ANNI VALTONEN
Enriqueta Soza
”Se, mikä tapahtuu kotini seinien sisäpuolella, ei kulkeudu ovesta ulos”, kiteyttää matagalpalainen Enriqueta Soza filosofiansa perheen yksityisyyden rajoista.
”Olen sanonut lapsilleni, että he voivat toki kertoa omista asioistaan, mutta eivät minun asioistani”, hän täsmentää.
Jos on kertonut jotain luottamuksellista ystävälle, mikään ei ole niin kauheaa kuin kuulla siitä jonkun ulkopuolisen suusta.
”Eri asia on se, jos olen jotain sanonut tai tehnyt julkisesti”, Soza sanoo.
Sozan ja hänen aviomiehensä kodissa asuu yhteensä kymmenen henkeä, kaikki kolme lasta perheineen: 17-vuotias naimaton kuopuspoika, 22-vuotias esikoistytär miehensä ja kahden lapsensa kanssa ja 20-vuotias keskimmäinen poika vaimonsa ja tyttärensä kanssa.
”Kun istumme yhdessä olohuoneessa, on kuin papukaijat kälättäisivät toisilleen puusta puuhun”, Soza sanoo.
Kodin kolme huonetta on jaettu siten, että yhdessä huoneessa asuu tyttären perhe, toisessa pojan perhe, olohuoneessa Soza miehineen. Keittiön nurkasta on erotettu oma tila kuopuspojalle.
”Minä ja mieheni nukumme siellä, missä tilaa sattuu olemaan. Sohvalla tai lattialla. Sillä ei ole väliä”, Soza naurahtaa.
”Ai että onko yksityisyyttä? Ennen lapsia viimeksi, ne avioliiton kolme ensimmäistä vuotta”, hän virnistää.
Itsen röntgenkuvaus bussimatkalla
”Jos haluan olla rauhassa mieheni kanssa ja puhua tärkeistä asioista, on odotettava, että muu perhe nukkuu. Silloin harvoin, kun siihen tarjoutuu tilaisuus, köllöttelemme vierekkäin riippumatossa patiolla ja juttelemme.”
Yksityisyydestä voi vain haaveilla, mutta Soza hyödyntää tehokkaasti hetket, jolloin voi olla aivan yksin.
”Viihdyn itsekseni ja nautin kovasti, kun matkustan bussilla Matagalpasta Managuaan töihin. Kolmen tunnin aikana ehtii tehdä itselleen ’röntgenkuvauksen’ – tutkiskella omaa oloa, missä asioissa on edistynyt, missä mennyt taaksepäin.”
Soza nautiskelee myös yksinäisistä kauppareissuista. ”Rakastan supermarketteja. Tykkään vain katsella ympärilleni ja joskus ostan itselleni jotain kivaa.”
Yksi pakopaikka meluisan sakin keskellä on kodin vessa. ”Saatan lukkiutua pitkäksikin aikaa pöntölle mietiskelemään tai lueskelemaan. Joskus muu perhe hakkaa jo kärsimättömänä oven takana…”, Soza nauraa.
Hetkiä itselle – niistä Soza pitää, mutta yksinäisyydestä ei.
”Jos olisin pitkään yksin, alkaisin ajatella kaikkea mennyttä ja ikävää. Mieluummin haluan täyttää mieleni suunnitelmilla.”
”Kun tulen vanhaksi, en aio olla yksin. Tahdon ympärilleni iloa ja melua.”
Viime aikoina Soza on tuntenut itsensä yksinäiseksi myös ihmisten keskellä.
”Käyn kirkossa keskiviikkoisin ja sunnuntaisin. Olen kysynyt Jumalalta, miksi tunnen itseni usein niin yksinäiseksi, vaikka en ole yksin. Luulen, että se johtuu siitä, että olen joutunut pettymään moniin ystäviini. Oma tapani toimia ja ajatella on erilainen kuin heidän. En pidä siitä, että jos kerron jollekin elämästäni, minut tuomitaan sen sijaan, että minua vain kuunneltaisiin.”
Julkaistu Kumppani-lehdessä 4/2008