Toumani Diabaté: The Mandé Variations

World Circuit

Kesken ensikuuntelun piti oikein tarkistaa, että ihanko totta Toumani Diabaté soittaa tässä aivan yksinään ja ilman päällekkäisäänityksiä. Malilaisen kora-harpun tätä nykyä ylittämätön taituri ylittää uudella albumillaan itsensä, ja se on jo paljon. Se, että hänen käsissään kora soi kuin keskikokoinen orkesteri, on tämän musiikin ihmeistä pienimpiä, pelkkää pintaa. Diabaté näppäilee ilmeikkäästi helähtelevän harppunsa kahtakymmentäyhtä kieltä lähes yli-inhimillisellä taidolla, mutta virtuositeetti ei jää itsetarkoitukseksi. Jumalaisen kauniit melodiat ja viipyilevän kimmoisat rytmit koskettavat kuulijaansa ja puhuttelevat ylitse kulttuurimuurien. Nautinto ei vaadi kyytipojakseen tietoa esimerkiksi tämän musiikin suhteesta malilaiseen perinteeseen tai Toumani Diabatén aiempaan levytettyyn tuotantoon.

Aiemminhan hän on tehnyt muun muassa loistavan albumin nyttemmin edesmenneen Ali Farka Tourén kanssa. Tuossa duo-levyssä on hiukan samaa orgaanista maanläheisyyden ja lennokkuuden yhdistelmää, mutta yksinään improvisoidessaan Toumani Diabaté luo sävel-maailmoja, jotka vielä jalostavat pitemmälle jo alkujaankin hienostunutta itseilmaisua.

Oikeastaan muusikko on tainnut luoda uuden musiikinlajin. Klassinen malilainen kamarimusiikki olisi varmaan täsmällisin kuvaus. Toisaalta yhtä hyvin voisi puhua universaalista musiikista, sillä se assosioituu vaikkapa Euroopan renessanssin luuttusävelmiin siinä kuin hiekkaerämaan bluesiinkin.

The Rough Guide To Latin Funk

Rough Guides/World Music Network

James Brown ja Sly Stone mainitaan laajemmankin yleisön tuntemina tyyliviitteinä ja vaikutteiden antajina, kun yritetään määritellä funkin latinalaisamerikkalaista versiota. Tämä erinomainen kokoelma tosin osoittaa, että latinalaisfunk venyy kummisetäänsä vaihtelevampiin ja sikäli kiehtovampiin muotoihin. Pablo Yglesiaksen dramaturgisesti oivaltava tapa pistää kappaleet järjestykseen tekee kuuntelusta matkan hyvinkin tutunoloisesta yhä oudompaan, mutta silti vaivatta kommunikoivaan ja tanssilliseenkin musiikilliseen maailmaan. Omapohjaiseen sekoitukseen sulautetaan harvinaisen hienosti etenkin elektrovaikutteet. Bändien enemmistö tulee USA:sta, mutta myös Kuuba, Venezuela, Chile, Meksiko ja Britannia ovat edustettuina.

Mahmoud Fadl: For Oriental Dancers

Piranha

Egyptiläisen mestarirumpalin Mahmoud Fadlin albumi on kyllä nimeltään omistettu itämaisen tanssin harrastajille, mutta voi sitä silti vaan kuunnellakin. Fadl on sovittanut kaikki, useimmiten alun perin traditionaaliset sävelmät, eikä kuulijalle jää epäilystä, minkä rummun tahtiin muutkin muusikot soittavat. Albumilla vuorottelevat spektaakkelimaisen runsaat ison orkesterin – viuluja, harmonikkoja, saksofoni, kontrabasso, lukuisia erilaisia käsirumpuja ja niin edespäin – virtuoosiesitykset ja hyvin musikaaliset rumpusoolot. Ikään kuin sokerina pohjalla, niin sanottuna bonusraitana on vielä yksi perinnetyylistä poikkeava klubimiksaus, jonka äärellä voi miettiä sitäkin, mitä lisäarvoa studiotekniikan suomien mahdollisuuksien hyödyntäminen lopulta antaa.

Julkaistu Kumppani-lehdessä 4/2008