UNNA SAVOLAINEN

Indonesialaisella torilla myydään soijasta valmistettua tofua ja tempehiä.

Kun avolava-auto kääntyy metsän reunustamalta päätieltä, karu totuus paljastuu. ”Metsä” onkin vain tienvarteen jätetty kapea kaistale, joka peittää näkyvistä silmänkantamattomiin ulottuvat soijaplantaasit.

Olemme Brasilian Amazonialla, lähellä Santarémin kaupunkia. Täällä teollinen maatalous on edennyt huimaa vauhtia. Vuonna 2003 rakennetun ylikansallisen Cargillin sataman kautta rahdataan soijaa jättimäisissä laivoissa ympäri maailman.

Amazonian metsien kunnosta on Brasiliassa oltu monta mieltä. Kesällä 2007 hallituksen julkaisema raportti julisti, että sademetsien tuhot oli saatu laskuun. Puoli vuotta myöhemmin hallitus joutui pyörtämään puheensa: Amazonian metsätuhojen tahti onkin kiihtynyt entisestään.

”Syynä metsätuhojen kiihtymiseen on ruoan, erityisesti soijan hinnan nousu”, Brasilian ympäristöministeri Marina da Silva on todennut.

Sademetsää hakataan viljelysmaaksi. Viime vuoden elokuusta joulukuuhun metsää hakattiin ainakin 3 235 neliökilometriä, ehkä jopa 7 000, maan ympäristövirasto arvioi.

”Emme ole koskaan havainnoineet metsän häviävän näin nopeasti tähän aikaan vuodesta”, totesi Kansallisen avaruustutkimuksen instituutin johtaja Gilberto Câmara. Myös Greenpeace nimeää soijan tämän hetken suurimmaksi uhaksi Amazonian sademetsille.

Sademetsä väistyy soijan tieltä

Hakkuisiin on Brasiliassa vaikea saada lupia, mutta silti metsää raivataan soijaplantaasien tieltä.

Laittomien hakkuiden valvonta kuuluu Ibamalle, ympäristöministeriön alaiselle ympäristö- ja uusiutuvien luonnonvarojen instituutille, mutta tuhoja on mahdotonta valvoa: välimatkat ovat pitkiä ja valvonnan resurssit rajallisia.

Vaikka Ibaman työntekijät tietäisivät ketkä hakkuista ovat vastuussa, heidän mahdollisuutensa vaikuttaa ovat vähissä. Tapaamani Ibaman työntekijät kantavat aina asetta, eivätkä turvallisuussyistä halua esiintyä jutussa oikeilla nimillään.

”Viemme sakkoja, mutta eivät ne [soijafirmat] niitä maksa. Byrokratia tarjoaa loppumattomat mahdollisuudet väistellä sanktioita”, kertoo Ibamassa työskentelevä ”Geraldo”, kun nousemme pellon laidalle.

Soijafirmojen kannattaa käydä byrokratiasotaa, sillä soijan hinta on korkeammalla kuin koskaan ennen.

Maissin ja soijan kisa

Soijan kysyntä on huimassa kasvussa ja sen hinta on moninkertaistunut viime vuosina.

Aiemmin Yhdysvallat on ollut maailman suurin soijantuottaja, mutta vuonna 2006 kärkeen nousi Brasilia. Yhtenä syynä on se, että nyt panostetaan biopolttoaineisiin.

Monimutkaisen ketjun voi yksinkertaistaen tiivistää vaikka näin: Yhdysvalloissa tärkein biopolttoaine on etanoli, joka valmistetaan maissista. Maissin kasvanut kysyntä on nostanut maissin hinnan soijan hintaa korkeammaksi. Kun maissinviljelyä vielä tuetaan voimakkaasti julkisin varoin, ovat yhdysvaltalaisviljelijät siirtyneet soijasta maissiin.

Kun entisen soijamahdin Yhdysvaltojen tuotanto on notkahtanut, on soijan hinta maailmanmarkkinoilla nousussa. Siksi sitä kannattaa kasvattaa entistä enemmän Amazoniallakin.

Jakartan kalliit lastut

Jos lähtee kulkemaan Amazonialta päiväntasaajan tuntumassa maapallon vastakkaiselle puolelle, päätyy Indonesiaan. Täällä metsää tieltään raivaavalle soijalle on kysyntää.

