Milla von Konow

”Ne menestyvät nykymaailmassa, jotka onnistuvat yhdistämään yksityisyyden ja yhteisöllisyyden”, Marianne Heikkilä sanoo.

Marianne Heikkilä on ollut vasta viikon uudessa työssään Marttaliiton toiminnanjohtajana, mutta hän astuu sisään Marttojen omaan kahvilaan kuin kotiinsa. Emännän elkein.

Kahvila on ihan uusi, sekin. Se on Helsingissä Malminrinteen ja Lapinlahdenkadun kulmauksessa. Pieni, kodikas mutta samalla tyylikäs.

Se sopii kuin nenä päähän Marttojen moderniin imagoon.

Kahvilan yläpuolella, vanhan kauniin rakennuksen seinässä lukee Martat. Koko kiinteistö on Marttojen hallussa. Siinä on järjestön toimitilat, ne kuuluisat koekeittiötkin sekä uusi lounasravintola parin askeleen päässä kahvilasta.

Kahvila ja ravintola ovat osa Marttojen konsernia, liiketoimintaa.

Martat ovat onnistuneet yhdistämään nykyajan ja perinteen, retron ja modernin, suorastaan ihailtavalla tavalla. Marianne Heikkilän, 41, valinta oli kuin piste iin päälle.

Heikkilä jos kuka on tähänkin asti sompaillut perinteen ja nykyajan välissä. Ennen marttoja oli kirkko.

Heikkilä on koulutukseltaan pappi, mutta hän ehti olla vain vuoden täyspäiväisenä pappina ennen kuin headhunterit keksivät hänet.

Ensin tie vei Kirkkopalveluiden viestintäpäälliköksi ja nyt viimeksi Kirkon Ulkomaanapuun.

”Kirkoissa ja Martoissa on analogiaa. Molemmissa rakennetaan yhteiskuntaa”, Heikkilä sanoo.

Ja harva muuten tietää, että Martoilla on myös kansainvälistä toimintaa, ollut jo 1980-luvulta saakka. Martoilla on työsarkaa Afrikkaa myöten.

Maa järisi

Heikkilä syö Martta-kahvilan pientä maukasta croissantia ja juo maitokahvia. Hän ei näytä pätkääkään väsyneeltä, mutta aivan varmasti hän on unen tarpeessa.

Ensimmäinen viikko Martoissa on takana.

Työ Kirkon Ulkomaanavussa jatkui viimeiseen sunnuntaiyöhön saakka. Vasta silloin Heikkilä sai työpöytänsä siivottua ja avaimet luovutettua.

Sattui nimittäin käymään niin, että maa järisi Haitissa kaksi viikkoa ennen Heikkilän pestin päättymistä.

”Siinä meni puolitoista vuorokautta ensin, ennen kuin tajusimme katastrofin laajuuden”, Heikkilä kertoo.

Heikkilä vastasi Kirkon Ulkomaanavun kotimaan toiminnasta. Häntä anottiin ottamaan vastuulleen vielä yksi työ: Haiti-keräyksen käynnistäminen.

Kahdessa viikossa Kirkon Ulkomaanapu keräsi kaksi miljoonaa euroa. Se on historiallisen suuri saavutus järjestölle niin lyhyessä ajassa.

Tsunamin jälkeen 2005 järjestö keräsi neljä miljoonaa euroa kolmessa kuukaudessa.

Niin, tsunami.

Tapaninpäivänä 2004 Heikkilä vietti vielä joulua perheensä kanssa. Uusi työ Kirkon Ulkomaanavussa alkaisi joulun jälkeen.

Joulu loppui siihen. Heikkilää pyydettiin heti töihin.

Työkaverit ovat murjaisseet, että mannerlaatat liikkuvat, kun Manna siirtyy paikasta toiseen.

Heti eikä viikon päästä

Noin puolet Haiti-keräyksen tuotoista tuli Tuomiokirkon konsertista. Konsertti oli Heikkilän aikaansaannosta, kuten aikoinaan tsunami-konserttikin.

Haiti-kriisin keskeltä Heikkilä lähetti tekstiviestin Tuomiokirkon vahtimestari Petri Oittiselle: ”Ensi sunnuntaina pitäisi tehdä tsunamit”.

Oittinen sai kuin saikin taas varattua kirkon konserttia varten.

”Kahden viikon päästä olisi ollut jo liian myöhäistä”, Heikkilä selittää.

Heikkilän työparina oli Mikko Kuustonen.

”Silloin ei paljon nukuttu. Läheteltiin tekstareita, että ootko sä hengissä vielä.”

