Benne Bandan mukaan korruptionvastainen taistelu ei ole tuottanut Sambiassa tulosta. (Kuvaaja: Riikka Virranta)

Oli suo, köyhä kansa, ylipappi ja suon jumala. Ylipappi lupasi kansalle paremman elämän, jos nämä uhraisivat suon jumalalle kaiken, minkä tämä pyytäisi. Kansa oli sitoutunut uhraukseen, mutta kuivuus, tulvat ja huonot sadot seurasivat toisiaan.

”Aivan kuin Sambiassa. Ihmiset ovat valmiita tekemään työtä kehityksen eteen, mutta tekeekö hallitus voitavansa?” näytelmäkirjailija, ohjaaja ja näyttelijä Benne Banda tokaisee.

Teatterin monitoimimies kuuluu sukupolveen, joka on elänyt maansa vallankumouksellisen protestiteatterin vuodet 1970-luvun lopulta 1990-luvun alkuun. Noina vuosikymmeninä puhuttiin Afrikan renessanssista. ”Lopettakaa Apartheid! Vapauttakaa Mandela!” julistettiin teattereissa.

Poliittinen satiiri on nyt Sambiassa yhtä ajankohtaista kuin ennenkin.

”Poliittisen satiirin tarkoitus on herätellä ihmisiä ajattelemaan. On kyse elämästä, hyvinvoinnista.”

Korruptio ja huono hallinto ovat Bandan lempiaiheita. Sambian edellinen presidentti Frederick Chiluba keräsi valtion varojen kavaltamisesta kymmeniä syytteitä. Moni on tunnistavinaan lähimenneisyyden poliitikkoja Bandan juonista. Korruptio on kuitenkin niin ajatonta, että myös nykyhallinto tarjoilee runsaasti aineistoja näytelmiin.

”Nykyisen presidentin Levy Mwanawasan aikana korruption vastaiseen taisteluun on kulutettu järjettömästi rahaa, mutta mikään ei muutu”, Banda arvioi viime syyskuussa toiselle kaudelleen valittua presidenttiä. ”Ihmisiä on ollut korruption takia oikeudessa, mutta harva on saanut tuomion.”

Bandan satiireilla on ollut varsin hyvä vastaanotto, joidenkin mielestä liiankin hyvä. Vaalivuonna 2001 Banda ryhmineen kiersi Sambiaa äänioikeudesta ja korruptiosta kertovan Samangika-näytelmän kanssa. Joukkoa seurattiin, näytöksiä nauhoitettiin ja niitä yritettiin keskeyttää. Kerran oli tarkoitus esiintyä erään koulun tiloissa, mutta ongelmia pelkäävä rehtori perui tilaisuuden viime hetkellä.

”Ihmiset istuivat jo katsomossa! Jotkut rohkeamieliset tarjosivat meille vaihtoehtoisen näyttämön ja yleisö seurasi perässä.”

Julkaistu Kumppani-lehdessä 02/2007