Tämän numeron teemana on kuolema. Kun tulin Kumppaniin töihin, vuoden lehtien teemat oli jo päätetty. En olisi halunnut tehdä teemanumeroa kuolemasta, sillä moni meistä kavahtaa kuolemaa, jopa paperilla. Yhden ihmisen kuollessa yksi maailma lakkaa ja häviää.
Nyt kuitenkin pitelet kuolemanumeroa käsissäsi. Halusimme keskittyä siihen, miten vainajaa muistellaan eri kulttuureissa. Vainajan muistelu taas riippuu siitä, mitä edesmenneille ajatellaan tapahtuvan kuoleman jälkeen.
Kristityt, muslimit ja juutalaiset uskovat, että elämä jatkuu jossain muodossa kuoleman jälkeen. Suomen ortodokseilla on muuan kaunis ilmaisukin kuolemiselle: siirtyä tuonilmaisiin. Buddhalaiset ja hindulaiset uskovat jälleensyntymään, josta he haluavat vapautua. Ajatus on omaksuttu myös New Age -hengellisyyteen.
Lukemattomissa vanhoissa kulttuureissa kuolema on nähty matkana, jota varten vainaja on varustettava. Tästä kertovat hautalöydöt faaraoiden Egyptistä, antiikin Kreikasta ja Suomen rautakaudelta, muun muassa. Matkan määränpäänä on ollut Haades, Tuonela, Valhalla.
Kristinuskon ohentuessa länsimaissa materialistinen kuolemakäsitys on yleistynyt. ”Madon suu on viimeinen ovi”, sanotaan laulussa. Ajatus lopullisesta tyhjyydestä yhdistettynä siihen, että kuolema on Suomessakin hävinnyt muiden kuin alan ammattilaisten ja lähiomaisten arkielämästä, lisää kuoleman pelottavuutta. Korkea elintasomme antaa mahdollisuuden lykätä kuolemaa yhä kauemmas, ja harva alle 40-vuotias on edes nähnyt vainajaa muualla kuin televisiossa.
Tämän numeron jutuissa kerrotaan vainajien hyvästelystä ja muistelusta Meksikossa, Boliviassa, Indonesiassa, Filippiineillä, Thaimaassa, Tansaniassa, Egyptissä ja Suomessa. Monissa maissa hautajaisia vietetään perusteellisesti päiväkausia. Lisäksi pidetään jälkijuhlia, muistelutilaisuuksia vielä pitkän määräajan kuluttua. Siinä tuntuu olevan syvää viisautta. Surijat eivät jää yksin hautajaisten jälkeen. Elämän on jatkuttava, mutta myös yhteisön tuki jatkuu. – Asia erikseen on se, että aidsin aiheuttaman kuolemaepidemian oloissa vanhat perinteet eivät aina toimi, vaan orvoille ja vanhuksille voi käydä ylivoimaiseksi kestitä hautajaisvieraita.
Meksikossa, Filippiineillä ja Boliviassa uskotaan vainajien sielujen tulevan käymään maan päällä kerran vuodessa, pyhäinpäivänä. Silloin kuolemasta saa puhua, kaipauksestakin varmaan, ja kuoleman kustannuksella juhlitaan. Tabu on rikottu, luultavasti aika terveellisellä tavalla.
Antoisia lukuhetkiä
Eira Serkkola
Julkaistu Kumppani-lehdessä 11/2006
Muut Kumppani-lehden linkit
- Pääkirjoitus: Madon suu ja muita ovia
- VOX: Ankara aktivisti Ville-Veikko Hirvelä
- Aikamme sankari: Kotitöissä Ammayassa
- Kolumni: Onks kehitysmaissa autoja?
- Vaihtoehtoista vaalitarkkailua Nicaraguassa
- Pankissa eettinen rahasto on vielä alahyllyllä
- Muutos lähestyy
- Poliittinen vastaanotto
- Reppu & Passi: Tatvanin tiellä Kaakkois-Turkissa
- Puhe & Kupla: Hiljaisuudessa koirien haukuntaa
- Kumppani 11/2006
- Uusin Kumppani