Vanhat ja viisaat

Bolivian alkuperäiskansojen vanhimmat ovat huolissaan arvostuksensa heikkenemisestä. Eläkkeestä useimmat eivät uskalla edes unelmoida.

Leonarda Quispe (Kuva: Johanna Pohjola) Leonarda Quispe ei pelkää kuolemaa, koska tekee paljon töitä ja ”Jumala tietää sen”.Leonarda Quispe hämmentää maissikeittoa bolivialaisessa Quila Quilan kylässä. Monen vanhemman kyläläisen tavoin hän ei tiedä ikäänsä.

”Ehkä seitsemänkymmentä. Vuosien määrän tietäminen ei ole olennaista. Tärkeintä minulle on saada päivän työt tehtyä”, hän selvittää hätistellen kattilaan kurkottelevia kanoja kauemmas.

Aikaisemmin ruoanlaitosta huolehti Quispen tytär, jolloin äidillä oli enemmän aikaa keskittyä kutomaan kankaita. Tytär perheineen muutti kuitenkin jokin aika sitten lähimpään kaupunkiin kotiapulaisen työn perässä. Kaupunkilaiselon vaikutus lapsenlapsiin huolestuttaa Quispeä.

”Vanhusten kunnioitus kylässä on laskenut, kun nuoret tuovat kaupungista toisia arvoja. He tulevat takaisin perinteistä vähät välittäen ja pukeutuvat länsimaalaisittain”, hän surkuttelee.

Quila Quilassa, kuten muissakin Bolivian alkuperäisyhteisöissä vanhukset ovat perinteisesti arvostettuja. Andilaisen maailmankuvan mukaan kaiken toiminnan, myös uskonnollisten rituaalien ja politiikan, taustalla on samin eli elämänenergian kierto. Luonnossa tätä energiaa symboloivat vuorenhuiput, yksilössä pää ja perheessä sen vanhin jäsen.

Vanhan ketsuankielisen sanonnan mukaan ”vanha ihminen ei ole olemassa vain lapsilleen, vaan koko kylän hyväksi”. Quila Quilan vanhimmilla on tärkeä rooli kylän johtotehtävissä. Vanhukset saavat myös hoitaakseen kevyehköjä töitä, kuten lääkekasvien valitseminen ja sään ennustaminen. Koska heidän viisautensa on elintärkeää koko yhteisölle, heistä myös huolehditaan kollektiivisesti.

”Vanhusta ei saa satuttaa. Jos vanhus on sairastunut, kiertävät muut vuoroin tämän luona, pitävät seuraa ja tarjoavat ruokaa”, selvittää Quispe.

Kunnioitus riippuu koulutuksesta

Bolivian alkuperäiskulttuureissa yksi vanhojen ihmisten tärkeimmistä tehtävistä on viisauden ja perinteiden välittäminen nuoremmille. Vanhat viisaat, joita kutsutaan ketsuaksi nimellä amauta ja aymaraksi amawt’a, ovat yleensä yhteisössään kunnioitettuja henkisiä johtajia. Heillä on hallussaan filosofista tietoa luonnosta ja kosmologiasta, ja heiltä kysytään neuvoja tulevaisuuden varalle.

Quila Quilassa ollaan kuitenkin huolissaan valtion koulujärjestelmän mukanaan tuomista muutoksista. Kyläkoulun myötä vanha suullinen opetusperinne on menettänyt merkitystään ja vanhojen viisaus on väistymässä länsimaisen maailmankuvan tieltä.

Koululaitoksen erikseen jaetut oppiaineet ja tarkat kellonajat ovat vieraita andilaiselle maailmankuvalle, joka perustuu asioiden keskinäiseen riippuvuuteen, vastavuoroisuuteen sekä elämän ja luonnon syklisyyteen. Kyseessä on näkemys, jonka mukaan asiat täydentävät toisiaan, kuten nainen ja mies tai vanha ja nuori. Ilman toista toinen ei ole voimakas.

Luis Huanca (Kuva: Johanna Pohjola) Luis Huanca haluaa perinteiden säilyvän.”Koulussa ei opeteta perinteisiä arvoja. Vanhusten kunnioituksen oppiminenkin riippuu kokonaan vanhemmista ja siitä, kouluttavatko he lapsiaan”, vakuuttaa perunapeltoaan kyntävä Luis Huanca, 62.

