MIKKO HARMA
Flamencon ilmaisuvoima tulee suoraan sydämestä.

”Mustalaisilla ei ollut vielä parikymmentä vuotta sitten mitään asemaa Espanjassa! Olimme valtaväestölle pelkkiä ryöväreitä ja tyhjäntoimittajia, parempia kuolleina kuin elävinä”, puuskahtaa 59-vuotias Angel Montoya Carrasco.

Carrasco istuu työpaikkanaan toimivan tavernan rappusilla ja imee tupakanpätkää tumma tukka silmillä. Flamencokitaristina itsensä elättävä Carrasco on hurjista työttömyysluvuista kärsivässä Andaluciassa sikäli erikoinen tapaus, että hänellä ylipäänsä on töitä. Vielä erikoisemman hänen tilanteestaan tekee se, että Carrasco on romani, jolla on töitä.

Carrasco ei huokaile syyttä kansansa synkkää historiaa. Sen jälkeen, kun romanit 1400-luvulla vaelsivat Intiasta Eurooppaan, heidän kohtalonsa on ollut kova. Espanja, kuten muutkin Euroopan maat, on kohdellut romanivähemmistöään ala-arvoisesti.

”Kruunu kielsi romanien kielen, juhlat ja kansanpuvut jo 1500-luvulla”, Carrasco kertoo. Myöhemmin romanien perinteiset ammatit, kuten sepän ja hevoskasvattajan ammatit, tehtiin laittomiksi. Työttömyys, vainot ja kidutus sysäsivät monet romaneista kiertolaisuuteen. Valtio kielsi vieläpä kiertolaisuudenkin, kuolemanrangaistuksen uhalla.

”Mustalainen oli yhtä kuin köyhä ja kipeä. Tuo aika oli hirveän traagista, olla vihattu ja nälissään ja ilman kotia. Monilla ei ollut mitään mahdollisuuksia”, Carrasco kuvailee.

Perinne voimaannutti romaneja

On kuitenkin jotain, mitä mustalaisilla oli ja Espanjan valtaväestöllä ei. Se oli flamenco.

”Flamenco oli tärkeä osa vanhemmilta lapsille siirtyvää romaniperintöä ja ennen kaikkea ilmaisutapa elämän ahdingolle ja epätoivolle”, kertoo kulttuuritutkija Carlos Martin Menendez Sevillan yliopistosta.

Musiikkia esitettiin alkuun ainoastaan perhepiirissä, ja se oli hyvin henkilökohtaista, kuten vanha flamencolaulu antaa ymmärtää: ”Pyysin vettä, mutta sitä ei minulle annettu. Menin kadulle ja ryhdyin varastamaan. Valkolaiset lamppuineen ja lyhtyineen seisoivat kadunkulmissa ja huusivat: tappakaa se, se on mustalainen”.

”Flamenco toimi osin myös romanien salaisena aseena etnisen ylpeyden ja yhteisöllisyyden ylläpitämisessä. Se vastusti espanjalaisten pyrkimyksiä tukahduttaa romanius sen kaikissa ilmenemismuodoissa”, Menendez jatkaa.

1800-luvulla flamencon merkitys romaneille muuttui hyvin konkreettiseksi – tarjosihan se työtä. Espanjaan rantautui tuolloin ulkomailta kopioitu malli musiikkikahviloista, joissa sai pääsylipun hinnalla varieteetyylisen shown ja tilkan viiniä. Romanit pääsivät pian kahviloihin esittämään taitojaan. Palkka oli vaatimaton: muutama lantti, viinilasi ja pala leipää.

”Rahaa oleellisempaa olikin, ettei meidän tarvinnut enää olla näkymättömiä”, sanoo kitaristi Carrasco. Flamenco antoi romaneille luvan näkyä uudella tavalla.

Näkymätön kansa astuu estradille

Flamencon suosio kasvoi. Andalucian virtuoosimaisia tanssijoita ja muusikoita tultiin katsomaan kauempaakin. Yleisö ja esiintyjät lauloivat yhdessä, yleisö säesti taputuksia pöytiä naputtamalla, ilot ja surut elettiin yhdessä. Esitysten aikana kaksi kansaa asettui jakamaan elämäänsä samaan tilaan, ja sillä oli valtava symbolinen merkitys.

