Maailmalla on resurssit, mutta ei tahtoa poistaa nälkää. Sama pätee esimerkiksi ripuliin ja muihin huonosta hygieniasta johtuviin sairauksiin. Brittiläinen Oxfam-järjestö arvioi, että maailmassa on tällä hetkellä miljardi nälkäänäkevää ihmistä, mikä on 119 miljoonaa enemmän kuin ennen elintarvikkeiden maailmanmarkkinahintojen jyrkkää nousua. Jää nähtäväksi, mitä luvulle tapahtuu, kun kansainvälisen rahoituskriisin vaikutukset iskevät koko painollaan.
Meidän yhteiskunnassamme on itsestään selvää, että kaikista pidetään verovaroin huolta. Huolenpidon tasosta voidaan olla monta mieltä, mutta enemmistö suomalaisista pitää tärkeänä, että verorahoja käytetään työttömyyskorvauksiin, lapsilisiin ja toimeentulotukiin.
Rahoituskriisi näyttää jälleen kouriintuntuvasti, miten riippuvaisia olemme toisistamme myös globaalisti. Alkaisiko aika lopultakin olla kypsä globaalille vastuun kantamiselle?
Brittiläisen taloustieteilijän William Beveridgen (1879-1963) kehittämää sosiaalijärjestelmää pidetään keskeisenä modernin hyvinvointivaltion synnyssä. Beveridgen suunnitelman mukaan hyvinvoinnin kolme peruspilaria ovat täystyöllisyys, kaikille kuuluvat sosiaalipalvelut ja minimitoimeentulon turvaaminen.
Toinen mediassakin viime aikoina esiin tullut hyvinvoinnin uranuurtaja on taloustieteilijä John Maynard Keynes (1883-1946). Hänen ajatuksensa perustuivat 1920-luvun globaaliin lamaan, johon nykyistä kriisiä usein verrataan. Keynesin mukaan lama osoitti, että valtion on säädeltävä taloutta toisin kuin aiemmin oli ajateltu. Keynes uskoi, että kun tuloerot tasoitetaan ja tulonsiirtoja ohjataan pienituloisille, talouskasvu kiihtyy. Tulonsiirrot lisäävät kulutusta ja sitä kautta tuotannollista aktiivisuutta.
Nykykulutuksen soisi olevan aineetonta, mutta muuten Beveridgen ja Keynesin ajatukset ovat yhä relevantteja. Ne tulisi vain siirtää valtion sisältä koskemaan koko sitä globaalia kylää, jossa nykyisin elämme.
Samalla, kun valtiot ovat luovuttaneet yhä enemmän talouteen ja politiikkaan liittyvää valtaa kansainvälisille instituutioille, niille siirtyy myös vastuu. Siinä missä viime vuosisadan alussa herättiin yhteiskunnan tasolla miettimään köyhimpien asemaa ja yhteiskunnan vastuuta heistä, olisi jo korkea aika alkaa miettiä samoin maailman köyhien asemaa.
Rahoituskriisin vaikutuksia koskeva keskustelu on heilahdellut kyynisyydestä idealismiin. Kyynikot uskovat ilmastonmuutoksen torjunnan jäävän, kun resurssit keskitetään rikkaiden maiden talouksien kuntoon saamiseen. Päättäjät ovat tosin vastustaneet tätä ilahduttavan vahvasti. Mielenkiintoisilla avauksilla kokeillaan jälleen jäätä. Yksi niistä on ajatus eräänlaisesta globaalista verosta, jota rikkaat maat maksaisivat köyhien auttamiseksi. Veron mainitsee professori Juhani Koponen tämän lehden henkilökuvassa.
Kanadalainen toimittaja ja aktivisti Naomi Klein puhui viimevuotisessa kirjassaan shokkivaikutuksesta, joka kohtaa yhteiskuntia katastrofin jälkeen tai kriisivaiheessa. Shokissa yhteiskunta on tavallista vastaanottavaisempi uusille ajatuksille, valmiimpi muuttumaan. Kleinin mukaan kapitalismi käyttää shokkia hyväkseen ajamalla läpi uusliberalistisia linjauksia, joihin ihmiset eivät normaaliolosuhteissa suostuisi.
Mutta entäpä, jos meneillään oleva shokki kääntäisikin meidät kohti tasa-arvoisempaa maailman kylää?
Julkaistu Kumppani-lehdessä 11/2008