Kun vielä laulajien manageri ja Ylekin saatiin mukaan nopealla varoitusajalla, konsertti onnistui yli odotusten.

Haitin piti olla tämän kevään yhteisvastuukeräyksen pääkohde. Nyt keräystä ikään kuin aikaistettiin, ja yhteisvastuukeräyksen varoja suunnataan myös kotimaahan. Ja kappas, yhteistyökumppanina toimivat myös Martat.

”Se on ihan tietoista linkittämistä.”

Asiakaslähtöisesti

Marianne Heikkilä puhuu luontevasti liike-elämän termeillä, esimerkiksi kertoessaan Kirkon Ulkomaanavun käynnistämistä eettisista lahjoista, joista tuli nopeasti hitti.

”Me tuotiin idea ensimmäisenä Suomeen, se lainattiin Christian Aid -järjestöltä. Meillä oli markkinoilla etulyöntiasema. Heti ensimmäisenä vuonna 2005 kampanja tuotti 250 000 euroa, 2008 jo 1,4 miljoonaa. Viime vuonna tuli pieni notkahdus taantuman takia”, Heikkilä selostaa.

”Suosio on kasvanut, mutta ajatusta pitää päivittää.”

Myös Naisten pankki on idea, jota Heikkilä vei eteenpäin. Hänen lanseeraamansa idea tuottaa nyt tulosta.

Tämä kuulostaa jo vähän tarulta, mutta Heikkilä keksi idean liikenaisten matkasta Ugandassa nuotion äärellä.

Näin myös tapahtui. Naisten pankki sai alkunsa 2007, kun ryhmä liike-elämän vaikuttajanaisia matkusti Liberiaan tutustumaan sikäläisten naisten tilanteeseen.

”Nämä ovat olleet isoja tuotteistuksia, joihin on tarvittu paljon osaamista ja yhteistyötä”, Heikkilä kiittelee.

Ei hän silti itseään kehu. Hän vain tietää kykynsä.

Kun hän aloitti 1996 Vantaan seurakunnan pappina, hän ryhtyi aika pian puhumaan kollegoilleen, että ”seurakunnan toimintaa pitäisi brändätä vähän asiakaslähtöisemmin”. Glup, se oli aika vierasta puhetta kirkossa niihin aikoihin.

Mutta ei mennyt kuin pari vuotta, kun asiakaslähtöisyydestä tuli jo ihan käypä termi kirkonkin piirissä.

”Tietenkin liike-elämän käsitteitä on käytettävä tyylillä, ettei kadoteta perimmäistä ajatusta. Ja vanhemmalle väelle pitää puhua eri kielellä.”

Marttojen syliin

Kun Heikkilälle tarjottiin Martta-johtajan työtä, hän oli heti positiivisesti yllättynyt.

”Ehkä pari sekuntia olin puulla päähän lyöty. Mutta sitten tajusin, että harppaus ei sittenkään olisi niin suuri.”

Nopea harppauksesta silti tuli. Heikkilä siis viipyi Kirkon Ulkomaanavun huoneessaan vielä sunnuntaiyöhön saakka, ja heti seuraavana aamuna kello yhdeksältä hänen oli määrä tavata Marttaliiton hallituksen puheenjohtaja.

Vastassa oli koko toimiston väki. Kaikki olivat sonnustautuneet Marianne-karkkipapereista tehtyihin koruihin, tukkalaitteisiin ja kuka mihinkin.

Vaikka Martatkin haluavat parantaa maailmaa, Heikkilälle tuli heti selväksi, että sävy on nyt vähän toinen.

”Marttojen toiminnassa on aina pilke silmäkulmassa, ja otteessa on jotain realistista ja hersyvää. Uudessa työssä on yhdessä tekemisen iloa”, Heikkilä innostuu maalailemaan.

”Martoissa on kylän ja torpan mielenmaisemaa, yhteisöllistä voimaa. Ja kun se tuodaan kaupunkiin, niin se kitka on siinä minusta kaikkein herkullisinta.”

Heikkilä on itse syntyperäinen helsinkiläinen, mutta toki hänkin on viettänyt lapsuutensa kesiä maalla. Kuten suurin osa suomalaisista.

Heikkilä näkee uudessa työssään oikeastaan vain yhden riskin.

”Kun ihmiset ovat sitoutuneet työhönsä 150-prosenttisesti, esimiehen on katsottava, ettei väki kuormita itseään liikaa. Se on aina riski tällaisessa yleishyödyllisessä työssä, kun kaikki haluavat tehdä oikein ja hyvää.”

