Seksuaalisuus, seksi ja ehkäisy ovat asioita, joista puhutaan usein kieli keskellä suuta. Ja varsin monessa paikassa ei ollenkaan. Vaikka aihe koettaisiin kuinka yksityiselämään kuuluvaksi hyvänsä, ovat siitä puhumisen ja vaikenemisen seuraukset yhteiskunnallisia. Eihän uusia ihmisiä synny ilman seksiä, ainakaan ilman mittavaa laboratoriota.

Vaikka nykyään on tarjolla useita tehokkaita ehkäisymenetelmiä, on monin paikoin tieto ehkäisystä kuitenkin yhä rajallista – ja rajoitettua. Maailman suurin uskontokunta, katolinen kirkko, ei virallisen kantansa mukaan hyväksy minkäänlaista ehkäisyä. Ei edes kondomien käyttöä sukupuolitautien ehkäisemiseksi, edes avioliitossa, edes silloin jos toinen puolisoista on hiv-positiivinen.

Asiallinen ja kullekin ikäryhmälle oikein suunnattu sukupuolikasvatus on tutkimusten mukaan tehokkain seksuaalisen terveyden edistäjä, mutta seksistä ja seksuaalisuudesta puhuttaessa joutuvat helposti arvot ja käsitykset törmäyskurssille. Se, mikä yhdessä kulttuurissa on päivänselvä totuus, voi toisessa tuntua loukkaukselta, kolmannessa hilpeältä hölmöyden huipulta. Arvojen ja perinteiden kunnioituksen nimissä ollaan kuitenkin monesti hiljaa asioista, jotka vaikuttavat suoraan miljoonien ihmisten terveyteen.

YK:n väestöohjelman UNFPA:n arvioin mukaan 340 miljoonaa ihmistä saa joka vuosi sellaisen sukupuolitaudin, joka voitaisiin oikealla hoidolla parantaa kokonaan. Eikä luvussa ole mukana hiviä eikä sellaisia seksiteitse tarttuvia tauteja, jotka eivät ole parannettavissa. Vanha tuttu kondomi suojaisi oikein käytettynä tartunnoilta tehokkaasti.

Se, että seksistä puhutaan paljon, ei vielä tarkoita sitä, että puheissa välittyvä tieto olisi totta. Kyllä aikuinen tietää, ettei seksillä ole kovin paljon yhteistä pornofilmien kuvaston kanssa, mutta teinipojan kanssa voi olla toisin. Luulon korvaaminen asiallisella tiedolla ei olisi pahasta, täällä Pohjolassakaan.

Julkaistu Kumppani-lehdessä 6-7/2006