Pitää olla rohkea, pitää tehdä oikein, pitää pelastaa heikommat – tämän tietää jokainen viisivuotiaskin. Saduissa paha saa palkkansa ja rohkea sankari mahtijuhlat.
Ihan kaikki länsimaalaiset eivät aikuistuttuaan ymmärrä, että tosimaailmassa on enemmän sävyjä. Tähän joukkoon kuuluu John Yettaw. Toukokuussa hän otti ja ui Burman kotiarestissa olevan oppositiojohtajan talolle. Yllättäen ilmestyneestä kuokkavieraasta seurasi Aung San Suu Kyille vankilareissu ja oikeudenkäynti, joka oli tämän lehden painoon mennessä vasta aluillaan.
Uintiretkelleen Yettaw otti mukaansa Yhdysvaltain passinsa. Se olikin viisasta, sillä passi pelastanee hänet pälkähästä. On niin kovin helppoa olla rohkea ja urhea, kun konsuli auttaa ja lehdet kirjoittavat.
Rohkeutta ja itsensä peliin laittamista arvostetaan kaikkialla. Meillä länsimaalaisilla vaan tähän tuntuu olevan tahtoa enemmän kuin tilaisuuksia. Suomessa itsensä saa mielipiteidensä takia hengenvaaraan vain öisellä nakkikioskilla.
Toisin on maissa, joissa viranomaista pitää pelätä. Väärien sanojen, tekojen tai kuokkavieraiden hinta voi olla kymmeniä vuosia vankilaa. Todellinen rohkeus mitataan oloissa, joissa riskit ovat suurimmat. Itselle.
Kannattaa kuitenkin varoa tuntemasta kovin suurta ylemmyyttä John Yettaw’ta kohtaan. Aina hyvää tarkoittava hölmöys ei ole yhtä ilmeistä. Monesti maailmalla kuulee länsimaalaisten opettavan paikallisille, että kyllä heilläkin on oikeus siihen, tähän ja tuohon. Pitää vain olla reipas ja vaatia oikeuksiaan!
Valtakoneiston haastamisessa on monessa maassa vaaransa, ja paikalliset tietävät sen. Ulkopuolisen on usein vaikea ymmärtää tilanteen monimutkaisuutta. Osa päättää valita riskin ottamisen, osa sen välttämisen. Valintaa pitää kaikkien kunnioittaa.
Itse saa hyppiä mihin rotkoon tahansa, mutta kaveria ei sinne tönitä. Ei varsinkaan, jos porukan ainoa laskuvarjo on omassa selässä.
Julkaistu Kumppani-lehdessä 6/2009