”Järjetöntä”, ”tyrmistyttävää”, ”ennenkuulumatonta”, päivittelevät maailman lehdistö, ihmisoikeusjärjestöt ja kansainväliset huippujuristit.
Miksi Espanjan oikeuslaitos, joka on viime vuosina ponnistellut rangaistakseen ja estääkseen rikoksia ihmisyyttä vastaan eri puolilla maailmaa, panee nyt syytteeseen Baltasar Garzónin, tuomarin, joka symboloi kirkkaimmin aikamme pyrkimystä universaaliin oikeudenmukaisuuteen?
Kansainvälinen media tuntee hyvin ”supertuomarin” ansiot. Hän sai aikaan Chilen entisen diktaattorin Augusto Pinochetin pidätyksen Lontoossa 1998. Hän on vaatinut monien muiden Latinalaisen Amerikan maiden sotilasjohtajia vastuuseen julmuuksista.
Hän on ponnistelut Espanjan hallituksen perustamien terrorisminvastaisten Gal-joukkojen hajottamiseksi ja sosialistisen ex-pääministerin Felipe Gonzalezin saamiseksi syytteeseen. Hän vastusti hyökkäystä Irakiin 2003 ja matkusti hiljan Hondurasiin varoittamaan vallankaappaajia, että rikokset ihmisyyttä vastaan eivät jää rankaisematta.
Espanjan oikeuslaitoksen palveluksessa Garzón on tuominnut tuhansia baskien separatistijärjestön Etan terroristeja. Poliittinen oikeisto ehdotti hänelle siitä hyvästä Nobelin rauhanpalkintoa.
Arvostelua synnyttivät hänen päätöksensä sulkea baskien sanomalehti Egin 1998 ja terrorismista epäiltyjen sijoittaminen eristysselleihin. Kidutusta vastustavat järjestöt ovat kehottaneet lopettamaan tällaiset pidätykset. Myös Garzónin hinku päästä etusivun uutisiin ja superjulkkismainen käytös ovat herättäneet närää.
Garzón on joka tapauksessa osoittanut olevansa kapinallinen tuomari – riippumaton ja lahjomaton. Siksi hänelle on kertynyt kosolti vastustajia ja hänet on vuorostaan haastettu oikeuteen. Syytteitä ovat nostaneet oikeiston PP-puoluetta sivuavan ”Gurtelin jutun” osalliset ja Francisco Francon diktatuurin perilliset.
Garzónia vastaan on nostettu kolme syytettä korkeimmassa oikeudessa. Yksi koskee palkkioita, joita hän nosti puhuessaan Santander-pankin tilaisuuksissa New Yorkissa. Toinen koskee Garzónin järjestämää epäiltyjen salakuuntelua. Tärkein syyte liittyy Francon valtakauden rikosten tutkintaan.
Kaksi äärioikeistolaista järjestöä syyttää Garzónia puolueellisuudesta, koska tämä käynnisti lokakuussa 2008 tutkimukset yli sadantuhannen tasavaltaisen katoamisesta Espanjan sisällissodassa. Hän halusi myös selvittää niiden 30 000 lapsen kohtalon, jotka riistettiin vangituilta äideiltään ja annettiin sisällissodan voittajille vuosien 1939–1975 diktatuurin aikana.
Jos Garzón todetaan syylliseksi, hänet voidaan pidättää virasta 10–20 vuodeksi. Se olisi suuri häpeä. Pohjimmiltaan kyse on siitä, miten Espanjan sisällissotaan pitäisi suhtautua. Vuoden 1977 armahduslaki vapautti vankilasta muutaman sata vasemmistovankia. Se ei pyrkinyt tekemään oikeutta tai linjaamaan muistoihin liittyvää politiikkaa.
Nyt kun konfliktin päättymisestä on 71 vuotta ja kaikki vastuulliset ovat manan majoilla, hirvittävistä rikoksista syytettyjä ei saada enää tilille. Mutta asia ei ole pelkästään oikeudellinen. Miljoonia espanjalaisia kiihdyttävät laajemmat kysymykset: uhrien oikeus moraaliseen hyvitykseen, kollektiivinen oikeus muistoihin ja mahdollisuus todeta tapahtuneiden julmuuksien perusteella virallisesti, että francolaisuus oli kammottavaa eikä sen rankaisematta jättämistä voida suvaita.
On tärkeää, että se voidaan sanoa, julistaa ja esittää esimerkiksi sisällissodalle omistetuissa museoissa, historiankirjoissa ja kansallisten merkkipäivien vietossa. Samalla tavoin kuin kaikkialla Euroopassa osoitetaan solidaarisuutta natsismin uhreille.
Salailun kannattajat syyttävät Garzónia halusta jakaa Espanjan kansa uudelleen kahtia. Inttäessään vastapuolenkin syyllistyneen rikoksiin he eivät ole ymmärtäneet francolaisuuden erityispiirteitä.
Francolaisuus ei ollut vain sisällissotaa, se loi yhden 20. vuosisadan itsevaltaisimmista hallinnoista, joka käytti terroria tuhotakseen vastustajansa ja pelotellakseen koko kansaa. Tämä on historiallinen fakta.
Tuomari Garzón halusi paljastaa francolaisuuden pahuuden, jotta historia ei toistaisi itseään. IPS
Kirjoittaja on espanjankielisen Le Monde Diplomatique -lehden päätoimittaja.
Espanjalainen oikeusistuin päätti 14. toukokuuta pidättää Garzónin virasta. Hän joutuu oikeuteen syytettynä valtuuksiensa ylittämisestä ja vuoden 1977 armahduslain sivuuttamisesta.