Indonesiassa soijasta valmistetut tofu ja tempeh kuuluvat jokaiseen ruokapöytään, varsinkin niiden, joilla ei ole varaa lihaan. Vaikka Indonesia tuottaa vuosittain 800 000 tonnia soijapapua, se on silti nettotuoja. Viime vuonna Indonesiaan tuotiin ulkomailta miljoona tonnia soijapapua.

Soija on Indonesiassa tärkeä ruokakasvi, mutta silti sen viljelyalaa ei kannata lisätä. Tarjolla on tuottoisampikin vaihtoehto: öljypalmu. Siitä saadaan biopolttoaineeksi sopivaa palmuöljyä, jonka hinnan nousu on ollut päätä huimaava.

Samalla ainutlaatuiset suosademetsät katoavat jättimäisten palmuöljyplantaasien tieltä. Jättivaltion kuluttajien asemaa peruselintarvikkeiden – soijan ja ruokaöljynä käytettävän palmuöljyn – hinnannousu vaikeuttaa.

Eri puolilla maata vaikutukset ovat erilaisia, riippuen siitä, kuinka kaukaa soija on hankittava. Sumatran saarella Pangkalan Kerincissä asuva Reniwati kertoo, ettei pienellä paikkakunnalla soijan hinnannousu ole tuntunut merkittävästi. Tuotanto on paikallista.

”Sen sijaan kaupungeissa asia on toisin. Äitini kauhistelee hinnannousua Padangissa. Kaikkein pahinta se on Jakartassa, siellä saa vain tuontitofua.”

Vuoden alussa Jakartassa tuhannet ihmiset protestoivatkin soijapapujen hinnannousua vastaan.

Erityisesti kärsivät pienyrittäjät, kuten tempeh-lastujen tekijät. 150 prosentin hinnannousu kuudessa kuukaudessa on ollut soijatuotteesta elantonsa saavalle 37-vuotiaalle Sentotille kova paikka: hän ei ole uskaltanut nostaa lastujen hintaa kuin vähän, vaikka hinnannousu on syönyt voitot.

”Toivottavasti hallitus kuuntelee meitä”, Sentot huokasi Jakarta Postille helmikuussa.

Ruoka-aine palaa bensatankeissa

Pangkalan Kerinci sijaitsee palmuöljyn tuotannon sydämessä. Lennolla saaren yli mittakaava konkretisoituu: lintuperspektiivistä silmänkantamattomiin ulottuvat öljypalmuistutukset näyttävät symmetriseltä kuin karhunsammal.

Tässä provinssissa kaadetaan metsää nopeampaan tahtiin kuin missään muualla Indonesiassa. WWF:n tammikuisen raportin mukaan provinssi on menettänyt 65 prosenttia metsistään viimeisen kahdenkymmenenviiden vuoden aikana. Metsää hakataan ennen kaikkea öljypalmuplantaaseja varten.

Ruoka-aineiden polttamisella bensatankeissa on kauaskantoisia seurauksia. Ruoka kallistuu kaikkialla.

”Ai ovatko ruokien hinnat nousseet? No ovat! Se on järkyttävää, olemme aivan shokissa. Koitamme ystäviemme kanssa järjestää kerran kuukaudessa matkan Pekanbaruun sadan kilometrin päähän supermarkettiin. Kerran kuukaudessa on alennusmyynti, josta ruokaa saa edullisemmin”, Reniwati kertoo.

Kaikilla ei ole samoja mahdollisuuksia kuin keskituloisella Reniwatilla ja tämän ystävillä.

”Kaikki on kallistunut. Tuloni menevät ruokaan, minulla on kuitenkin kolme lasta”, vartijana työskentelevä Erison Acong tuskailee.

Metsän muistomerkit

Palataan takaisin toiselle puolelle maapalloa, soijan uusille juurille Amazonialle. Katselemme Ibamassa työskentelevän ”Geraldon” kanssa vihreää horisonttia.

Soijan viljely on monokulttuuria, eli alueella viljellään vain yhtä kasvia. Laajat ja tasaiset yhden kasvin viljelysalueet on helppo koneistaa.

