailevat siellä turvallisuustilannetta uhmaten. Jotkut tekevät nostalgiaretkiä entiseen kotikaupunkiinsa, toiset sukkuloivat edes takaisin. Taloussaarrot ja Saddamin vuodet eivät ole kuolettaneet verkostoja, joita aktivoidaan riskeistä huolimatta. Mutta pysyvä paluu, se on toistaiseksi usealle vain haave.
Julkaistu Maailman Kuvalehti Kumppanissa 9/2010.
Muut Maailman Kuvalehden linkit
- Pääkirjoitus: Paluu kukkahattuihin
- Kolumni: Mätäkuun juttuja
- Henkilökuvassa: Tuulia Syvänen
- Luonnon vai öljyn suojelua
- Vientituotteena ihminen
- Vieraskolumni: Jalkapallon MM-kisat – hukkaan heitetty mahdollisuus?
- Reppu & passi: Kallion kundin katoava paratiisi
- Paperittomien Eurooppa
- Kumpi vai kampi: Optimisti vai pessimisti?
- Puhekupla: Paras ja paras