Niin ääniteteollisuus kuin merkkivaatteiden ja -laukkujen valmistajat käyvät näyttävää sotaa piratismia vastaan lain ja mediakampanjoiden avulla. Monen elokuvan alussa pyörii tietoisku, joka julistaa, että piraattielokuvan osto tai muu hankinta on varastamista. Huippumuodin ammattilaiset ovat saaneet tuekseen lainsäädännön, joka langettaa suuria sakkoja designtuotteen piraattiversion ostajalle, vaikka hän olisi toiminut hyvässä uskossa.
Omat mielipiteeni piratismista ovat kaikkea muuta kuin selkeät ja yhdensuuntaiset.
Kirjailijana ymmärrän tekijänoikeuksien puolustamisen tärkeyden. En pitäisi siitä, että joku muu saisi julkaista omalla nimellään minun tekstiäni, vaikka hän ei edes saisi siitä voittoa. Luovalla toimijalla, olipa hän taiteen tai tieteen edustaja, täytyy olla oikeus tulla tunnustetuksi työnsä tekijäksi ja saada nauttia sen tuottamista voitoista. Siksi vastustan tekijänoikeuksien siirtämistä työnantajalle. Se voisi johtaa paitsi tekijän syrjäyttämiseen, myös tiedon salaamiseen. Tekijänoikeuden turvin työnantaja voi esimerkiksi vaientaa sellaisen tutkijan työn, jonka tulokset eivät miellytä, ja säädellä laajemminkin tutkimuksen suuntaa.
Tulen kuitenkin epävarmaksi, kun kuvaan astuu suuri raha. Musiikin käyttöoikeuksia valvovat valppaimmin suuret levy-yhtiöt ja miljonääritähdet. Miksi ennestään rikkaiden pitäisi olla vielä rikkaampia?
Miksi lain täytyisi suojella erityisesti pientä hemmoteltujen huippusuunnittelijoiden joukkoa, joka tuottaa järjettömän hintaisia vaatteita käyttäjäkunnalle, jonka hyödyllisyydestä yhteiskunnassa voi olla monta mieltä? Jos uskoo ranskalaisen Hervé Kempfin teesejä, hillittömästi kuluttava yläluokka turmelee keskiluokankin kulutusmoraalin ja on vastuussa siitä, ettei suuri enemmistö osaa luopua maapalloa kuormittavasta elintavastaan.
Merkkituotteiden valmistajat väittävät, ettei piraattituotteen ostaja voi olla varma tuotteen alkuperästä eikä siis siitä, onko se ekologisesti tai eettisesti oikea valinta. Mutta toisaalta on vaikea vakuuttua merkkituotteenkaan eettisyydestä. Suurella rahalla voidaan luoda tehokas imago ja ohjata mediaa. Suuri raha houkuttelee peittämään virheitä. Vaikka aasialainen merkkitossuntekijä saisikin dollarin päivässä enemmän kuin halpistuotteen tekijä, käärii merkkituottaja kuitenkin hänen kustannuksellaan täysin suhteettoman voiton.
Ja loppujen lopuksi: merkkituotteiden palvontaan ja ylipaisuneeseen mainontaan perustuva kulutusideologia on vääristynyt. Sen takia olemme kadotta neet näkyvistä asioiden ja esineiden todellisen arvon.
En siis tiedä, onko piratismi oikein vai väärin. Mutta yhden asian tiedän. Se, joka sanoo, että liike-elämällä ei ole mitään tekemistä moraalin kanssa, valehtelee.
Kirjoittaja on tutkija ja kirjailija.
Julkaistu Kumppani-lehdessä 4/2009