Vaalentuneita koralleja Wandoorissa.

Koralliriutat kertovat paljon Intian valtameren hyvinvoinnista. Jos matkustan kotoani Andamaanien ja Nikobaarien saarilta Malediivien kautta Sri Lankaan, matka kattaa vain murto-osan koko valtamerestä, mutta matkalle sattuvien korallien kunto kertoo paljon meren tilasta.

Tutkijat kautta maailman ovat varoittaneet, että merten luonnonvarat ovat ehtymässä. Merenpinta on nousussa, samoin meriveden lämpötila. Ensimmäisenä muutokset näkyvät saarilla, jotka kohoavat vain vähän merenpinnan yläpuolelle.

Asun Intian liittovaltioon kuuluvilla Andamaanien ja Nikobaarien saarilla. Viimeiset kaksi vuotta olen päivittäin työskennellyt meren parissa: se, mitä olen nähnyt, on muuttanut käsityksiäni ympäristöstä – paljon. Intian valtameren tsunami vain vahvisti sitä, mitä jo uskoin mutten uskaltanut ääneen sanoa.

Andamaanien korallit vaalenivat

Vuoden 2004 tapaninpäivän tapahtumilla tsunameineen ei ole mitään tekemistä ympäristön tilan kanssa: maankuori meren alla vain päätti tuolloin vähän venytellä, kuin nukkuja maattuaan pitkään samassa asennossa. Se venytys koitui neljännesmiljoonan ihmisen kohtaloksi, heistä muutamat ystäviäni.

Jatkaessani töitä tsunamin jälkeen näin läheltä, millaista tuhoa luonto voi saada aikaan. Vain viisi päivää ennen jättiaaltoa olimme todenneet korallien kunnon näyttävän lupaavalta. Meri Andamaanien ja Nikobaarien ympärillä oli hyvässä kunnossa ja uusia koralleja oli muodostumassa.

Aallon jälkeen tuskin tunnistimme meille ennen niin tuttuja tutkimuskohteita. Vesimassat olivat repineet varsinkin koralliriuttojen reunamilta irti valtavia palasia.

Kuukaudet kuluivat, mutta aallon jäljet kaikuivat vielä meressä. Toukokuussa 2005 ystäväni ja kollegani, tohtori Doundararajan, soitti minulle hätääntyneenä: ”Jotain kamalaa on tapahtumassa koralleille.”

Kasasimme varusteet ja tapasimme Wandoor Marine National Parkissa, jossa olemme tarkkailleet yli kaksi vuotta korallien tilaa neljässä eri kohteessa. Sukelsimme ensimmäiseen neljästä kohteestamme. Silmiemme edessä oli näky, jota kumpikaan meistä ei ollut koskaan nähnyt: korallit olivat muuttuneet valkoisiksi. Näytti aivan kuin joku olisi ne tieten tahtoen valkaissut.

Malediivien saariryhmään kuuluu yli tuhat saarta ja reilu parikymmentä atollia. Merenpinnan nousun myötä saarista moni on uppoamassa.

Ilmastonmuutoksen myötä meriveden lämpötila nousee, ja tämän lämpenemisen yhtenä seurauksena on korallien muuttuminen valkoisiksi. Korallit saavat värinsä niiden kanssa symbioosissa elävästä mikroskooppisesta zooxanthellae-levästä, joka häviää meriveden lämpötilan noustessa. Jäljelle jää vain korallipolyyppien valkoinen, kalsiumkarbonaatista koostuva luuranko.

Wandoorissa lämpömittarimme kertoi meriveden lämpötilan nousseen tavanomaisesta 29 asteesta 31 asteeseen. Käytyämme läpi kaikki tutkimuskohteemme totesimme, että kaksi kolmasosaa kaikista enintään viiden metrin syvyydessä sijaitsevista koralleista oli muuttunut valkoisiksi.

Lämpö muuttaa merten virtauksia

Kerroin löydöistämme toiselle kollegalleni ja ystävälleni, Intian merten kehitystä seuraavan viraston johtajalle Ajai Saxenalle. Hän veikkaili valkaistumisen syyksi monsuunisateita. Mikäli monsuunin myötä satanut vesi oli huomattavasti merivettä lämpimämpää, voisi pitkään jatkunut rankka sade nostaa meriveden lämpötilaa. Kymmenessä päivässä olivat korallit Andamaanien ympärillä kärsineet sellaiset tuhot, etteivät ihmisten koralleille aiheuttamat tuhot hevin samaan mittakaavaan pääse. Mitä jos kyseessä ei olekaan yksittäinen tapaus? Tutkijat eri puolilla maailmaa ovat nähneet merkkejä ongelmista. Ovatko kyseessä vain paikalliset ongelmat, vai onko merten ekosysteemeissä tapahtumassa jotakin, josta meidän olisi syytä huolestua?

