”Sinä tarjosit vain salmiakkia…”, laulaa joku. Kourallinen salmiakkia kiertää pulpetilta toiselle ja kokispullojen korkit sihisevät. Mouhijärven lukiossa on alkamassa kansainvälisyyskurssin tunti.

Koulun omien opettajien sijaan luokan eteen asettuvat yhdysvaltalainen Isabelle Hazlewood ja kolumbialainen José Alejandro Moreno. He ovat päätyneet Mouhijärvelle osana kansainvälisen Aiesec-opiskelijajärjestön Global.me -kurssia.

Lukion ekaluokkalaisille suunnattu kurssi kestää kolme kuukautta, opetusta on yksi iltapäivä viikossa. Tänään on tarkoitus puhua kuluttamisesta, reilusta kaupasta ja siitä, miten logot ja mainokset vaikuttavat.

Hazlewood näyttää Yhdysvaltain lippua, jossa tähdet on korvattu logoilla. Suurimman osan logoista luokka tunnistaa vaivatta. Vain jokunen jää vieraaksi, kaikki yrityksiä, jotka eivät toimi Suomessa.

Kun ensimmäinen logorivi on käyty läpi, Hazlewood kysyy: ”Kuinka korkea on Mount Everest?”

”8848 metriä”, vastaa Jani Iltanen turhia miettimättä.

Toisen logorivin tunnistuksen jälkeen seuraa kysymys: ”Mistä sanoista tulee lyhenne html?”

”Hyper text markup language”, Iltanen kertoo. Taas rivillinen logoja, ja kysymys: ”Mikä on maailman pienin lintu?”

”Hummingbird, kolibri”, Iltanen vastaa.

”Mistä sä Jani revit noita?”, ihmettelee joku.

Harjoituksen tarkoitus taisi olla osoittaa, että logotuntemus olisi yleistietoutta paremmalla tolalla. Pedagogiikkaa vaikeuttavat vastaukset, jotka tulevat kuin apteekin hyllyltä.

Videolla nainen kertoo, että kaikista Yhdysvalloissa ostetuista kulutustavaroista on kuuden kuukauden kuluttua ostohetkestä käytössä enää yksi prosentti.

Mouhijärven lukiolaiset eivät vaikuta kerskakuluttajilta: joku kehuskelee iPodinsa toimineen hyvin jo neljä vuotta, eikä kukaan tun-
nusta janoavansa tuoreimpia mp3-soittimia tai puhelinmalleja.

Ei opea, ei koetta

Vielä joulukuussa Mouhijärvi oli oma, reilun 3 000 asukkaan kuntansa. Vuodenvaihteen kuntaliitoksen jäljiltä virallinen nimi on nyt Sastamala

Maaliskuisena päivänä märänsininen nuoskalumi värittää maisemaa, jossa kaikki paitsi puut on matalaa. Omakotitaloilla on tilaa tonteillaan. Kerrostaloja ei näille seuduille tarvitse rakentaa, tilaa riittää muutenkin.

Lukiokin on pieni: oppilaita on viitisenkymmentä. Samassa rakennuksessa on myös peruskoulun luokat viidestä yhdeksään.

Maahanmuuttajataustaisia oppilaita koko koulussa on yksi, opinto-ohjaaja kertoo. Lukion ekaluokkalaisista kansainvälisyyskurssin on silti valinnut 12, yli puolet ikäluokasta.

Mikä saa lukiolaiset valitsemaan juuri tämän kurssin?

”Tämä on erilaista kuin muut tunnit, ei aina samanlaista istumista”, Iida Salminen sanoo.

”Ulkomaalaiset vetäjät”, Niina Ellalla täydentää.

”Saa puhua engelskaa”, Jani Iltanen sanoo.

”Helppo kurssi, ei ole opettajaa eikä koetta”, pistää useampi vähän läskiksi.

Kovin vakavasti ei kurssia kuitenkaan kukaan mollaa: aiheet tuntuvat kiinnostavan niitäkin, jotka muodon vuoksi korostavat kurssin läpäisemistä vähällä vaivalla.

Kurssilla käsitellyistä aiheista moni on sellaisia, joista ei koulussa ole aiemmin puhuttu. Mikä on aiempien viikkojen tunneista jäänyt mieleen?

”Uskonnonvapaus oli aika mielenkiintoinen aihe”, Antti Pärssinen sanoo ja heiluttelee pussillista tikkareita. Koulun kioskista sai äsken karkkia halvalla.

Kuuliaiset suomalaiset

Hazlewood ja Moreno asuvat kurssin ajan Tampereen Hervannassa. Viikko-ohjelmaan mahtuu tunteja kuudessa eri lukiossa Tampereella ja lähiseudulla.

