RK:n kordinaattori Joel Lindefors.Rena Kläder -kampanjan (RK) tavoite on kohentaa vaatetyöläisten asemaa tuotantomaissa. Tähän RK pyrkii kuluttajavalistuksella, vetoamalla vaatealan yrityksiin Ruotsissa sekä solidaarisuustyöllä, eli tukemalla tuotantomaiden työläisten yhdistymispyrkimyksiä.

RK:n koordinaattorina toimiva Joel Lindefors, ei pidä sanasta ”kampanja”, koska kampanjoilla on alku ja loppu, mutta tarve parantaa vaatetyöläisten asemaa tuskin loppuu lähitulevaisuudessa. RK:n voi nähdä verkostona, sillä sen jäseninä on reiluun kauppaan ja ihmisoikeuksiin keskittyviä kansalaisjärjestöjä sekä ammattiyhdistyksiä. Toiminnan rahoittavat Sida ja jäsenjärjestöt. RK:ssa ei ole henkilöjäseniä – mutta yksityishenkilö voi toki toimia RK:n jäsenjärjestössä tai järjestää ad hoc -tyyppisen tempauksen.

Toiminta käynnistyi Hollannissa, jossa ensimmäinen Clean Clothes Campaign (CCC) perustettiin vuonna 1989 ja jossa CCC:n pääsihteeristö edelleen on. Nykyään CCC toimii 12 Euroopan valtion lisäksi tuottajamaissa, joissa yhteistyöjärjestöt ovat yleensä ammattiyhdistyksiä. Tärkein yksittäinen tavoite on työläisten yhdistymisvapaus.

Kehitysmaiden tärkein kilpailuetu on halvat työvoimakustannukset. Sitä etua ei haluta viedä, vaikka yksi RK:n tavoite onkin elinkustannuksiin riittävä palkka. Säällinen palkka kehitysmaassa on silti vain murto-osa teollisuusmaiden vastaavasta.

Mistä reilun kaupan farkut?

Kuluttajat soittavat usein RK:hon kysyäkseen eettisistä farkuista. Tähän Lindefors vastaa, ettei sellaisia ole. Reilun kaupan banaaneja vastaavia merkkifarkkuja ei ole olemassakaan. Ostoboikotteja RK ei kuitenkaan kannata, sillä näin kehitysmaat menettäisivät työpaikkoja ja kärsijä

olisi lopulta maan tehdastyöläinen. Tärkeintä on tiedustella millaisissa olosuhteissa farkut on valmistettu. Lindeforsin mukaan se, että 20 prosenttia kuluttajista osoittaisi kiinnostuksensa tuotteiden alkuperästä, loisi kauppiaille ja maahantuojille paineen varmistaa tuotteiden eettisyys. Lindefors huomauttaa, että kuluttajat näkevät usein suuret pahoina ja pienet hyvinä, mikä ei vastaa todellisuutta, koska kukaan ei ole lopulta ”hyvä”.

RK:n nettisivuilta löytyy sähköinen postikortti, jonka voi lähettää haluamalleen yritykselle, mikäli kokee suullisten kysymysten esittämisen kiusalliseksi. Kortissa esitetään kysymyksiä vaatteiden alkuperästä ja siitä, onko työläisten ihmisoikeuksia kunnioitettu valmistusprosessin aikana.

Tänä vuonna RK aikoo keskittyä Ruotsissa julkiseen sektoriin – valtiot ja kunnat eivät ole toistaiseksi asettaneet mitään eettisyysvaatimuksia ostamilleen tekstiileille ja vaatteille. Näin veronmaksajien rahoja voidaan käyttää lapsityöllä valmistettuihin tuotteisiin.

Lindefors sanoo, ettei käytettyjen vaatteiden ostaminen ole ratkaisu kehitysmaiden työläisten ongelmiin. Vaatteiden keräämiseen liittyy ongelmia, joista pitää olla tietoinen. Ruotsissa kerätyistä vaatteista 10 prosenttia jää Ruotsiin – loput lähetetään kehitysmaihin. Ensin hepenet siis teetetään halvalla kehitysmaissa, mutta kun muoti muuttuu, vaatteet lähetetään takaisin. Palautetut vaatteet taas kilpailevat kehitysmaan oman vaatetuotannon kanssa, mikä osaltaan vähentää niiden menekkiä.

