Maa Monte Albanin zapoteekkipyramidien takaisilla kukkuloilla on kuivan, ruskean ruohon peitossa. On huhtikuu, vuoden kuumin aika, eikä sadekausi ole vielä alkanut. Oikealla levittäytyvä rinne on musta, sieltä täältä törröttää muutama hiiltynyt puunrunko.

José Morales ja Juan de Dios Gómez tuijottavat synkkinä mustaa rinnettä.

”Tuo parinkymmenen hehtaarin alue paloi eilen. Olimme juuri istuttaneet sinne kuusituhatta puuntainta”, Morales, paikallisen yhteisöturismiyhdistyksen puheenjohtaja, selittää vaisusti.

Puut oli istutettu, jotta niiden juuret sitoisivat kosteutta kohta alkavan sadekauden aikana ja hidastaisivat alueen purojen ja lähteiden kuivumista sateiden lakattua. Moralesin ja de Diosin mukaan kyseessä oli tuhopoltto, joita on ollut alueella ennenkin.

Joitain tahoja Monte Albanin rinteiden metsittäminen ei miellytä.

Pyhästä paikasta arkeologisiksi raunioiksi

Xoxocotlánissa sijaitseva Monte Albanin pyramidialue on Oaxacan osavaltion kuuluisin turistinähtävyys.

”Alue oli kyläyhteisön hallinnassa, kunnes hallitus pakkolunasti sen 1930-luvulla, teki siitä turistikohteen ja rajoitti paikallisten pääsyä sinne. Zapoteekki-intiaaneille se oli pyhä paikka, mestitseille arkeologisia raunioita”, arkeologi Juan de Dios sanoo.

Nyt käynnissä on alueen yksityistäminen.

”Näille kukkuloille suunnitellaan viiden tähden hotelleja, golfkenttää ja raitiotietä turisteille. Viranomaisten mukaan se loisi työpaikkoja paikallisille, mutta todellisuudessa heitä tarvitaan vain autonkuljettajiksi ja siivoojiksi. Suuret rahat valuvat ulkomaisille yrityksille, joille rakennusoikeudet myönnetään.”

Sitä ennen hallituksen on kuitenkin saatava haltuunsa maat, jotka ovat paikallisten asukkaiden yhteisomistuksessa. Hanke on aiheuttanut eripuraa kyläyhteisössä: osa ei missään nimessä halua luopua yhteisömaista, toisia taas myynnistä saatavat tulot houkuttavat.

”Ennen asukkaat saivat kaiken vetensä puroista ja lähteistä. Nykyään suurin osa lähteistä on kuivunut, ja purotkin virtaavat vain sateiden aikaan”, de Dios sanoo.

Jotta linnut palaisivat

Tarvomme pitkin kuivaa puronuomaa, luontoreittiä, jossa ekoturismioppaana toimiva de Dios kuljettaa koululaisia ja turistiryhmiä. Täällä kasvillisuus on rehevää, mutta alueelle aikoinaan istutetut puut ja muu lajisto on vierasperäistä.

”Linnut eivät pesi näissä puissa. Istutamme rinteille kotoperäisiä lajeja, jotta metsäneläimet ja linnut palaisivat.”

”Kaikki nämä ympäröivät kukkulat ovat ennen olleet puuston peitossa. Puiden hakkuut ovat osaltaan vaikuttaneet purojen kuivumiseen.”

Puunistutushankkeen tarkoituksena on turvata alueen ihmisten vedensaanti tulevaisuudessakin. Jos taas hallituksen yksityistämissuunnitelmat toteutuvat, vesilähteet tuhoutuvat lopullisesti. Se olisi etu alueelle vettä toimittavalle yksityiselle firmalle, jonka omistajat kuuluvat hallitsevaan PRI-puolueeseen.

Metsittämistä vastoin kieltoja

Apuna puiden istuttamisessa ekoturismiyhdistyksellä on ollut koululaisryhmiä, mutta ei ole enää.

”Hallitus on kieltänyt opettajia tekemästä yhteistyötä kanssamme”, de Dios harmittelee.

Viranomaiset ovat kieltäneet yhdistykseltä puiden istuttamisen kokonaan. Tällä hetkellä osa yhdistyksen jäsenistä pakoilee ”julkisen omaisuuden tuhoamisesta” annettuja pidätysmääräyksiä.

”Aiomme silti jatkaa metsittämistä”, yhdistyksen puheenjohtaja José Morales toteaa tyynesti. ”Eihän hallitus voi kieltää yhteisöä istuttamasta puita omille mailleen.”

