Hiljainen, lähes autio hiekkaranta Mombasan eteläpuolella Keniassa. Istuskelen hiekalla, nautin auringosta ja katselen lasteni riemua lämpimässä vedessä. Minua lähestyy rennoin mutta määrätietoisin askelin paikallinen nuorimies. Tavanomaisten tervehdysten jälkeen hän istahtaa viereeni ja jää jutustelemaan. Mikäs siinä, kaveri vaikuttaa mukavalta. Hän valittelee väsymystään ja kertoo olleensa diskossa tanssimassa aamutunneille saakka.
Tiedän, että hän haluaa minulta jotakin.
Mahdollisesti joudun kuuntelemaan sydäntäsärkevää tarinaa aidsiin kuolleista vanhemmista, minkä seurauksena nuorukainen joutuu huolehtimaan paitsi lapsistaan myös nuoremmista sisaruksistaan. Joulukin on tulossa, joten voisinko mitenkään auttaa? Tai ehkäpä hän sittenkin kaupittelee retkeä koralliriutalle tai taskunpohjalta ilmestyvää eebenpuista avaimenperää.
Yllätyn, kun mies tarjoaa itseään jouluseuraksi. Ja uutena vuotenakin olisi tiedossa isot bileet. Ilotulitus näyttäisi rannalta katsottuna mahtavalta, jos yö olisi kirkas.
Selitän, että en tarvitse seuraa: lomailen perheeni kanssa, ja meille on tulossa pian Suomesta vieraita. Mies ei lähde vieläkään, ihmettelee vain, kuinka olen niin nuoren näköinen, vaikka minulla on lapsiakin. Hän katselee minua intensiivisesti. Kuin salama kirkkaalta taivaalta minulle välähtää: rantapoika! Juuri sellainen rantapoika.
Minua huvittaa. Näytänkö siltä, että etsin seuraa? Ympärilläni on sikin sokin lasten vaatteita ja hiekkalapioita. En istu yksin baarissa seurankipeän näköisenä juomassa gin tonicia. Teen hänelle ystävällisesti selväksi, etten ole käytettävissä. Tai ettei hän tule olemaan käytettävissäni. Miten päin vain.
Tapaamisemme jälkeen ei mene kauaakaan, kun samainen mies kävelee vanhemman eurooppalaisen naisen kanssa käsi kädessä pitkin rantaviivaa. Katsoessani tuota salskeaa ja hyvännäköistä nuorta miestä, eläkeikää lähestyvän naisen kanssa, olo on vähintäänkin ristiriitainen.
Samassa joudun kuitenkin kysymään itseltäni, miksi en kiinnitä enää huomiota nuoriin kenialaisnaisiin, jotka kävelevät isoisänsä ikäisen eurooppalaismiehen kainalossa. Varmasti olen turtunut näkyyn eri tavalla.
Miksi naisten seksiturismi hätkähdyttää? Se on harvinaisempaa kuin miesten harjoittama, mutta onko kyse sukupuolta lukuun ottamatta samasta ilmiöstä? Varmasti joskus. Toisaalta, jotkut naisten seksiturismia tutkineet puhuvat naisten kohdalla mieluummin romanssiturismista.
Vuosien takaiset tuntemukseni muistuivat mieleeni nähdessäni Laurent Cantet’n ohjaaman elokuvan Kohti etelää, joka kertoo 1970-luvun lopussa Haitille matkustavista amerikkalaisnaisista ja heidän maksetuista suhteistaan paikallisten nuorten miesten kanssa. Mieleeni jäi pääroolia näytelleen naisen lause, joka meni jotenkin näin: ”En ehkä rakastanut Legbaa, mutta rakastin tapaa, jolla hän katsoi minua.”
Rantapoika ei kai rakasta senkään vertaa kuin romanssia janoava nainen, joka voi ja haluaa maksaa siitä, että tuntisi itsensä rakastetuksi ja halutuksi. Mutta toisaalta, naiselta saadut rahat varmistavat, ettei rantapojan perhe näe nälkää. Melkoinen motiivi sekin.
Julkaistu Kumppani-lehdessä 4/2008