Isoista urheilutuotemerkeistä varsinkin Nike on ollut ostoboikottien kohteena 1980-luvulta asti. Nikeä on syytetty siitä, että sen tuotteet on valmistettu epäeettisissä olosuhteissa halvan tuotannon maissa.

Nyt kuitenkin pöydät ovat kääntyneet ympäri.

”Isot kansainväliset merkit, kuten Nike, Adidas ja Puma, ovat pidemmällä tuotteidensa valmistuksen valvonnassa kuin suomalaiset merkit. Se ei kuitenkaan tarkoita, että nekään olisivat lähimainkaan riittävän pitkällä eettisessä tuotannossa”, kertoo tutkija Outi Moilala, joka on tehnyt Finnwatchin tuoreen raportin Hikipajat pinnalla – Suomen urheilukaupan hankintojen sosiaalinen ja ympäristövastuu.

Finnwatch on kansalais- ja ay-järjestöjen tietotoimisto, joka tarkkailee suomalaisia ja tänne sidoksissa olevia yrityksiä.

Suomalaiset merkit Karhu, Erätukku, Halti ja sauvoja valmistava Exel eivät valvo millään tavoin alihankkijaketjunsa tuotanto-oloja Kiinassa tai muualla Itä-Aasiassa.

Kolme kansainvälistä jättiyritystä ovat puolestaan julkistaneet alihankintaketjunsa, alkaneet reagoida tehdastyöntekijöiden oikeuksien loukkauksiin ja ovat yhdysvaltalaisen Fair Labor Associationin (FLA) jäseniä.

FLA on sosiaalista vastuuta edistävä järjestö, jonka kriteerejä jäsenet noudattavat ja joka tarkastaa alihankkijoiden tehtaita joka toinen vuosi.

FLA:ta on tosin kritisoitu muun muassa siitä, että sen kriteerit noudattavat kunkin maan lainsäädäntöä työviikon ja palkan suhteen sen sijaan, että se määrittelisi itsenäisesti palkan, joka todellisuudessa riittää elämiseen.

Moilala pohtii, johtuuko isojen merkkien eettinen etumatka pelkästään siitä, että ne ovat jatkuvasti julkisuuden valokeilassa. ”Onko julkisuus todella ainut syy sille, että parannuksia saadaan aikaan? Entä jos ne eivät tule julki?”

Tavoitteena ulkopuolinen valvonta

Kotimaiset vähittäiskaupat ovat sentään heränneet eettisyyden vaatimuksiin, tosin vaihtelevasti nekin.

Moilala haastatteli raporttia varten 15 suurinta urheilutuotteita Suomessa myyvää yhtiötä. Parhaiten kyselyssä pärjäsivät suuret keskusliikkeet ja huonoiten pienet urheilukauppaketjut, joilla ei ymmärrettävästi ole samanlaisia resurssejakaan valvoa tuotantoa kuin suuremmilla toimijoilla.

”Monet pahoittelivat haastattelussa sitä, ettei heillä ole voimavaroja valvoa tehtaita. Tavoitteena ei kuitenkaan tulisikaan olla se, että yritykset itse valvovat alihankkijoitaan, vaan että sen tekee ulkopuolinen, riippumaton taho”, toteaa Moilala.

Suurin urheilumyyjä Suomessa on Keskon Intersport. Markkinajohtaja Kesko on kunnostautunut myös eettisen valvonnan saralla. Kesko on ollut mukana kehittämässä sertifiointijärjestelmää, jolla yhtiöiden yhteiskuntavastuuta voitaisiin punnita. Se on saanut mukaansa myös muita toimijoita.

Kesko onkin raportin mukaan edelläkävijä yhteiskuntavastuullisuudessa, sillä se on vapaaehtoisilla toimenpiteillään edellä suosituksia ja lainsäädäntöä.

Isot keskusliikkeet ovat mukana kaupan omassa Business Social Compliance Initiative -järjestelmässä. BSCI-järjestelmän tarkoituksena on yhdenmukaistaa yritysten omia kirjavia vastuujärjestelmiä. BSCI:n vahvuus ovat ulkopuolisten, riippumattomien konsulttien tekemät tarkastuskäynnit tehtaissa. Se ei kuitenkaan ole yhtä tiukka kuin myös ay-liikkeen hyväksymä SA8000-standardi, joka on tiukin yhteiskuntavastuuta valvovista järjestelmistä.

BSCI- ja SA8000 -standardien ongelma on se, että alihankkijat kokevat ne kalliiksi ja työläiksi. Esimerkiksi Kesko ei ole kyennyt sertifioimaan tehtaita haluamassaan tahdissa.

Boikotointi ei kannata

Finnwatch suosittelee kaupalle ulkopuolisen valvonnan lisäksi selkeyttä ja yhdenmukaisuutta erilaisiin ohjeistuksiin. ”Esimerkiksi EU:lla on jo valmiina monikansallinen ohjeisto”, sanoo Moilala.

”Tavoitteena ovat sitovat säännöt kaikille yrityksille lainsäädännön kautta ja luotettava valvonta.”

Myös yhteistyö paikallisen ay-liikkeen kanssa on tärkeää esimerkiksi laatimalla raamisopimuksia työntekijöiden turvaksi.

Työntekijöiden tulisi myös pystyä valittamaan suoraan tehtaan asiakasyrityksille siten, ettei tehtaan johtoporras pääsisi sensuroimaan valituksia.

EU ei vaadi, että sen ulkopuolelta tulevissa tuotteissa tulisi ilmoittaa valmistajamaata. Mitä siis voi tehdä yksittäinen kuluttaja?

”Kuluttaja voi kysyä kaupalta tietoja tuotteen valmistuksesta. Ostoboikotteja emme sen sijaan suosittele. Niissä käy helposti niin, että yritys siirtyy käyttämään uutta alihankkijaa ja lopulta boikotin hinnan joutuvat maksamaan asiakkaan menettäneen tehtaan työntekijät.”

Moilala pitää tärkeänä sitä, että tehtaisiin pyritään luomaan pitkäaikainen suhde, jossa kaikki osapuolet sitoutuvat parantamaan työoloja.

Kuluttajat ovat yhä erityisen huolissaan lapsityövoimasta, vaikka huomattavasti laajempi ongelma ovat kuitenkin aikuisten työntekijöiden huonot työolosuhteet.

Kommentti: Haloo, kuuleeko omistaja?

Yksittäisen kuluttajan on vaikea vaikuttaa yritysten toimintaan. Voisiko vaikuttamisen tie kulkea yritysten omistajien kautta?

Moni tunnettu urheilija omistaa osia urheiluyrityksistä. Esi-merkiksi entinen hiihtäjä Harri Kirvesniemi on Karhun suurimpia omistajia ja alppihiihtäjä Kalle Palander on Haltin pienomistaja. Mitä jos urheilijan ihailijat ottaisivat yhteyttä suosikkiinsa ja ilmaisisivat huolensa niiden köyhien työntekijöiden puolesta, jotka valmistavat vaikkapa Palanderinkin sponsorivaatteet?

Entä voisivatkohan kantaa ottaa myös kaikki vakuutusyhtiö Ilmarisen tai Nordea-pankin asiakkaat? Ilmarinen omistaa osan Exel Sports Oy:tä ja Nordea on Amer Sports Oyj:n suurin yksittäinen omistaja.

Julkaistu Kumppani-lehdessä 3/2008