SAMULI SIIRALA

Mikä on pienempi kuin leppäkerttu, mutta josta suurvallat ovat kamppailleet, jota merirosvot ovat jahdanneet, ja johon Euroopan eliitti on syytänyt rahaa?

Ei, kyseessä ei ole timantti tai kultahippu. Vaan meksikolainen kirva.

Sen salaisuus on väri. Meksikosta alun perin kotoisin olevasta kokenillikirvasta saadaan ainutlaatuisen kirkasta ja kestävää punaista väriainetta. Renessanssista teolliseen vallankumoukseen asti kokenillipunainen oli himoitumpia raaka-aineita Euroopassa.

Vallan väri

Nykyään punainen on arkipäivää, itsestäänselvyys. Synteettisten väriaineiden ansiosta kenellä tahansa on varaa ostaa punaisia vaatteita. Punainen saattaa säväyttää, mutta pukeutumalla punaiseen osoittaa lähinnä mieltymystään väriin, kenties poliittista aatettaan tai ehkä tietyn urheiluseuran kannattamista.

Renessanssin Euroopassa punainen oli vallan väri. Amy Butler Greenfield tekee punaisen menneisyyden ja nykyisyyden tutuksi teoksessaan A Perfect Red: Punainen hehkui korkeaa asemaa – sitä käyttivät kuninkaat ja kardinaalit. Punainen oli myös sodan ja marttyyriuden väri. Antiikin spartalaisista lähtien veren väri oli symboloinut piittaamattomuutta kuolemasta.

Punaisen symboloimaa statusta korosti sen kalleus ja korkea hinta. Punaista valmistettiin erilaisista kasvi- ja eläinperäisistä aineista, joista jotkut antoivat keskinkertaisen tuloksen ja toiset vaativat huippuluokan ammattitaitoa ja monimutkaisia värjäysmenetelmiä. Venetsian värjäämöt suojelivat värjäystekniikoitaan yhtä innokkaasti kuin teknologiafirmat patenttejaan tänä päivänä – ja rikastuivat punaisella.

Kirva muutti kaiken.

Kirvavallankumous

Kun espanjalaiset saapuivat Meksikoon, atsteekit olivat jo satojen vuosien ajan jalostaneet kokenillikirvaa. Kokenillikirva asustaa lähinnä opuntia-suvun kaktusten pinnalla, saaden ravintonsa kasvista. Kun kirvat kuivatetaan, pikkuruisesta ötökästä saadaankin kirkasta ja kestävää punaista. Kilo väriainetta vaatii kymmeniätuhansia kirvoja.

Valloittajien löydös horjutti vallan tasapainoa Euroopassa. Venetsian värivalta oli ohi; seuraavat vuosisadat punaista hallitsi Espanja.

Uuden väriaineen löytyminen avasi myös uuden rintaman suurvaltakilpailuun. Espanjan haastajat, Englanti ja Ranska, tekivät kaikkensa saadakseen kokenillikirvan haltuunsa. Arvokas väriaine lupasi paitsi suuria rikkauksia, myös statusta. Nousevien suurvaltojen eliitti halusi näyttää mahtinsa verhoutumalla vallan väriin.

Merirosvoja ja vakoilijoita

Kirva houkutti monenlaista onnenonkijaa. Englannin kirvasankari oli Essexin jaarli Robert Deveneux, joka kuningatar Elisabetin kannustamana ryöväsi espanjalaislaivueelta kymmeniä tonneja kokenilliväriainetta. Essex ei pitänyt itseään varkaana, vaan pyhänä soturina: oli suorastaan uskonnollinen velvollisuus kaapata kirva-aarre katoliselta Espanjalta protestanttisen Englannin käyttöön. Englannin taistelu punaisesta oli kenties näpäytys protestanttien arkkivihollisellekin, paaville. Katoliset kardinaalit käyttivät punaista, ja Vatikaanin tunnus oli punainen risti valkoisella kilvellä. Oliver Cromwellin valtakaudesta lähtien suuri osa espanjalaisilta ryövätystä kirvapunasta päätyi kirkastamaan Englannin armeijan univormuja.

1770-luvulla ranskalainen kasvitieteilijä Nicolas-Joseph Thiery de Menonville lähti uhkarohkealle matkalle kaapatakseen eläviä kirvoja, jotka voitaisiin istuttaa Ranskan siirtomaihin. Menonville huijasi tiensä ensin Kuubaan ja sitä kautta mantereelle Meksikoon. Menonvillen tutkimukset kuitenkin herättivät Vera Cruzin kuvernöörin epäilykset. Hänet määrättiin lähtemään seuraavalla laivalla.

