Mitä enemmän asiat muuttuvat, sitä samanlaisempia niistä tulee, sanotaan.
Mietin tätä joka kerta, kun vierailen pienessä kenialai-sessa kaupungissa, jossa kasvoin yli 30 vuotta sitten.
Naiset pakataan yhä rekkojen lavoille kuin sardiinit ja kuljetetaan poimimaan teetä läheiselle plantaasille. Teetilat teettävät yhä liikaa töitä ja maksavat liian vähän työntekijöilleen. Aivan niin kuin kolonialismin aikaan – niillä samoilla tiloilla, jotka ovat yhä joko brittiläisten tulokkaiden tai ulkomaisten yhtiöiden omistuksessa.
Osa maatiloista on vapaakauppa-alueita, jotka eivät noudata Kenian työlakeja. Ammattiliitot ovat kiellettyjä.
Naiset elävät yhä köyhyyden ja juopppuden runtelemissa kodeissa aliravittujen lasten keskellä, jotka juuri ja juuri jaksavat kävellä monen kilometrin koulumatkan.
Kaikki on siis aivan kuten muistan asioiden olleen.
Kehitys, jota olemme todistaneet useamman sukupolven ajan, näyttää nyt ottavan takapakkia. Nopealla vilkaisulla ympäröivään maailmaan on vaikea löytää myönteistä kehitystä. Israel hyökkää Palestiinaan, jossa naiset ja lapset kantavat jatkuvien pommitusten seuraukset. Kongon ikuiselta tuntuvassa sodassa, niin kuin sodissa yleensä, taistelu vallasta ja taloudellisesta hyödystä käydään naisten ruumiilla.
Afrikkalaisille valtioille tuputetut rakennesopeutus-ohjelmat ovat vain muuttaneet vähäpätöiset taloudelliset tuotot menoiksi. Länsimaiden apu afrikkalaisille valtioille johtaa massiivisiin velkoihin. Ulkomaan tuloista 60 prosenttia käytetään velan maksuun. Afrikka menettää epätasa-arvoisessa kaupassa kaksi Yhdysvaltain dollaria jokaista apudollaria vastaan.
Ehkä afrikkalaisten hallitusten olisi aika arvioida uudelleen apurahoitus ja kaupan ehdot?
Taloudelliset tappiot vaikuttavat ennen kaikkea naisten elämään. Huonon talouspolitiikan ja köyhyyden naisistumisen välillä on vääjäämätön yhteys. Keniassa hallitus ei ole onnistunut tarttumaan tähän epäkohtaan: korruptio ja resurssien väärinkäyttö rehottavat villimpinä kuin pitkän aikaan.
Tämä on se valtio, joka julisti Obaman historiallisen voiton jälkeen kansallisen juhlapäivän toivon ja muutoksen voitolle. Seuraavassa kuussa se ruiskutti kyynelkaasua päin naisia, jotka vaativat oikeutta Kenian vaalien jälkeisen väkivallan takia.
Kenian poliittisessa historiassa naiset ovat toimineet vaa’an kielenä aina itsenäistymissodasta luokkataisteluun ja syrjinnän vastustamiseen saakka. He määrittelevät itsensä poliittisiksi toimijoiksi yhä uudelleen – päättäväisinä tuomaan kipeästi tarvittavaa muutosta.
Kirjoittaja on Suomessa asuva kustannustoimittaja ja aktivisti.
Julkaistu Kumppani-lehdessä 2/2009