Siitä asti, kun olen ollut jollain tavalla tietoinen ympäristöasioista, olen ihmetellyt talouskasvun vaihtoehdottomuutta. Nuorena ja naiivina ajattelin, että eivätkös pikkupuodit voisi tienata vain sen verran rahaa, että saavat maksettua myyjille ja pakolliset kulut. Miksi on pakko tienata niin paljon, että laajennutaan supermarketiksi?
Aikuisena opin, että nollakasvu tarkoittaa samaa kuin talouden heikkeneminen. Kun pyörä pyörii tarpeeksi kovaa, on pakko pysyä kyydissä.
Nyt talouskasvun vastustaminen on taas muodissa. Sitä kutsutaan englanninkielisellä sanalla degrowth. Vahvimmillaan liike on kuulemma Ranskassa ja Espanjassa, mutta Suomessakin on käyty degrowth-piknikillä kesäkuussa.
Degrowth-ajattelu vetoaa vapaa-aikaan ja lekotteluun. Voi rentoutua ja viettää aikaa läheisten kanssa ja jättää turhat muovihärpäkkeet stressaaviin kauppoihin.
Kulutustutkijat ovat huomanneet, että samalla kun pyritään yhä ympäristöystävällisempään teknologiaan, haluavat ihmiset kaksin verroin lisää. Yhden ympäristöystävällisen auton sijasta ostetaan kaksi ja ekolämmitetyssä talossa pitää olla lääniä kuin linnassa.
Minulla ei ole mitään vähempää tavarankulutusta ja enempää aikaa vastaan. Niin kauan kun on kirjastot, olen tyytyväinen.
Tavaroiden puute ei huoleta, vaan se, mistä maksetaan terveydenhuolto- ja sosiaalimenot. Siinä on degrowth-viisailla vielä pohtimista. Talouskasvun vaihtoehdottomuuden perusta lienee inhimillinen pelko kurjuudesta. Ihmiset säästävät vanhuuden ja sairauden varalle varminta sosiaaliturvaa, rahaa. Mutta degrowth-maailmassa turvan on tultava muualta, sillä eihän ihmisille jää mitään sukanvarteen kaikelta vapaa-ajalta. Työttömälle yksinhuoltajalle vapaaehtoinen köyhtyminen ilman turvatakuita on vaikea myydä.
Degrowth-utopia pitäisi siis jotenkin naittaa vanhan kunnon hyvinvointiyhteiskunnan kanssa.
Opiskelijana oli mukava köyhäillä, koska systeemi piti huolta. Koko kaveripiiri köyhäili myös ja meillähän oli opiskelijakortit, joilla sai terveydenhuollon ja halvat lounaat.
Opiskeluaikojen huolettomuuden voi panna nuoruuden ja kuolemattomuuden tunteen piikkiin, mutta uskon, että samanlaisilla reunaehdoilla voisi huolettomasti köyhäillä lopun ikäänsä.
Sitä paitsi degrowth-yhteiskunnan asukithan elävät vanhaksi terveinä pyöräiltyään ikänsä ja syötyään vain terveellistä kasvislähiruokaa. Toivottavasti heille on kuitenkin hoitokoti odottamassa. Jos sellaista ei ole, vaan vanhukset sysätään jälkikasvunsa harteille, on vaihtoehto sama kuin kehitysmaissa: vanhuudenturva tulee runsaasta lapsikatraasta. Väestönkasvu ei kylläkään ole se ekologisin vaihtoehto.
Julkaistu Maailman Kuvalehti Kumppanissa 7-8/2010.