Entä kuka huolehtii Marianne Heikkilän jaksamisesta?

Perhe, hän sanoo. Mies ja 8- ja 12-vuotiaat lapset.

Neuvoja puolueille

Marttojen vetovoima on aika hämmästyttävää. Jäseniä on nyt 40 000, ja uusia tulee ovista ja ikkunoista. Jopa miehiä: heitä on 1 500.

Moni muu kansalaisjärjestö voisi olla Martoille kateellinen, mutta vielä enemmän puolueet, jotka kärvistelevät jäsenaktiivisuuden hiipuessa.

Esimerkiksi demareilla on 50 000 jäsentä. Uusiakin tulee vanhojen poistuessa, mutta juuri näinä vuosina eletään kriittisiä aikoja, kun määrä pitäisi saada nousuun.

Miten Heikkilä neuvoisi puolueita?

”Pitää olla kirkas visio, ne ovat puolueilta hämärtyneet. Mikä on se lisäarvo, mitä puolue voi tarjota? Miten se hyödyttää juuri minua?”

”Keep it simple. Puhutaan vain yhdestä tavoitteesta kerrallaan. Jos ottaa kaikki teemat, millään ei ole mitään merkitystä. Ja toiminta, se ei saisi jäädä pelkäksi puhekuplaksi.”

Marttojen toiminta on konkreettista. Kun kutoo sukkia tai auttaa maahanmuuttajia, tuntee tekevänsä jotakin.

”Ne menestyvät nykymaailmassa, jotka onnistuvat yhdistämään yksityisyyden ja yhteisöllisyyden.”

Hiljaisuutta vastaan

Heikkilästä tulee mieleen sana hyvä, monessa mielessä. Hyvä ihminen, hyväntekijä.

Eräs Heikkilän entinen alainen sanoo olevansa vakuuttunut, että Heikkilä haluaa ihan aidosti parantaa maailmaa.

”Hän oikeasti haluaa hyvää ihmisille. Mutta hän tarvitsisi oman sihteerin.”

Heikkilä kantaa paljon vastuuta, myös kotioloissa. Hän tukee taloudellisesti äitiään.

Roswitha Heikkilä Möhring oli menneinä vuosikymmeninä suuri muotimaailman julkkis. Äitinsä vuoksi julkisuus on tullut Heikkilälle tutuksi lapsesta lähtien.

”Julkisuus on ollut minulle etuoikeus ja väline”, hän toteaa.

Uskonasioista Heikkilä ei puhu suureen ääneen, sillä hän on körtti. Hän korostaa, ettei ole koskaan kokenut uskonnollista heräämistä vaan on kasvanut kristilliseen perinteeseen.

Hyväntekeväisyys-sanaa hän ei käytä itse ollenkaan.

”Se kuulostaa puuhastelulta ja ihmisarvoa alentavalta, on autettavia ja auttajia. Että tehdään vähän jotain, mikä puhdistaa omatuntoa. Hyväntekeväisyyteen on sisäänkirjoitettuna hurskastelun vaara.”

”En ole parempi ihminen, vaikka haluan tehdä hyvää muiden eteen. Moraalinen ylemmyys on ahdistavaa.”

Heikkilän mielestä kaikessa auttamisessa pitää tukea ihmisarvoa.

”Auttaminen on ihmisoikeuskysymys. Me maksamme velkaa. Pitää auttaa niin, että se tekee kipeää.”

Heikkilä myöntää, että hänellä saattaa olla ylikorostunut sosiaalinen omatunto.

”Uskon, että ihmiselle annetaan erilaisia palvelutehtäviä.”

Heikkilän suurena mottona on toiminut Martin Luther Kingin ajatus, että ongelma ei ole pahojen ihmisten pahuus vaan hyvien ihmisten hiljaisuus.

Maitokahvit on juotu. Heikkilä palaa työn pariin, ja sitähän riittää.

111-vuotias järjestö hakee uusia toimintatapoja muun muassa köyhien perheiden auttamisessa Yhteisvastuukeräyksen pääkumppanina ja maahanmuuttajatyössä, mutta perinteitä ei silti unohdeta.

Heikkilän puheessa vilahtaa hauska termi: moderni edelläkävijämarttuus.

Siinä tiivistyy muutakin kuin yhden järjestön sisältö.

Yhteisvastuukeräys käynnistyi 7.2. ja Martat toimivat kotimaan kohteen eli köyhien lapsiperheiden tukemisessa pääkumppanina. Katso lisää www.yhteisvastuu.fi ja www.martat.fi.