KARI SARKKINEN

Gunvor Kronman

Aloitetaanko Colin Powellista, jolla myös on johtajuuden haava? Vai äidinisästä joka kävi Stockmannilla ja äidinäidistä joka kävi Hakaniemen hallissa: toinen heistä puhui ruotsia ja toinen suomea? Entäpä jos aloitetaankin meribiologimiehestä – tai Kierkegaardista?

Sillä Gunvor Kronman on Kierkegaard-fanaatikko. Ehkäpä tämä tanskalainen hahmoltaan naurettava ja omituisena pidetty, jo 31-vuotiaana kuollut, mutta sitä ennen tulisesti kirjoittanut filosofi on se, joka on Kronmania eniten kantanut.

Antanut hiukkaselle yhteyden aaltoliikkeeseen, sen sijaan että hiukkanen leijailisi avaruudessa irrallaan, omillaan.

Sekin on todettava, että erinäisiä ihmisiä toimittajan työssä tavattuani luulin olevani vähemmän ennakkoluuloinen. Mutta minäkin oletin tyylikkään ja tehokkaan, menestyneen ja tietysti suomenruotsalaisen johtaja-naisen syntyneen kaikin puolin oikeanlaiseen perheeseen ja ajattelevan asioista kohtuullisesti, järkevästi ja sitä rataa. Miten ilahduttavaa olla väärässä.

Mutta puhutaan ensin menestyksestä: Viime keväänä Gunvor Kronman sai huippumahdollisuuden. Hänet kutsutiin kolmeksi kuukaudeksi johtajakoulutukseen USA:han, ja ohjelman hän sai laatia itse. Isäntänä oli presidentti Eisenhower, jonka testamenttirahoilla on 1950-luvulta lähtien prepattu eri maiden johtajia. Kronman oli 19. ohjelmaan valittu suomalainen.

Yksi opettajista oli entinen ulkoministeri Colin Powell.

”Keskustelimme minkälaista on olla kakkosena organisaatiossa, kun ei luota ykköseen”, Kronman kertoo. Powell oli hyvin itsekriittinen: olisi pitänyt erota aikaisemmin. Kronmankin on rehellinen: ”Viihdyn paremmin, kun ohjakset ovat omissa käsissäni. Tykkään kantaa vastuuta.”

Powell on kenraali ja myös Kronmanille puolustusvoimat ovat tuttuja Punaisesta rististä, jossa on paljon armeijan edustajia.

”Sotilasmaailmasta voi oppia viestinnän selkeyttä, logistiikan tehokkuutta ja pelkistettyä rationalismia päätöksenteossa. Vaikeissa tilanteissa on argumentoitava itsensä kanssa, mutta kun päätös on tehty, pohdiskelu on jätettävä.”

Laajasta painavaksi

Marraskuussa Kronman sai kuulla tulleensa valituksi Kehitysyhteistyön palvelukeskus Kepa ry:n puheenjohtajaksi.

”Kepa ja sen 270 jäsenjärjestöä ovat valtava osa suomalaista yhteiskuntaa, ja toivon, että pystyn eläytymään koko laajaan kirjoon. Uskon, että minulla on siihen edellytyksiä, olen elänyt kulttuurien rajapinnoilla ja kuulun vähemmistöön.”

Kronman haluaa, että Kepasta tulee vaikuttajana yhtä painava kuin se on laaja. Kepan haasteena on valmistaa yhteiskuntaa vääjäämättömään monikulttuuristumiseen ja opettaa ihmisille ”globaalia lukutaitoa”. Hänen mukaansa Suomessa tarvitaan kehitysyhteistyötavoitteiden ja -saavutusten selkeää ääneen lausumista ja runsaasti koulujen ohjelmiin asti ulottuvaa kansainvälisyyskasvatusta, mielellään maahanmuuttajien antamana.

”Meidän on oivallettava omat hyvät perinteemme ja sovellettava niitä”, hän sanoo viitaten Ahvenanmaan ja saamelaiskäräjien lisäksi Hietaniemen hautausmaahan. Siellä – hänen ulkomaalaisten ystäviensä hämmästykseksi – lepäävät ilman poliisivartiointia sovussa keskenään luterilaiset ja tataarit, ortodoksit ja juutalaiset. Näin ei ole esimerkiksi vapaamielisenä pidetyssä Tanskassa.

Trukkikuski Gunnar

Sanotaan, että menestyneen naisen takana on mies – tämän naisen takana ainakin, nimittäin tanskalainen meribiologi. He tapasivat kello seitsemältä aamulla, eräänä viikonloppuna vuonna 1985 junassa matkalla Kööpenhaminasta Frankfurtiin.

Kronman oli hakeutunut vaihto-ohjelman kautta kahdeksi kuukaudeksi Tanskaan, koska halusi oppia lukemaan Kierkegaardia alkukielellä. ”Minulle oli järjestetty työtä trukkikuskina, koska nimeni oli luettu Gunnariksi”, Kronman nauraa.