Huanca on yksi Andien maissa toimivan Alkuperäiskansojen yliopistohanke Kawsayn opiskelijoista. Kawsay innostaa alkuperäiskansojen edustajia opiskelemaan ja tallentamaan kulttuurinsa traditioita, jottei arvokas viisaus katoaisi vanhusten mukana Pachamaman, Äiti Maan uumeniin.

”Alkuperäiskulttuurien edustajia on vuosisatojen ajan potkittu niin paljon päähän, etteivät monet arvosta kulttuuriaan. On sääli, että jotkut vanhukset ovat tämän seurauksena kääntyneet sisäänpäin eivätkä jaa avoimesti tietoaan”, sanoo Irma Quíroz Kawsaysta.

Työtä ikä kaikki

Vaikka ideaalitilassa vanhusten työ on pelkästään ”henkistä johtamista”, käytännössä he ovat yleensä työn raskaan raatajia. Nuorten muutto kaupunkeihin merkitsee alkuperäisyhteisöille parhaassa iässä olevan työvoiman menettämistä ja vanhoille enemmän fyysisiä töitä. Jonkun on korjattava sadot, paimennettava laamat ja kerättävä polttopuut.

”En ole viisivuotiaasta lähtien tehnyt mitään muuta kuin työtä. Ensin paimentanut, sitten raatanut pellolla aamusta iltaan ja osallistunut kylän rakennustöihin”, virnistää Huanca hampaat vihreinä kokalehtien pureskelusta.

Eläkettä hän ei silti tule saamaan, vaikka kolmen vuoden päästä ylittääkin eläkeiän, 65 vuotta. Quilaquilalaiset vanhukset elävät lähes poikkeuksetta virallisen talouden ulkopuolella. Ruokaa tuotetaan käytännössä omiin tai kylän tarpeisiin, ja ylijäämäsato myydään pimeästi lähimmässä kaupungissa Sucressa.

Sitä paitsi Boliviassa, jossa keskimääräinen elinikä on miehillä 62 ja naisilla 66 vuotta, vain harva vanhus yltää eläkeikään asti. Koko väestöstä yli 60-vuotiaita on vain seitsemän prosenttia. Tästä syystä ”vanhuus” onkin suhteellista, sillä maaseudulla vanhuksiksi saatetaan kutsua jo yli 50-vuotiaita.

Välttämättömyyden lisäksi työ on monille vanhuksille myös henkireikä ja keino välttää syräytyminen. ”Ama qella – ole työteliäs”, kuului jo ensimmäinen inkojen neljästä perusperiaatteesta.

”Olen ylpeä itsestäni, kun työskentelen. Kun en enää pysty tekemään töitä, tulee se olemaan hauta”, sanoo Quispe. Hän ei pelkää kuolemaa, koska paiskii töitä.

”Kun kuolen, kuolen kärsineenä ja töitä tehneenä. Jumala tietää sen.”

Evo luo toivoa

Tomasa Ramírez Serrano, 69, muutti nuorena Quila Quilasta Sucren kaupunkiin töihin. Yhden pojan yksinhuoltajaäiti on töissä aamuseitsemästä iltayhdeksään torikojun kokkina, jossa hänen tavoitteensa on työskennellä kuolemaansa asti.

”Minulla ei ole muuta vaihtoehtoa. Tässä maassa ei voi luottaa kuin itseensä, edes lapsiinsa ei voi luottaa. Kun ne menevät naimisiin, ei tiedä mitä tapahtuu. Hallitukseen on mahdotonta turvata: presidentit vain ottavat ja menevät eivätkä ole uskollisia Bolivialle.”

Tuore Evo Moralesin hallitus herättää kuitenkin kokissa toivoa. Hän kunnioittaa Evoa siksi, että tämä on paiskinut raa’asti töitä ja nähnyt nälkää eikä vain sattunut syntymään ”oikeaan perheeseen”. Myös Luis Huanca luottaa maan ensimmäiseen aymarapresidenttiin ja tämän myötä tapahtuvaan taisteluun traditioiden puolesta.

”Uskon, että Evon myötä rakennetaan keskuksia, joissa koulutetaan lisää amautoja ja muita viisaita. He opettavat sitten nuorille henkisyyttä, harmoniaa, tasapainoa ja kunnioitusta ihmiskuntaa kohtaan”, hän maalaa innokkaasti.

”Jos Andien kansoilla ei olisi viisauttaan ja vanhuksiaan, olisimme hukassa, ilman henkeä.”

 

Julkaistu Kumppani-lehdessä 4/2006

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!

Olet nyt varjossa ""staging"". Poistu