Brasilia on muodissa Euroopassa. Maan lipun värit – vihreä ja keltainen – viestittävät energiaa, iloa, jalkapallon riemua ja positiivisia mielikuvia. Kuitenkin karnevaalit, halpa viina ja Cobacabana ovat yhä se kolmiyhteys, jolla maa Suomessa tunnetaan. Mielikuvaa vahvistavat matkatoimistot, suurlähetystöt, elokuvat ja ystävyysseurat.

Brasilian maailmankuulut karnevaalit kestävät vain neljä päivää. Niistä tunnetuimmat pidetään Rio de Janeirossa. Monien mielikuvissa Riossa on kuitenkin aina karnevaalit. Mielikuvan mukaan turisti pääsee katujameihin suoraan hotellista, vuoden- tai päivänajasta riippumatta.

Karnevaaleista välittyy hurja, väkivallan ja seksin sekoittama harhakuva. Unohdetaan verrata niitä suomalaiseen uuteen vuoteen, vappuun tai juhannukseen, joissa huipputeknologiasivistys vaihtuu barbaarisuuteen. Vielä ilman sambaa.

Brasilialainen sokeriruokoviina cachaça muodostaa yhdessä yhdessä limetin, sokerin ja jäämurskan kanssa suosikkidrinkki caipirinhan. Helsingin ravintoloistakin saatavassa petollisen makeassa ja sitruunaisessa juomassa ei alkoholia maista ollenkaan. Muutaman caipirinhan nauttineen suomalaisen perusinsinöörin voi tavata Copacabanalla kontallaan baaripöydän alla, hiukset harallaan hukattua lompakkoaan epätoivoisesti etsien.

”Vaikka samba kuinka soisi, caipirinha on ainoa voima, joka saa ystävyysseuran pippaloissa jäykän suomalaisen nostamaan takapuolensa tuolista – vain uutta paukkua hakemaan”, naurahtaa Suomessa asuva brasilialainen tanssija ja laulaja Sany Dier Caldas.

Copacabana on monien mielikuvissa se seksituristin unelma. Tummat, piukoissa, pienissä bikineissä seksikkäästi uimarannalla käyskentelevät ja loikoilevat kaunottaret vastaavat monen kuvaa Riosta ja Brasiliasta yleensäkin. ”Suomessa voidaan luulla, että kaikki brasililaiset naiset ovat aina tarjolla eli suurin piirtein prostituoituja”, jatkaa Caldas.

Villi etelä

Villin alkukantaisen maan kuvaa pönkittävät myös luontodokumentit.

”Suomen televisiossa esitetyt dokumenttiohjelmat Amazoniasta ja Mato Grossosta antavat Brasiliasta hyvin yksipuolisen kuvan”, kertoo intendentti Leo Junikka Helsingin yliopiston kasvitieteellisestä puutarhasta.

”Suomessa saatetaan luulla, että koko Brasilia on viidakkoa, joka alkaa heti São Paulon esikaupunkialueelta”, hän jatkaa.

Mielikuvien Brasiliassa krokotiileihin ja intiaaneihin voi törmätä heti kaupungista päästyään. ”Uskotaan, että käärmeitä on kaupunkien kaduillakin”, Sany Dier Caldas sanoo päätään pudistaen.

Slummeista ja rikollisuudesta kertovat dokumenttiohjelmat ovat oma osastonsa mielikuvien tuotannossa. On totta, että varsinkin Rio de Janeiro on melko väkivaltainen paikka, mutta se ei koske koko Brasiliaa. Mielikuvissa vaarallisuus kuitenkin yleistetään.

”Tähän vaikuttavat osaltaan myös Suomessa esitettävät brasilialaiset elokuvat”, sanoo puolestaan Suomessa vieraillut maantieteen opettaja Elisiane Diconcili Caetano.

Kansainväliseen levitykseen pääsevät Brasiliasta useimmin elokuvat, joissa esitetään eksoottista köyhyyttä ja väkivaltaa. Keskiluokkaisia, tavallista arkea kuvaavia filmejä tai komedioita ei esitetä.

Vinot uutiset

”Uutisointi latinalaisesta Amerikasta on usein melko yksipuolista. Se keskittyy ongelmiin, kuten katastrofeihin, rikollisuuteen, ihmisoikeus- ja ympäristörikkomuksiin, korruptioon ja yhteiskunnalliseen epätasa-arvoon”, kertoo assistentti Jouni Pirttijärvi Helsingin yliopiston Renvall-instituutista.

Tämänkaltaiseen uutisointiin pohjautuvissa mielikuvissa brasilialaiset ovat varkaita, korruptoituneita tai ainakin vähintään epäluotettavia, mutta yksinkertaisia ja ystävällisiä.

Tavallinen mielikuva on myös se, että brasilialaiset ovat joko kurjuudessa rypeviä köyhiä tai ökypalatseissa juhlivia miljonäärejä. Yhteiskuntaluokkien välisiä erot korostuvat. Keskivertoa keskiluokkaista elämää ei näy dokumenttifilmeissä.

”Ei tiedetä sitä, että Brasiliassa keskiluokka elää samanlaista elämää kuin Euroopassa”, sanoo Suomessa väitellyt musiikintutkija Luís Fernando Lima. Liman mukaan tätä ei oikein haluta uskoa, vaan luullaan, että ihmiset asuvat puissa tai hökkeleissä.

Monesti myös säälitään Suomessa asuvia brasilialaisia ”koska he tulevat niin alkukantaisista ja köyhistä oloista”, matkii tanssija Sany Dier Caldas.

”Brasilialaiset närkästyvät tällaisista harhaluuloista”, tuhahtaa Lima. Suomessa asuvilla brasilialaisilla onkin täysi työ ennakkoluulojen ja väärien mielikuvien hälventämisessä.

”Vaikka Suomi voi ylpeillä korkealla koulutustasollaan, ei se aina näytä olevan riittävä ennakkoluulojen ja väärien mielikuvien ehkäisemisessä”, sanoo maantieteen opettaja Elisiane Caetano.

On helpompaa mukailla kuin kyseenalaistaa ennakkoluuloja. Siten pönkitetään omanarvontuntoa ja ihannekuvaa omasta kotimaasta – kyllä meillä vaan on kaikki niin hyvin!

Matkustaminen avartaa maailmaa, sanotaan. Suomalaiset matkatoimistot järjestävät matkoja Brasilian eksoottisimmalle ja köyhimmälle alueelle, koillis-Brasiliaan. Siellä on sopivasti kookospalmuja, hiekkarantaa, alkukantaisuutta ja kurjuutta.

Nuo oudot naapurit

Kaikilla kansoilla on vääriä mielikuvia toisistaan. Moni yhdysvaltalainen ehdottaa Brasilian pääkaupungiksi Buenos Airesia, naapurimaan Argentiinan pääkaupunkia. Ainakin kaksi Brasiliassa valtionvierailulla ollutta USA:n presidenttiä (Reagan ja Bush Jr.) on puheessaan luulleet olevansa Boliviassa.

Kansainvälisten elokuvien Brasiliassa soitetaan ja tanssitaan useimmin Kuubalan rumbaa, mamboa ja salsaa, mutta ei sambaa tai muuta brasilialaista musiikkia.

Julkaistu Kumppani-lehdessä 11/2006