JENNI KARJALAINEN
Nepalin todellisuus ei vastaa hippimielikuvia, kirjailija Thapa muistuttaa.

Värikäs? vaiherikas? sekava? Nepalin lähihistoriaa on vaikea kuvailla.

”Jopa meillä itsellämme on vaikeuksia ymmärtää, mitä täällä tapahtuu”, nepalilainen kirjailija Manjushree Thapa lohduttaa.

Nepalin viime vuosien poliittiset käänteet hengästyttävät. Ensiksi kuningasperhe saa surmansa verilöylyssä. Sitten kuninkaaksi kruunataan välikohtauksesta syytetty, koomaan vajonnut kruununprinssi Dipendra. Dipendra menehdyttyä valtaan nousee epäsuosittu, vallanhimoisena pidetty Gyanendra.

Sensuuri kiristyy, kansalaisoikeudet pidätetään. Maolaisten vastarinta kiihtyy, hallitus vastaa kovilla panoksilla. Ennen pitkää kuningas Gyanendra ottaa vallan omiin käsiinsä. Kansalaisoi-keuksia rajoitetaan. Kuningas tekee sotilaallisen vallankaappauksen. Kansa lähtee kaduille. Kuningas pakenee palatsistaan.

Rauhanprosessi on käynnissä, rauhanprosessi on katkolla. Vaalit järjestetään, vaaleja lykätään. Puolueet yhdistyvät ja hajoavat uudestaan.

Miten tästä voi mitenkään saada selkoa?

Nepalin historian lyhyt oppimäärä

Nepalin yhteiskunnallisesta tilanteesta kiinnostunut sai helmikuussa oppaan vuoristomaan politiikkaan, kun Manjushree Thapan kirja Unohda Katmandu ilmestyi suomeksi.

Kirja tarjoaa seikkaperäisen kuvauksen maan eliittivetoisesta historiasta sekä vallanpitäjien muovaamasta, omintakeisesta demokratiasta, jota Thapa kutsuu postmoderniksi: demokratiaksi, joka näyttää demokratialta olematta sitä.

Nepal kuuluu niihin maihin, joissa kansainvälisellä kehitysyhteistyöteollisuudella on tukeva jalansija. Pelkästään virallisena kehitysapuna maahan virtaa vuosittain satoja miljoonia euroja.

”En halua kuulostaa ylimieliseltä, mutta kirjoitin Unohda Katmandun pitkälti opetukseksi niin sanotulle kansainväliselle yhteisölle. Läpi 1990-luvun näytti siltä, että ulkomaisilla kehitysavun antajilla on Nepalissa valtavasti vaikutusvaltaa, mutta hyvin vähän kykyä ymmärtää, millaisessa murroksessa Nepalin politiikka on ollut”, Thapa toteaa.

Maailma muisti kaukaisen Nepalin olemassaolon vuonna 2001, kun kuningasperhe menehtyi ammuskelussa kuninkaanpalatsissa. Verilöyly täytti tiukimmatkin kansainväliset uutiskriteerit.

Politiikkaa surmiin ei haluttu sotkea. Länsivetoisessa mediassa joukkosurman motiiviksi nimettiin kruununprinssin onneton rakkaus ja vallankaappauksen mahdollisuus ohitettiin epätodennäköisenä. Toimittajat keskittyivät mieluummin kuvaamaan esimerkiksi kuningasperheen hautajaisia monimutkaisine hindurituaaleineen.

Maallisen vallan sijaan korostettiin kuninkaan roolia maan hengellisenä isänä. Muun muassa Helsingin sanomat opetti lukijoilleen, kuinka nepalilaiset palvovat kuningastaan Vishnu-jumalan ruumiillistumana.

Valta valui epäsuositun Gyanendran syliin ilman, että surmaa kunnolla tutkittiin. Verilöylyn taustoja ei koskaan saatu selvitettyä, eivätkä ne monia Nepalin ulkopuolella vaikuttaneet kiinnostavankaan.

Maskotin rooli ei riitä kuninkaalle

Thapan mielestä ei ole mitenkään yllättävää, että ulkomaailma tukeutuu stereotypioihin ja eksotisoiviin mielikuviin yrittäessään ymmärtää nepalilaista todellisuutta. Monien kuvitelmissa Nepal on kuin englantilaisen James Hiltonin 1930-luvulla Sininen kuu -kirjassaan kuvaama utopinen Shangri-La: vuoristossa sijaitseva rauhan, onnellisuuden ja tasapainon tyyssija.

