Kehitysmaista vuotaa ulkomaille vähintään 500, ehkä jopa 1 000 miljardia Yhdysvaltain dollaria laitonta pääomaa vuosittain. Kehitysapua köyhät maat saavat teollisuusmailta noin 100 miljardia dollaria vuodessa, eli viides-, ehkä vain kymmenesosan pääomapaon määrästä.
Tulos: kehitysmaiden mahdollisuudet turvata kansalaisilleen julkiset palvelut – esimerkiksi terveydenhoito tai puhdas vesi – kuihtuvat olemattomiin.
”Kehitysmaiden verotulot käyvät vähiin. Kun myös tullimaksut on Maailman kauppajärjestössä WTO:ssa ajettu alas, maiden mahdollisuudet kerätä julkisia tuloja ovat heikentyneet huomattavasti”, selventää vastajulkaistun Veroparatiisit-kirjan kirjoittaja, Kepan kehityspoliittinen sihteeri Matti Ylönen.
Ylösen mukaan suurin osa kehitysmaiden pääomapaosta johtuu siitä, että suuryritykset välttelevät veroja siirtämällä kehitysmaissa takomiaan voittoja veroparatiiseihin. Samoin tekevät rikkaat yksityiset ihmiset. Mutta kuka on vastuussa, kun pääoma pakenee niiltä, jotka sitä eniten tarvitsevat?
”Pohjoisen päättäjät”, Ylönen vastaa.
Teollisuusmaiden poliitikot päättävät, millä säännöillä ylikansalliset yritykset toimivat. He ovat säätäneet esimerkiksi kansainväliset kirjanpitosäännöt sellaisiksi, ettei yritysten tarvitse selvittää kirjanpitoaan maakohtaisesti. Pimentoon jää, mitä kukin yritys tekee missäkin maassa ja kuinka suurilla rahoilla.
Yritysten kirjanpitosääntöjen muuttamisen suurin este on tähän saakka ollut International Accounting Standards Board eli IASB, joka laatii kansainväliset kirjanpitostandardit. Elin on vastustanut maakohtaisia sääntöjä ärhäkästi, onhan se itsekin rekisteröitynyt yhdistykseksi Yhdysvaltain veroparatiisiosavaltio Delawareen.
Nyt ilmassa on kuitenkin toiveita, että sääntöjä muutettaisiin. Euroopan parlamentti vaati syyskuussa Euroopan komissiota pyytämään, että IASB muuttaisi sääntöjä. Tavoitteena on, että yritykset selvittäisivät kirjanpitonsa jokaisessa maassa erikseen. ”Jos komissio tekee asialle jotain, säännöt voivat muuttua.”
Kehitysmaillakin on oma kortensa kannettavanaan: Ylösen mukaan niiden pitäisi kertoa toisilleen hyvistä kokemuksista veronkierron estämiseksi. Esimerkiksi Sambia muutti taannoin kaivostoimintaa säätelevää lakiaan niin, että entistä suurempi osa yritysten voitoista verotetaan maan sisällä.
Entä mitä me yksittäiset kansalaiset voimme tehdä tukkiaksemme laittomia rahavirtoja?
”Asiaan voi vaikuttaa puhumalla siitä julkisesti, luomalla poliittista painetta”, Ylönen vastaa. Hänen mukaansa veroparatiisien vastaisessa työssä on kyse kansalaisten oikeudesta tietää, missä verotettava raha liikkuu. Siitä ”jokainen pystyy keskustelemaan ilman tutkintoakin”.
Julkaistu Kumppani-lehdessä 12/2008