Mies Frankfurtiin kiitävässä junassa oli paitsi meribiologi, myös ateisti, ja nuoresta naisesta oli kiehtova kohdata niin erilaisen lähtökohdan omaava ihminen. ”Lisäksi hän on erittäin tasa-arvoinen mies.”

Siis Kronman itse on vakaumukseltaan kristitty? Kyllä, kotona ja kirkossa uskoon kasvanut.

”Ensimmäinen Afrikka-muistoni on adventtikalenteri, johon joka päivä pantiin kolikko. Lopuksi leikattiin irti kalenterin alapuolella oleva kirjekuori, liimattiin se kiinni ja lähetettiin.”

Nyt olemme Kronmanin kotona, avarassa rivitalokodissa, jossa talonpoikaiskaapit ja afrikkalaiset patsaat hengittävät hallitusti yhteen. Gunvor Kronmanilla on aniliininpunaiset mokkasaapikkaat täsmälleen jakun väriä. Koti on avara, hyvin tyylikäs: rauhallinen ja moderni. Yhden seinän keskellä on kuuluisan tanskalaisen maalarin Jörn Nashin iso maalaus kaunissuisesta naisesta. Se on sattumalta kuin ilmetty Gunvor Kronman.

”Valitsin itse Tanskan”, talon rouva huomauttaa.

Suhde ei silti ole täysin kitkaton. Moni asia nyky-Tanskassa ärsyttää Kronmania. Tanskassa voi mennä naimisiin miehen tai naisen kanssa, mutta vapaamielisyys on klisee – tanskalaiset ovat Kronmanin mielestä myös ”orapihlajafasisteja”: itseriittoisia ja ulkomaalaisia karsastavia pikkuporvareita pensasaitojen ympäröimissä omakotitaloissaan. Ulospäin he kyllä ovat anteliaita. Tanskan kehitysmaaprosentit päihittävät Suomen promillet mennen tullen.

Kirjava perhetausta

Kronman itse vietti lapsuutensa Haagassa – ja on ison ympyrän kuljettuaan hakeutunut takaisin kotiseudulleen. Mutta on juuria enemmänkin.

Äidinäiti oli Puu-Pasilasta ja ammatiltaan väripainaja. Hän oli kaksikielinen, mutta puhui periaatesyistä vain suomea. Ostoksensa hän teki Hakaniemen hallista. Äidin-isä oli hienostunut ruotsinkielinen herrasmies; hänen arvoisensa oli vain Stockmann. Yhteiskunnan kieli- ja luokkaraja kulki perheen halki.

Kronmanin oma äiti on sosionomi ja isä eläkkeellä oleva hallintojohtaja. Isänisä oli maanviljelijä Lapväärtistä. ”Pohjanmaa on ollut minulle hyvin tärkeä paikka, valitsin sen jo varhaisessa vaiheessa. Kävin siellä rippikoulun, puhun murretta, synnytin siellä toisen tyttäreni”, Gunvor Kronman sanoo. Valitsi – niin, sillä Kronman on valinnut eksistentialismin, mikä tarkoittaa, että elämässä valitaan asioita ja kannetaan valinnoista täysi vastuu. Itse, tietoisesti.

”Opiskelin kirjallisuustiedettä ja filosofiaa. Jo lukiossa luin eksistentialisteja, Sartrea, Beauvoria ja Camus’tä. Menin ajassa taaksepäin ja päädyin Kierkegaardiin. Hän on paras.”

Pahuuden ja ilon Afrikka

Eksistentialisti valitsee asioita, ja Kierkegaardin mukaan ainoa keino kasvaa ihmisenä on hyppy tuntemattomaan. Sehän kyllä ahdistaa…

”…mutta ainoa tapa kasvaa on elää sitä ahdistusta. Kuitenkin uskaltaa”, Kronman sanoo vakavana.

Hän liittyi jo nuorena Punaiseen ristiin ja parikymppisenä filosofian kandina päätyi hyppäämään Punaisen ristin tiedottajaksi Eritreaan ja sitten Sudaniin opastamaan suomalaista kuvausryhmää dokumentin tekemisessä.

Sudanissa oli nälänhätä. Jostain syystä Sudanin hallitus ei sallinut ruoka-avun antamista nuubien alkuperäiskansalle. ”Silloin en vielä noudattanut sääntöjä. Se päättyi huonosti, Sudanin hallitus vangitsi meidät.”

Gunvor Kronman tunsi joutuneensa kasvotusten pahuuden kanssa – pahuuden, jolle ei löytynyt järjellistä syytä. Tapahtuneen käsitteleminen vei häneltä monta vuotta, eikä trauma vieläkään ole ohi. Kronman ei tiedä, mistä oikein on kyse.