Mouhijärven ryhmä on harjoittelijoille mieluisa: ryhmä on aktiivinen eikä puhuminen pelota, toisin kuin muutamissa muissa ryhmissä.

”Kielitaitoa isompi ongelma on ujous. Toisaalta se vähenee ajan myötä”, Moreno sanoo.

24-vuotiaalla Morenolla on jo kaupallisen alan tutkinto, 21-vuotias Hazlewood pitää välivuotta historian opinnoistaan. Kumpikin on Suomessa ensimmäistä kertaa.

Eroja kotimaahan piisaa, Moreno kertoo. Kotona Kolumbiassa ihmiset ovat iloisempia ja elämä on – juhla. Mutta mies on kohtelias: kyllä Suomessakin mukavaa on, vähän erilaista ja hiljaista vain.

”Suurin ero on ihmisten välisessä kanssakäymisessä. Täällä ihmiset ovat aika hiljaisia ja noudattavat sääntöjä. Auktoriteetteja kunnioitetaan ihan eri lailla.”

Kun kesken tunnin hölinä yltyy häiritseväksi, Morenon lyhyt pyyntö riittää hiljentämään luokan.

Ennen Tampereelle suuntaamista Hazlewood ja Moreno osallistuivat kymmenen muun harjoittelijan kanssa kuukauden pituiseen koulutukseen, jossa opeteltiin niin kurssin asiasisältöjä kuin osallistavia opetusmenetelmiäkin.

”Yritämme tehdä tunnista mukavan, tehdä hauskoja asioita. Niin oppikin menee paremmin perillle”, Moreno kertoo.

”Mitä kivempaa on, sen todennäköisemmin tunnilla puhutuista asioista jutellaan myös kavereiden kanssa”, Hazlewood täydentää.

Pelkkää kielenoppimista ja hauskanpitoa kurssi ei ole, vaan vakavampana tavoitteena on herätellä opiskelijat ymmärtämään, miten heidän omat valintansa vaikuttavat maailmaan.

Puoli palaa suklaata

Välitunnin jälkeen puhutaan kansainvälisestä kaupasta: siitä miten puuvilla päätyy pellolta t-paidaksi tai kaakao suklaalevyksi paikalliseen Sale-lähikauppaan.

”Kuka haluaa suklaata? Jos haluat suklaata, niin jonoon tänne”, Moreno huikkaa ja laittaa suklaalevyn keskelle lattiaa.

Pulpetit kolisevat, jono syntyy alta aikayksikön. Antti Pärssinen on ehtinyt ensimmäiseksi, muut pojat perässään. Tyttöjä ei suklaa näytä kiinnostavan.

Nyt ei jaeta suklaata demokraattisesti tasan, vaan tarkoitus on näyttää, mikä osa suklaan hinnasta päätyy millekin tuotantoportaalle. Moreno jakaa jonon seitsemälle ensimmäiselle laput, kahdeksas jää ilman.

Antti Pärssinen on suklaafirma. ”Saat ottaa seitsemän palaa”, Moreno lupaa.

Suklaalevy on pieni ja vähenee nopeasti. Lopulta on jäljellä yksi pala suklaata, ja kaksi lappuaan tuijottavaa poikaa. Välittäjälle ja viljelijälle on luvassa puolikas pala mieheen.

Viljelijäksi päätynyt Antti Alavuo tuijottaa saalistaan.

”Mitä kaikkea viljelijän pitää puolikkaalla palallaan pystyä hankkimaan?” Moreno kysyy.

Vastauksia satelee: Ruokaa perheelle. Siemenet seuraavaa satoa varten. Maksaa verot.

Antti A. kääntelee puolikasta palaansa ja seitsemän palaa netonnut suklaayhtiö Antti P. tarkistaa vielä, saako tosiaan syödä itse koko potin.

Seuraavaksi puhutaan reilun kaupan periaatteista.

”Jos ostatte reiluja tuotteita, se tarkoittaa että viljelijä saa tuotteestaan vähän enemmän tuloja Afrikassa tai vaikkapa Kolumbiassa”, Moreno muistuttaa ja herättelee keskustelua siitä, mitä opiskelijat itse voisivat tehdä reilun kaupan edistämiseksi.

”Meillä on koulussa oma kauppa. Ehkä seuraavalla kerralla kun varastoa täydennetään, voitaisiin ottaa myyntiin myös reilua suklaata”, Iida Salminen sanoo.

Julkaistu Kumppani-lehdessä 4/2009