Kuka tietää, mikä on myrmekoleo? Entä mitä tekee kiinalainen musteapina? Ja keitä olivatkaan valkyyriat?
Vastaukset löytyvät Kuvitteellisten olentojen kirjasta. Kiinalainen musteapina esimerkiksi ”pitää kovasti musteesta, ja kun joku kirjoittaa, se istahtaa kädet puuskassa ja jalat ristissä odottamaan, että kirjoittaja saa tehtävänsä loppuun ja juo sitten ylijääneen musteen. Sen jälkeen se istahtaa kyykkyyn tyynen rauhallisena.”
Argentiinalaisen esseistin, runoilijan ja novellikirjailijan Jorge Luis Borgesin kokoamassa ”fantastisen eläintieteen käsikirjassa” esitellään yhteensä 166 fiktiivistä oliota. Niiden joukossa on sekä länsimaisesta kirjallisuudesta tuttuja hahmoja, kuten kentauri, lohikäärme, seireeni ja minotauros, että mittava määrä tuntemattomampia kuvitteellisia olentoja.
Asemaansa ja merkitykseensä nähden Borgesia (1899-1986) on suomennettu surkuteltavan vähän. Matti Rossin kääntämiä esseitä ja novelleja sisältävä Haarautuvien polkujen puutarha ilmestyi vuonna 1969, Pentti Saaritsan kääntämät runovalikoima Peilin edessä ja takana 1999 ja kaksi novellikokoelmaa sisältävä Hiekkakirja vuonna 2003. Yksittäisiä novellikäännöksiä on julkaistu lehdissä ja antologioissa.
Siinä mielessä nyt ilmestyvä Kuvitteellisten olentojen kirja on ehkä hieman yllättävä valinta – kirjailijan laajasta tuotannosta on kääntämättä monia keskeisempiäkin tekstejä. Toisaalta tässä vuonna 1969 ilmestyneessä teoksessa yhdistyvät monet Borgesin tuotannolle tyypilliset piirteet: esseistinen kirjoitustyyli, fantasiasisältö ja maailman myyteistä ja kirjallisuudesta ammentava ajattelu.
Borgesin valtava kirjallisuudentuntemus jaksaa hämmästyttää. Sivun tai parin mittaisissa teksteissä viitataan lukuisiin eri teoksiin ja kirjoittajiin vuosituhansien takaisista teksteistä moderneihin kirjailijoihin. Borges tuntee niin muinaisskandinaavisen mytologian peruspilarit Runo- ja Proosa-Eddan kuin itämaisten uskontojen pyhät tekstit.
Kirjailijana Borges on jopa ylikorostetun universaali. Kuvitteellisten olentojen kirjassa se näkyy siinä, että Latinalaisen Amerikan omat taruolennot loistavat poissaolollaan: teokseen on kelpuutettu pelkästään omituinen argentiinalainen legenda kahlitusta emakosta.
Ilmeisesti Borges ei myöskään ole pistellyt omiaan, vaan kaikki oliot tosiaan löytyvät mainituista lähteistä. Suomentaja Sari Selanderilla on ollut melkoinen luoviminen Borgesin viitteiden viidakoissa. Hän on tunnollisesti etsinyt nekin teokset, joihin kirjailija viittaa vain epämääräisesti, ja niiden mahdolliset suomennokset. Käännös onkin kauttaaltaan hienoa työtä.
Alkusanoissaan kirjailija toteaa, ettei teosta ole tarkoitettu yhdellä kertaa luettavaksi. Borgesin kuvitteellisiin olentoihin kannattaakin tutustua vähän kerrassaan, valtavaa tietomäärää sulatellen ja ihmismielen loputtomasta kekseliäisyydestä nauttien.
Julkaistu Kumppani-lehdessä 10/2009.