Laivan odottelemisen sijaan Menonville kiirehti Oaxacaan, joka oli tärkein kirva-alue. Menonville vältti vaarat tekeytymällä milloin katalaanilääkäriksi selittääkseen oudon aksenttinsa, milloin pyhiinvaeltajaksi. Kaikkien vaikeuksien jälkeen Menonville lopulta onnistui löytämään kokenillia – ja osa hänen kaappaamistaan kirvoista jopa selvisi myrskyisästä merimatkasta takaisin Haitille, joka oli tuolloin Ranskan siirtomaa.

Haitin olosuhteet olivat kirvalle hankalat, mutta Menonville kasvatti ötököitä huolella. Hänen seuraajansa eivät kuitenkaan olleet yhtä kyvykkäitä, ja Menonvillen työ valui hukkaan hänen kuolemansa jälkeen. Kirvat eivät kestäneet Haitin rankkasateita ja tuholaishyönteisiä.

Kirvainnostus hiipuu

1800-luvulla punaisen suosio hiipui, eikä se ole koskaan palannut ennalleen. Ranskan vallankumous pyyhki pois aristokraattisen punaisen ja nosti suosioon porvarillisen sinisen. 1900-luvulla siniset farkut tekivät sinisestä uuden kestosuosikin.

Tekstiilivärinä kokenillikirvan valtakausi on ohi.

”Kasvi- ja eläinperäisiä väriaineita ei Suomessa käytetä teollisuudessa. Nykyään teollisissa värjäysprosesseissa käytetään synteettisiä väriaineita, joita valmistetaan raakaöljyn tislauksesta saatavista kemikaaleista”, kertoo värjäyksestä luennoiva tutkija Marja Rissanen Tampereen Teknillisestä yliopistosta.

Kirva kuitenkin sinnittelee edelleen.

Meksikossa kirvanviljely on ollut vaatimatonta 1800-luvulta lähtien, mutta Perussa tuotantoa lisätään. Miljoonat kirvat asustavat kymmenientuhansien kaktusten pinnalla laajoilla tiloilla. Peru tuottaa tänä päivänä 80 prosenttia maailman kokenillista.

New Agriculturalist -lehden tietojen mukaan suurin osa Perun kokenillikirvoista kerätään edelleen villikaktuksista. Jopa 400 000 perhettä Perun maaseudulla saa elantonsa kirvasta. Punaisen viljeleminen on kuitenkin riskialtis elinkeino – kokenillin hinta on tippunut alle kymmenykseen 1990-luvun huipusta.

Maistuisiko kirva?

”Elintarvikeväreistä löytyy vielä luonnonmukaisia väriaineita. Esimerkiksi E120-koodi tarkoittaa kokenillia”, kuvataiteilija Päivi Hintsanen kertoo. Hän on tutkinut värejä pitkään.

”Kirvaa viljellään edelleen. Elintarvikevärinä sen käyttö lienee yleisintä – sitä käytetään muun muassa useissa makeisissa ja Camparin värikin se on ollut. Jonkin verran sitä käytetään myös kosmetiikassa”, Hintsanen selvittää.

Vaikka kirvaa ei juurikaan enää käytetä kankaiden värjäykseen, sitä löytää mitä erilaisemmista paikoista. Ötökkävärillä tehdään makkaroista tai kinkkuleikkeleistä houkuttelevan punaisia, värjätään makeisia ja piristetään ketsupin punaista. Kirvaväriä on myös huulipunassa, ja Yhdysvalloissa se on yksi harvoista luomiväreissä sallituista punaisista ainesosista.

Kirvalle on käynyt kuin punaiselle – siitä on tullut arkipäivää. Mystinen, himoittu kirva, jonka ryövätäkseen merirosvot ja vakoilijat vaaransivat henkensä, on nyt E-numero muiden joukossa.

Lähde: Amy Butler Greenfield: A Perfect Red: Empire, Espionage and the Quest for the Colour of Desire.

Dactylopius Coccus

Kokenillikirva, Dactylopius coccus, elää pääasiassa Opuntia ficus-indica-kaktuksen pinnalla. Ravintonsa kirva imee kaktuksesta.

Kirva viihtyy parhaiten lämpimässä ja kuivassa ympäristössä: ihannelämpötila on 10-29