Tutkija Menendezin mukaan joitakin romaneja nousi flamencon kautta kuuluisiksi jo 1800-luvulla. Ulkomaillakin innostuttiin Espanjan mustalaisuudesta: syntyi useita oopperoita, baletteja ja kirjoja, joissa romanit olivat pääosassa – eivätkä vain varkaina tai murhamiehinä. Kulttuuri innoitti syvästi myös Espanjan omaa suurta runoilijaa Federico García Lorcaa. Romanit alkoivat näkyä osana espanjalaisuutta.

”On eri asia olla hyväksytty ja voida hyvin”, sanoo flamencotanssijatar Lydia Ruiz. Sanat viittaavat historian raskaaseen painolastiin. Suuri osa Espanjan lähes miljoonasta romanista elää edelleen yhteiskuntansa marginaalissa. Stereotypiat työmarkkinoilla, lukutaidottomuus ja huumeet ovat todellisia ongelmia. Monilla romaneilla ei ole syntymätodistusta, henkilöllisyyttä eikä näin ollen juridisesti edes maan kansalaisuutta.

Rahastusta ja mainetta

27-vuotias Ruiz itse ei kuulu huono-osaisimpiin. Hän lähti jo nuorena Sevillan kautta Madridiin tanssimaan ja on sittemmin kiertänyt eri flamencoryhmissä aina Japanissa ja Australiassa saakka. Nyt Ruiz on pienen lapsen äiti ja asettunut Sevillaan perustaakseen tanssikoulun.

Flamenco tarjosi myös hänelle mahdollisuuden parempaan elämään. Siinä missä Carrasco valitsi jäädä syntymäkaupunkiinsa Jereziin soittamaan koko elämäkseen, Ruiz kiersi maailmaa.

”Lopputulos on sama”, hän sanoo painokkaasti. ”Tänään romanit voivat olla ylpeitä flamencostaan. Se on muotia kaikkialla. 1980-luvulla sain vielä häpeillä harrastustani. Muut tytöt lähtivät aerobiciin ja minä piilottelin kiusaamisen pelossa kastanjettejani.”

Carrasco korostaa, että flamencon kaupallistumisella on kahdet kasvot: ”Nykyisin lajille on oikein akatemiat! Niistä valmistuu flamencotaitureita, jotka eivät ole missään kosketuksessa romaniperinteeseen. Se ei ole oikein”, Carrasco sanoo painokkaasti. ”Lisäksi on niitä, jotka haluavat vain rahastaa turisteja ja tarjoavat flamencona sellaista roskaa! Ennen flamenco tuli sydämestä. Enää ei.”

Toisaalta hän myöntää, että flamencon siirtyminen suurille estradeille on vaikuttanut nopeasti romanien yhteiskunnalliseen asemaan. ”Taloudellisen muutoksen näen selkeimmin, kun katson omia vanhempiani. He elivät maanviljelystä, johon flamenco toi lisätukea. Minä pystyn elättämään perheeni pelkällä flamencolla.”

Flamencon suosiolla on merkittävä roolinsa sille, että romanikulttuuri on hyväksytty osaksi espanjalaisidentiteettiä. Jos ennen espanjalaiset eivät nähneet romaneja espanjalaisina, vaan mustalaisina, nyt samojen mustalaisten flamenco on nostettu ulkomaita myöten espanjalaisen kulttuurin lippulaivaksi ja yhdeksi maan tärkeimmistä vientituotteista.

Nykyään ihmiset ympäri maailman haluavat flamencoa, ja se on, toden totta: espanjalaista.

Flamencoperinteen espanjalaistuttua laji on saavuttanut laajaa suosiota. Kokonaan toinen kysymys on se, miksi vain harva Espanjan rajojen ulkopuolella osaa nimetä flamencon juuri romanien perinteeksi.

Mistä flamenco tulee?

Flamenco-sanan kerrotaan juontuvan arabian sanoista felag ja mengu – eli maalainen ja pakolainen. Alun perin flamenco oli improvisoitua laulua ilman soittimia. Myöhemmin taputukset ja kitara liittyivät säestämään laulua – tanssi tuli mukaan vasta viimeisenä. Ensin flamenco oli vain syntyseutujensa Andalucian mustalaisyhteisöjen musiikkia. Se kehittyi saamalla vaikutteita muista kulttuureista, levisi Andaluciasta muualle Espanjaan ja vähitellen kaikkialle maailmaan.

Julkaistu Kumppani-lehdessä 12/2007