Vuoden 2005 elokuussa maailma katseli, kun hirmumyrsky Katarina pyyhkäisi New Orleansin kaupungin matalaksi Yhdysvalloissa. Viranomaisten mukaan yhtenä syynä Katarinan tuhoisuuteen oli meriveden lämpötilan nousu kaksi astetta tavanomaista korkeammaksi, mikä puolestaan sai myrskyn yltymään poikkeuksellisen rajuksi. Voisiko ilmiöllä olla jotakin tekemistä sen kanssa, että kuukausia aiemmin meriveden lämpötila oli kohonnut meillä Andamaaneilla?

Useat tutkijat ovat sitä mieltä, että voi. Termohaliininen kierto on ilmiö, jossa erilämpoiset ja suolapitoisuudeltaan erilaiset vesimassat liikkuvat ympäri maapallon. Pohjoisessa kylmä, runsassuolainen vesi painuu kohti meren pohjaa, ja samalla sen tilalle virtaa pintatasolla lämmintä vettä etelämmästä. Monimutkaisten virtaussysteemien johdosta vesimassat suurten valtamerten eri puolilla ovat sidoksissa toisiinsa. Meriveden lämpötilan muutokset voivat muuttaa veden virtaussuuntia ja aiheuttaa huomattavia muutoksia ympäristöön.

Malediivien vajoavat saaret

Meri ja vuorovedet ovat muuttumassa myös Malediiveilla, kertovat paikalliset merelläliikkujat, niin kalastajat kuin sukeltajatkin. Vuosikymmeniä muuttumattomina säilyneet vuorovesistä johtuvat virtaukset ovat siirtyneet, ja niiden liikkeitä on entistä vaikeampi ennustaa. Enää ei kalastajien ja sukeltajien ole entiseen tapaan helppo tietää, mistä suurten kalojen parvet liikkuvat. Jos nämä merestä elantonsa saavat ihmiset ovat jo huolissaan, pitäisikö meidänkin olla?

Raa Atollin alueen päällikkö Saud Abdullah Pohjois-Malediiveilta kertoo, että saarten vajoaminen on alueella merkittävä ongelma. ”Aaltojen aiheuttama eroosio on on tehnyt saaristamme entistä haavoittuvaisempia meren vaikutukselle. Yritämmekin saada saaria korotettua keinotekoisesti.”

Malediiveilla on monia saaria, jotka kohoavat vain puolitoista metriä merenpinnan yläpuolelle. Jos merenpinta kohoaa, jäävät ne ensimmäisinä meren alle.

Sri Lankassa näkyy ihmisen kädenjälki

Sri Lankan lounaisrannikolla Hikkaduwassa korallien huonon kunnon syynä on ihminen. Rannikkokaupungin edustalla on jäljellä enää vain kourallinen hyväkuntoista korallia. Loput on louhittu rakennusteollisuuden käyttöön: murskatusta ja poltetusta korallista voidaan valmistaa kalkkilaastia. Myös pari vuotta sitten Hikkaduwaan rakennettu satama on koitunut korallien kohtaloksi, sillä veden mukana kulkeutuvien sedimenttien liikkeet muuttuivat uusien rakenteiden myötä.

”Ennen virtaukset veivät ylimääräisen hiekan suoraan merelle. Nyt satama on muuttanut virtausten kulkua niin, että hiekka kertyy korallien päälle tukahduttaen ne”, kertoo paikallinen sukelluskoulun vetäjä ja luonnonsuojelija Da Silva.

Minä itse uskon, ettei meidän tarvitse olla huolissamme maapallon tilasta. Maa kyllä selviää. Meistä ihmisistä en ole niin varma. Jos käymme liian hankaliksi, maa aivastaa meidät pinnaltaan pois, kuin nenää ärsyttävän hiukkasen.

Meidän kannattaisi siis olla pikemminkin huolissamme omasta itsestämme ja toimia siten, että tulevassa, ilmastonmuutoksen muokkaamassa maailmassa olisi tilaa myös omalle lajillemme.

Kirjoittaja toimii Seacology-, Coral Reef Alliance- ja GreenLife Society -järjestössä.

Käännös: Pia Laine

Julkaistu Kumppani-lehdessä 8/2006