Matkailijoita kiitos, mutta ei liikaa

Capulalpam de ;éndezin zapoteekkikylä Oaxacan Sierra Norten vuoristossa ei sovi ollenkaan siihen kuvaan, joka köyhän Oaxacan köyhistä vuoristokylistä lehtijuttujen perusteella helposti muodostuu.

Parin tuhannen asukkaan Capulalpamin kadut ovat kivettyjä, rakennukset maalattuja ja köyhienkin mökkien pihoilla kukkivat kukat. Missään ei näy roskan roskaa. Lyhtypylväissä mainostetaan ”Äänestä kaunein piha” -kilpailua.

Capulalpam on yksi niistä kylistä, jotka ovat kehittäneet ekoturismia yhteisön omista lähtökohdista.

”Sata prosenttia yrityksessä mukana olevista on paikallisia, ja korkein viranomainen on kyläyhteisö. Niinpä myös tulot jäävät kylään. Kaikki ovat sitoutuneita projektiin ja kylän kehittämiseen”, kertoo yrityksen hallinnosta vastaava Emanuel Cosmes Pérez.

Viisi vuotta sitten perustettu ekoturismiyritys on kasvanut nopeasti ja tuonut mukanaan paljon hyvää.

”Rakennuskantaa on parannettu, katuja korjattu ja yleiskuvaa siistitty: enää ei näy niin paljon kokis- ja pepsimainoksia. Osa tuotosta käytetään koulutukseen, terveydenhuoltoon ja esimerkiksi lasten juhliin.”

Matkailuhankkeen myötä on syntynyt myös muita työpaikkoja, kun kyläläiset ovat perustaneet omia pikku yrityksiään: kulmakauppoja, kotiravintoloita ja perhemajoitusta.

”Meille on tärkeää säilyttää oma kulttuurimme ja traditiomme. Jos turisteja tulee liikaa, myös ulkopuolisia vaikutteita tulee liikaa. Siksi rajoitamme matkailijoiden määrää”, Cosmes sanoo. SY.

Yhteisöturismi on aitoa ekoa

Meksikossa mitä tahansa luontomatkailuun liittyvää hanketta voidaan markkinoida ekoturismina. Osa niistä on kaukana ympäristöä ja paikallisia alkuperäiskansayhteisöjä kunnioittavasta, kestävästä matkailusta.

Esimerkiksi Oaxacassa uusinta rantalomakohdetta Bahías de Huatulcoa mainostetaan perinteisistä turistirysistä eroavana, ekologisena matkailualueena, jonka suunnittelussa myös paikalliset on otettu huomioon. Totuus on kuitenkin toinen.

”Huatulcossa on kyllä hieno jätevedenkäsittelylaitos, mutta se ei ole toiminnassa. Hotellit laskevat yöllä likavetensä suoraan mereen”, sanoo arkeologi ja toimittaja Juan de Dios Gomez, joka on ollut tekemässä lähdeinventaariota alueen läpi virtaavalla Copalita-joella.

”Ennen kävin usein Huatulcossa, sillä äitini suku on sieltä. He asuivat puutaloissa rannalla. Ihmisiä oli vähän, mutta suuria, vanhoja puita, kasveja, lintuja ja muita eläimiä riitti. Sitten puut hakattiin golfkentän tieltä, talot purettiin ja asukkaat ajettiin pois. Nykyään jos haluaa mennä rannalle, pitää varata hotellihuone”, de Dios puhahtaa.

Ei baareille ja diskoille

Jos Oaxacassa haluaa tukea maaseudun alkuperäiskansoja aidosti hyödyttävää luontoturismia, avainsana on ecoturismo comunal. Nämä yhteisölliset ekoturismihankkeet ovat kyläyhteisöjen itse aloittamia ja hallinnoimia. Niiden lähtökohtana on yleensä alueella jo valmiiksi olevan turismin säätely, ei sen lisääminen.

”Yhteisöturismiprojektien taustalla on usein metsien suojelu. Luonnossa omin päin kuljeskelevat turistit roskaavat ja varastavat lääkekasveja. Yhteisöjen hallinnoimissa hankkeissa metsissä liikutaan oppaan kanssa ja leiriytymiselle on omat paikkansa”, de Dios sanoo.

Ekoturismihankkeita kehitetään yhteisöjen omilla ehdoilla, ilman baareja, diskoja ja hotelleja.

”Luonnonsuojelun lisäksi päämääränä on työpaikkojen luominen. Samalla kyläläiset oppivat paljon: hallinnointia, kirjanpitoa, rahoitusta. Myös ymmärrys luonnonvarojen tärkeydestä kasvaa”, kuvaa de Dios, joka on ollut avustamassa yhteisöjä hankkeiden aloittamisessa. SY.