WALTTERI KATAJAMÄKI

Parikymmenkiloiset banaanitertut siirtyvät kaapelia pitkin pakkausareenalle.

Roberto nostaa kaksikymmenkiloisen tertun olalleen ja vie sen kaapelille, jota pitkin terttu siirtyy pakkausasemalle. Kastelusprinklerit hyrräävät vieressä, kauempaa kuuluu vesipumpun hurina. Olemme ecuadorilaisessa El Guabon kylässä, reilun kaupan banaanien alkulähteellä, pienviljelijä Luís Luceron tilalla. Hedelmän pitkä matka Suomeen on juuri alkanut.

Helmikuun aurinko polttaa, pellolla on hikistä. Banaanikasvin valtavat lehdet estävät tuulen pääsyn plantaasille. Sadonkor-
juussa olevat työntekijät ovat suojautuneet aurinkoa ja hyttysiä vastaan pitkin hihoin, jaloissaan kumisaappaat.

Kymmenettuhannet ecuadorilaiset saavat elantonsa suoraan tai välillisesti banaaneista. Maan lounaisosassa sijaitsevassa El Oron provinssissa banaaninviljelys näkyy kaikkialla. Maanteitä matkatessa tuon tuosta ohi vilahtaa plantaasi, banaanin pakkausasema tai banaanilaatikoita pursuava rekka.

Erityisen paljon El Orossa on pienviljeli-jöitä. Luceron viiden hehtaarin pientilalla on viljelty banaania Ecuadorin banaanibuumin alusta asti 1940-luvun lopulta.

Reilulla kaupalla 
vakautta elämään

Pienviljelijöiden elämä El Orossa on haasteellista; juuri he ovat kärsineet eniten välikäsien maksamista alhaisista hinnoista. Moni viljelijä tuottaa viikoittain myyntiin vain muutaman laatikon banaania.

Reilun kaupan toiminnan alkaminen runsas kymmenen vuotta sitten kohensi alueen viljelijöiden elämää. ”Sitä ennen banaani piti myydä sille, joka suostui ostamaan. Hinta oli ostajan päätettävissä”, Lucero sanoo.

Vuonna 1997 neljätoista El Guabon pienviljelijää järjestäytyi ja myi hollantilaisen kansalaisjärjestön avulla ensimmäiset banaanilaatikot eurooppalaisille reilun kaupan markkinoille.

Runsaan kymmenen vuoden aikana Asoguabo-järjestön kasvu on ollut huimaa: lähes viidensadan tuottajan käsistä lähtee maailmalle viikoittain noin 40 000 banaanilaatikkoa.

El Guabon pienten banaanintuottajien järjestö on tätä nykyä maailman toiseksi suurin reilun kaupan banaanin tuottaja.

Tuottajien lisäksi reilu kauppa on tuonut vakautta myös banaanin leikkaajien ja pakkaajien elämään. Palkat ovat kilpailukykyiset ja järjestön vakuutus antaa perusturvan. Työntekijöillä on oikeus ilmaiseen terveydenhoitoon järjestön terveysasemilla.

Lucero on erityisen tyytyväinen järjestön maksamiin pysyviin hintoihin ja sen tarjoamaan tekniseen tukeen. ”Olemme oppineet uudenlaisen työkulttuurin, joka kunnioittaa niin ympäristöä kuin työntekijöitäkin”.

Reilu kauppa tukee myös viljelijöitä kouluttamalla heitä kestävämpien viljelymenetelmien käyttöön. Tämän lisäksi Asoguabo tukee viljelijöiden ja plantaasityöläisten lasten koulunkäyntiä.

Pienviljelijän 
tulevaisuus uhattuna

Guabon tapaan reilun kaupan ideana oli alun perin tukea juuri pienviljelijöiden pääsyä markkinoille. Tätä nykyä reilu kauppa ei hyödytä enää ainoastaan pienviljelijöitä: sertifiointijärjestelmässä on mukana niin keskikokoisia tiloja kuin suuria plantaasejakin.

Reilun kaupan imagoa sotkee sekin, että myös jotkut monikansalliset yhtiöt markkinoivat sitä. Näin tekevät esimerkiksi Dole ja Chiquita.

Suomen reilun kaupan toiminnajohtaja Tuulia Syväsen mukaan myös isoja yhtiöitä tarvitaan reilussa kaupassa. Jotta kaikkein köyhimpiä viljelijöitä voidaan tukea, toimintaan tarvitaan kaikkia yrityksiä – pieniä, suuria ja keskikokoisia.