Tästä – ja vastasyntyneestä tyttärestä – huolimatta Kronman valitsi parin vuoden kuluttua Afrikan uudestaan. Pieni perhe hyppäsi kolmeksi vuodeksi Norsunluurannikolle. Meribiologimies pohjusti maan ensimmäistä ympäristöministeriötä kouluttamalla sotilaita vesilaboranteiksi. Gunvor Kronmanilla oli Punaisen ristin aluejohtajana vastuullaan 26 Afrikan maata. Hän vastasi paikallisesta varainkeruusta, viestinnästä ja käytännössä myös avustusoperaatioiden käynnistämisistä. Nuori äiti saattoi viipyä operaatioillaan puskassa kuukaudenkin.

”Missään ei naureta niin paljon kuin sen tyyppisillä keikoilla”, Kronman kertoo.

Gunvor Kronman nautti elämästään, hän rakasti työtään, Afrikkaa, kaikkea. ”Löysin naisen, joka rakastaa kauneutta ja koruja.” Koko komeudessaan tuo nainen voi olla myös uskottava johtaja.

Pahuutta tuli vastaan myös siellä, Sierra Leonessa ja Liberiassa. Jälleen Kierkegaard kantoi. Filosofiassa on sanoja käsitellä pahuutta. ”Ehkä pahuuden kohtaaminen on rankkaa siksi, että sama asia voi olla minussakin. Siksi on pakko tietoisesti valita mahdollisimman paljon hyvää.”

Hyvää on valittava, hyvään on kaikin arjen, järjen ja työn voimin pyrittävä – pahuuden ennaltaehkäisynä.

”Yksilöt tekevät valintoja. Kansalaisjärjestöissä yksilöt tekevät valintoja, vaikuttavat, eivät vain alistu järjestelmään. Jokaisella ihmisellä on oikeus ihmisarvoiseen elämään ja sellaisen asian puolesta pitää tehdä työtä eri tavoin.”

Sitten Afrikasta oli pakko tulla pois, koska muuten sinne olisi jäänyt.

Kehityspolitiikka

Länsi-Afrikan jälkeen perhe eli Tanskassa kuusi vuotta. Vuonna 2000 he muuttivat Suomeen. Kotimaahan paluu se vasta rankkaa olikin – mutta mitä siitä. Vakavampaa oli se, että Gunvor Kronman lähestyi jo korkeaa 40 vuoden ikää. Punaisessa ristissä oli tullut oltua yli 15 vuotta.

”Punainen risti on kokonainen maailma, jossa voisi helposti elää koko ikänsä ja se on iso osa minua. Mutta muutostarve on vielä isompi voima minussa. Toivon, että vielä vanhanakin uskallan tehdä radikaaleja ratkaisuja.”

Kronman hyppäsi pois Punaisesta rististä. Hänestä tuli, monelle yllätyksenä, Hanasaaren ruotsalais-suomalaisen kulttuurikeskuksen johtaja vuonna 2003. Hänet myös nimitettiin hallituksen kehityspoliittisen toimikunnan puheenjohtajaksi.

”Olen voinut käsitellä samoja asioita eri näkökulmasta, jatkaa siitä, mihin Punaisen ristin mandaatti loppuu. Olen voinut käyttää kenttäkokemuksiani hyödyksi esimerkiksi humanitäärisen avun sekä Suomen turvallisuuspolitiikan ja YK-politiikan lin-jauksissa.”

Sattumaa tai ei, Kronmanin työelämässä on tapahtunut sama yhdentyminen kuin virallisessa kehityspolitiikassa. Enää ei – ainakaan poliittisesti korrektissa sfäärissä – ole erikseen ulko- tai kauppapolitiikkaa, talouskasvua, hyväntekeväisyyttä, ruoka-apua, kulttuuriohjelmia, ympäristötukea, maahanmuutto- tai pakolaispolitiikkaa, rauhanturvaamista, siihen pakottamista tai vastaavaa. Kaikki ovat yhtä suurta kehityspolitiikkaa.

Uusien alkujen vuosi

Tapaamme mustan joulun jälkeen mustana uutenavuotena, aamupäivällä. Kronman on iloinen siitä, että saa vaihteeksi olla kotona. Keskellä huonetta on suuri joulupuu. Talonlevyisen parven ikkunat avautuvat harmaalle taivaalle.

Uudelta vuodelta Kronman odottaa uusia alkuja. Kepan puheenjohtajuuden lisäksi uutta on muun muassa jäsenyys Martti Ahtisaaren Crisis Management Institutessa ja ystävien kanssa käynnistetty naisjohtajien mentorointiohjelma.

”Haluan myös tehdä hyvin sen, mitä teen, etten vain tee. Se on haasteellista.”

Tehtäviä, jotka jatkuvat, ovat Hanasaaren lisäksi muun muassa varapuheenjohtajuus kehityspoliittisessa neuvottelukunnassa, paljon aikaa vievä jäsenyys Ylen hallituksessa ja luottamustoimet useammassakin säätiössä.

Kronman taitaa hallita ajankäytön.

Julkaistu Kumppani-lehdessä 2/2008