”Kansainvälinen yhteisö kärsii hippiajan jälkeensä jättämästä krapulasta. Nepal on vuosikymmeniä nähty ystävällisen ja yksinkertaisen vuoristokansan asuttamana Shangri-La’na, ja kun ongelmat alkoivat, ei niitä kyetty ymmärtämään.”

Päänvaivaa ulkopuolisille on aiheuttanut etenkin kuninkaan rooli, joka Nepalissa on kaikkea muuta kuin seremoniallinen.

”Täällä kuningas ei ole mikään muodollinen näyttelyesine tai maskotti, vaan henkilö, jolla on valtavasti valtaa ja myös intressejä käyttää sitä.”

Hindujumalan ruumiillistuma tai ei, kuningasperheen kuoleman jälkeen kuninkaaksi kruunattu Gyanendra osoitti olevansa hyvinkin kiinnostunut myös maallisesta vallasta. Noin vuosi valtaan nousemisensa jälkeen hän hajotti hallituksen ja rajasi kansalaisoikeudet minimiin. Itsevaltaisista otteista huolimatta kansainvälinen yhteisö jatkoi kuninkaan tukemista.

”Esimerkiksi britit ja amerikkalaiset tukivat kuningasta avoimesti, kunnes se kävi liian noloksi”, Thapa sanoo. Käännekohta oli kuninkaan tekemä sotilaallinen vallankaappaus vuonna 2005.

”Kenellekään ei enää jäänyt epäselväksi, kuinka hullu hän on. Maan piti käydä kaikki tämä läpi, ennen kuin niin sanottu kansainvälinen yhteisö oppi läksynsä.”

Puolueetonta tukea?

Thapan mukaan ulkopuoliset tukivat kuningasta siksi, että halusivat pysyä puolueettomina. Kehitysavun antajien mielikuvissa kuningas edusti koko kansaa päivänpolitiikan ulkopuolella. Poliittisia liikkeitä ja puolueita sen sijaan ei mielellään tuettu. Samalla nepalilaisten kamppailu demokratian puolesta jätettiin oman onnensa nojaan.

”Vääränlainen puolueettomuus johtaa demokratian lamaannuttamiseen”, Thapa huomauttaa.

”Nepalin politiikka on yhtä mutkikasta kuin minkä tahansa maan. Jopa mutkikkaampaa, koska Nepal on ollut niin pitkään eristyksissä.”

Jos ihmisten pitää oppia ymmärtämään Nepalia paremmin, miksi Thapa haluaa kirjallaan kehottaa unohtamaan Katmandun?

”Antaessani kirjalle nimen Unohda Katmandu yritin saada ihmiset luopumaan Nepalia koskevista päähänpinttymistään. Jo kaupungin nimi Katmandu herättää romanttisia mielikuvia hippiparatiisista. Halusin, että kaunistelluista mielikuvista luovuttaisiin ja että ihmiset voisivat nähdä Katmandun todellisuuden”, Thapa selittää.

Katmandu ei myöskään ole koko Nepal.

”Nepalilaiselle yleisölle sanon ’unohda Katmandu’, koska haluan heidän lakkaavan ajattelemasta pelkästään Katmandua ja keskittyvän muuhun maahan, joka on kärsinyt köyhyydestä ja sodasta.”

Unohda Shangri-La!

Juha Rudanko

Turistina nepalissa up-poutuu helposti opaskirjojen ylläpitämään mielikuvaan maasta mielenrauhan tyyssijana: täällä on jotain sellaista, mitä lännessä on menetetty. ”Shangri-La on olemassa!” väittää Lonely Planetin Nepal-opaskirja.

Manjushree Thapan Unohda Katmandu -kirjan kuvaus omasta ahdistuksestaan on oiva lääke tälle mielikuvalle. Epätietoisuus, avuttomuus, älymystön lamaannus. Nämä ajavat Thapan ensin harkitsemaan psykiatrin vastaanotolle hakeutumista – ja lopulta lohduttautumaan meditaatiolla ja rehkimällä kuntosalilla.

Kirjassaan Thapa kertoo, kuinka hänen mielialansa vaihtelivat poliittisten tapahtumien mukaan. Lopulta hän sukelsi syvälle maolaiskapinallisten hallitsemalle maaseudulle selvittämään itse, mitä todella tapahtuu.

Thapa muistuttaa, että Nepalin todellisuus ei ole söpöä ja hellyttävää. Politiikka on aivan yhtä todellista, yhtä raakaa kauniissa Nepalissa kuin muuallakin. Nepalilaisten haaveet demokratiasta ovat yhtä aitoja kuin muuallakin.

Kirja huutaa: ”Unohtakaa Shangri-La! Ottakaa Nepal tosissanne!”

Julkaistu Kumppani-lehdessä 3/2008