”Koneistettu maanviljelys työllistää vain harvoja, hekin ovat kaikki gauchuja”, Geraldo toteaa ja viittaa Etelä-Brasiliasta Amazonial-le muuttaneisiin soijantuottajiin.

Metsätuhoista ovatkin ympäristön ohella kärsineet eniten ne, joiden asema on jo ennestään ollut heikoin. Amazonian sademetsän asukkaat – alkuperäiskansat, kuminkerääjät ja muut – joutuvat muuttamaan soijaplantaasien alta pois, usein kaupunkeja ympäröiviin slummeihin.

Pelloilla seisoo harvakseltaan soijapelloille tunnusomaisia monen kymmenen metrin korkeuteen kohoavia parapähkinäpuita – veistoksellisina vasten kirkkaanvihreää horisonttia. Ylväänä seisovat puut ovat muistomerkkejä ennen niin rikkaasta metsästä.

Niiden arvo on nyt vain esteettinen; puut ovat kuolleet. Ne, jotka selviävät hengissä raivauksen jälkeisen polttamisen, eivät pysty lisääntymään.

Bioenergia kilpailee peltoalasta

Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksen MTT:n asiantuntijan, professori Jyrki Niemen mukaan bioenergian merkitystä elintarvikkeiden hinnannousulle on korostettu liikaa.

”Tämän äkillisen hinnannousun taustalla on tietysti useita syitä”, Niemi muistuttaa. ”Liian helposti lähdetään yksinkertaistamaan.”

Maailman viljavarastot ovat huvenneet viimeaikaisten huonojen satokausien ja kysynnän tasaisen jatkuvan kasvun takia. Äkillistä nousua eivät edes asiantuntijat osanneet ennustaa.

”Viljan hinta heilahti rajusti ylöspäin esimerkiksi Australian kahden kuivan vuoden takia, joiden vuoksi sadot jäivät puoleen. Tämä heijastui maailmanmarkkinoihin, sillä Australia on merkittävä rehuviljan ja vehnän viejä.”

Globaalissa mittakaavassa bioenergia kilpailee peltoalasta. EU:ssa vain yksi prosentti viljelytuotannosta menee nykyään biopolttoaineeksi, mutta tavoite on asetettu kymmeneen prosenttiin.

”Tästä voi kysyä, onko siinä mitään järkeä. Tavoite on lyöty lukkoon poliittisin perustein, ilman että on mietitty onko se järkevää”, Niemi pohtii.

Niemi korostaa, ettei ruuan hinnannousu käytännössä vaikuta suomalaisiin kuluttajiin.

”Jos ruuan osuus tuloista on 12 prosenttia, ja se nousee prosentilla, ei sillä ole suurtakaan merkitystä. Tänä vuonna tulojen nousu sitä paitsi kompensoi hintojen nousun.”

Kehitysmaissa seuraukset voivat sen sijaan olla katastrofaaliset.

”Kehitysmaissa ruuan osuus tuloista voi olla 30-40 prosenttia, jolloin ruuan suhteellisella hinnannousulla on suuri merkitys. Tarjonta ei myöskään pysty reagoimaan tilanteissa, joissa maatalous on kertaalleen ajettu alas”, sanoo Niemi.

Esimerkiksi Indonesiassa maataloustuotantoa on tieten tahtoen ajettu alas kaksi viimeistä vuosikymmentä. Useat Aasian talouksista ovat panostaneet korkean kasvun sektoreihin, teollisuuteen ja kaupungistuvan väestön tarvitsemaan infrastruktuuriin. Kriisitilanteessa pyritään pikemminkin pitämään hintoja keinotekoisesti alhaalla sen sijaan että lisättäisiin omaa tuotantoa.

Indonesia pyrkii kontrolloimaan hintakehitystä alentamalla soijan tuontitullia sekä lisäämällä palmuöljyn vientiveroa.

”Subventioissa on aina riskinsä, osa päätyy aina vääriin käsiin ja korruptioon. Pitkällä aikavälillä valtioiden pitäisi ensisijaisesti perustaa ruokahuoltonsa oman maan tuotantoon”, Jyrki Niemi toteaa.

Julkaistu Kumppani-lehdessä 5/2008