Päivi Arvonen A. Jalal
Intialainen A. Jalal on omistanut elämänsä Mahatma Gandhin muiston kunnioittamiselle. Aikoinaan hänen isänsä oli Intian eteläkärjessä, Kanyakumarin kaupungissa sijaitsevan Gandhin muistomerkin ensimmäinen vartija. A. Jalal seurasi siis isänsä jalanjälkiä.
”Pyörin täällä jo pikkupoikana isäni kanssa, ja siitä lähtien olen ollut täällä elämäni jokaisena päivänä. Isäni kuoleman jälkeen perin hänen virkansa ja olen ollut siitä lähtien muistomerkin virallinen vartija”, A. Jalal kuvailee paikalla, jolla Mahatma Gandhin tuhkauurnaa pidettiin ennen kuin tuhka siroteltiin mereen helmikuussa 1948.
A. Jalal tuntee muistomerkin perinpohjin, ja esittelee tietojaan perusteellisesti jokaiselle ulkomaalaiselle kävijälle – tipin toivossa tietenkin. Hän vaikuttaa myös vilpittömän kiinnostuneelta ja innostuneelta asiastaan. Vuosien varrella A. Jalal on kartoittanut myös muistomerkin parhaat mahdolliset kuvakulmat. Vartijan ja oppaan ammattien lisäksi hän toimiikin myös valokuvaajana.
”Teidän pitää tulla uudelleen toinen lokakuuta auringonnousun aikaan – tosin silloin täällä on valtava tungos”, A. Jalal kehottaa. Hän lisää, että modernia arkkitehtuurityyliä edustava muistomerkki on suunniteltu siten, että Gandhin syntymäpäivänä, lokakuun toisena, aamuaurinko paistaa sisälle muistomerkkiin katon kapeasta raosta – ja valaisee koko paikan.
Kelpo oppaan tavoin hän suosittelee muitakin kohteita. Yksi niistä on vuoden 2004 tsunamin uhrien muistomerkki. Miehen silmät täyttyvät kyynelistä. Tsunami oli kamalinta, mitä hän on koskaan kokenut.
”Kaaoksen jälkeen kuolleita ja loukkaantuneita ihmisiä oli joka puolella. Kannoin ruumiita yötä päivää nukkumatta. Elossa olleita tuotiin myös tänne muistomerkkiin suojaan, vaikka tsunami vaurioitti pahasti tätäkin rakennusta. Tuhoja korjataan yhä.”
Pian A. Jalalin on aika jatkaa työtään. Hyvästellessään hän tuijottaa silmiin niin vetoavasti, että saa minut melkein antamaan lupauksen paluusta.
”Tulettehan uudelleen käymään täällä, olen niin yksinäinen! Mutta tulkaa ennen vuotta 2010, koska silloin jään eläkkeelle.”
Julkaistu Kumppani-lehdessä 12/2007