Markkinoiden jatkuvasti kovenevat laatu- ja määrävaatimukset vaikuttavat kuitenkin erityisesti pienviljelijöihin.

”Reilun kaupan tarkoituksena on sisällyttää, ei jättää ulkopuolelle. Tällä hetkellä suunta näyttää olevan juuri päinvastainen”, huomauttaa Asoguabon varapuheenjohtaja Leonardo Bravo.

Osa Asoguabon pienviljelijöistä on jo joutunut jättämään banaaninviljelyn. Reilu kauppa on joutunut tekemään kompromisseja pitääkseen markkinaosuutensa erityisesti Euroopassa. Asoguabokin on jättämässä kaikkein pienimmät viljelijät järjestön ulkopuolelle: yhtiön suurimman ostajamaan Sveitsin supermarketit vaativat jokaiselta tuottajalta vähintään 48 laatikkoa viikottain. Monet pienet tuottajat eivät pääse lähellekään tavoitetta.

Edellisen lisäksi reilun kaupan banaanin on kilpailtava myös hinnoilla. Tämä tarkoittaa sitä, että tuottajalle maksettava hinta laatikkoa kohden on pysynyt jokseenkin samana jo lähes kymmenen vuotta. Samaan aikaan tuotantokustannukset ovat kohonneet. Kuten aiemminkin, pienimmät viljelijät ovat olleet haavoittuvimpia.

Bravo peräänkuuluttaakin viljelijöiden keskinäistä solidaarisuutta.

”Kaiken kokoisten viljelijöiden tulisi pitää yhtä. Reilun kaupan pitäisi tukea niitä, jotka tarvitsevat eniten tukea.”

Pitkä matka 
marketin tiskille

El Guabon pelloilta raakoina poimittujen, laatikkoihin pakattujen banaanien matka jatkuu rekalla muutaman kymmenen kilometrin päähän kohti Machalan kaupungin kupeessa sijaitsevaa Puerto Bolívarin satamaa. Satamassa hedelmät tarkastetaan. Niiden tulee täyttää reilun kaupan markkinoiden tiukat laatuvaatimukset.

Puerto Bolívarin banaanisataman kautta kulkee vuosittain noin kolmasosa Ecuadorin vientiin menevistä banaaneista, noin 80 miljoonaa kahdeksantoista kilon laatikkoa.

Matka Puerto Bolívarista Eurooppaan – useimmiten Rotterdamiin tai Hampuriin – kestää noin kaksi viikkoa. Pitkän merimatkan aikana banaanit pidetään viileässä, jotta ne eivät saavu Eurooppaan liian kypsinä.

Ennen kuin guabolaiset banaanit päätyvät kuluttajille, ne kypsytetään erityisissä kypsytysvarastoissa, joista ne kuljetetaan rekoilla myytäviksi ympäri Eurooppaa.

Suomi on Asoguabolle tärkeä myyntikohde. Vuonna 2008 suomalaiset söivät yli 8 miljoonaa kiloa reilun kaupan banaaneita. Toistaiseksi suuri osa banaaneista tulee vielä pienviljelijöiltä, mutta jos suuntaus jatkuu samanlaisena, on vaarana että pienviljelijät jäävät jälleen kerran markkinoiden ulkopuolelle.

Banaani

• Puulta näyttävä kolmemetrinen banaani on ruohokasvi, jonka varresta 90 prosenttia on vettä. Yhdeksän kuukautta kasvaneen kasvin hedelmä on valmis leikattavaksi.
• Kasvin historia sai alkunsa tuhansia vuosia sitten Intiassa. Amerikkaan se päätyi Afrikan kautta siirtomaaisäntien mukana 1500-luvulla.
• 1800-luvun loppupuolella banaanista tuli suosittu jälkiruokahedelmä Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa.
• Ecuador on ollut maailman suurin banaaninviejämaa vuodesta 1952.
• Banaaninviljelyyn on liittynyt usein sosiaalisia ongelmia. Keski-Amerikan “banaanitasavalloissa” United Fruit Companyn ja muiden monikansallisten yhtiöiden on syytetty toimivan mielivaltaisesti turvatakseen omat etunsa.
• Ecuadorissa ja Kolumbiassa suuret yhtiöt ovat huonossa maineessa ammattiliittojen nitistämisen ja lapsityövoiman takia. Niin ikään tuotannossa käytettävät verrattain suuret kemikaalimäärät ja alle tuotantokustannusten jäävät ostohinnat ovat vaikuttaneet kielteisesti hedelmän imagoon.

Julkaistu Kumppani-lehdessä 5/2009