Vetoomuksilla hyviä tuloksia

RK on järjestänyt Tukholmassa kaksi suurta muotinäytöstä, jotka olivat catwalkeineen ja anorektisine malleineen aidon näköisiä. Juonnot olivat vain tyylihöpinän sijaan faktoja vaatteiden valmistusoloista. Näytökset saivat hyvin julkisuutta tv-uutisia myöten, mutta kahden näytöksen jälkeen uutisarvo oli kulutettu loppuun.

Belgiassa, Hollannissa ja Ranskassa tietyt kunnat ostavat työvaatteita vain yrityksiltä, jotka pystyvät takaamaan vaatteiden eettisyyden. Kunnat tekevät yhteistyötä valtiorajojen yli muodostaen Clean Clothes Communities -verkoston. Samanlaista toimintaa aloitellaan Ruotsissa.

Esimerkki hyvin onnistuneesta pikavetoomuksesta on Niken alihankkijan, srilankalaisen Jaqalanka-tehtaan tapaus. Tehtaan ammattiyhdistys oli järjestämässä äänestystä laillistaakseen asemansa työläisten edunvalvojana, mutta sitä häirittiin monin tavoin: eräs naistyöläinen uhattiin jopa tappaa, jos hän äänestäisi. Häirinnän jatkuttua yhdistys pyysi apua CCC:ltä, jonka kontaktiverkosto ulottuu myös tuottajamaihin. Näin se pystyy tarkistamaan tilanteiden todenperäisyyden.

Joskus CCC:n halutaan neuvottelevan työnantajapuolen kanssa, joskus toivotaan julkisuuskampanjaa, kuten Jaqalankan tapauksessa. CCC otti yhteyttä Nikeen huomauttaen, että sen alihankkija ei noudata yleisiä ihmisoikeussääntöjä eikä edes Niken omia sääntöjä, sillä työläisillä ei ole yhdistymisoikeutta. Pelkkä yhteydenotto ei yleensä auta, joten CCC uhkasi Nikeä asian viemisellä julkisuuteen. Lisätueksi organisoitiin sähköpostikampanja, joka vyörytti Nikelle yli 3000 viestiä. Tapauksella oli onnellinen loppu, sillä Nike painosti lopulta tehtaan johdon hyväksymään ammattiyhdistystoiminnan.

Ovatko Lindeforsin vaatteet puhtaat?

Millaisiin vaatteisiin koordinaattori sitten pukeutuu itse? ”Tavallisiin, myös kehitysmaissa tehtyihin. Olisi protektionismia ostaa vain eurooppalaisia vaatteita. Tärkeintä on esittää kysymyksiä ostaessaan. Näin voi näyttää, että on kiinnostunut valmistusprosessista ja työläisten oikeuksista.”

Muistaako koordinaattori esittää aina kysymyksiä? ”No en. Mutta melkein aina!”

Lindfors myöntää, että myös RK on tehnyt virheitä. ”Päätimme hankkia RK:lle näkyvyyttä painattamalla logo-t-paitoja. Niistä tuli oikea hitti. Emme pääse ikinä sadan prosentin varmuuteen valmistusolosuhteista, mutta jos RK käyttää tietyn valmistajan paitoja, niin se tuo tälle automaattisesti eettisyystakuun. Takuita emme voi antaa, joten logopaitoja ei enää tule.”

Lindefors toivoisi, että Suomeenkin tulisi vastaava verkosto. Vaatemarkkinat ovat globaalit ja Suomessa ostetaan samoja brändejä kuin Ruotsissa. Lindefors lupaa tarvittaessa neuvoa toiminnan käynnistäjiä. ”Pitää muistaa, että verkosto tarvitsee erilaisia järjestöjä – varsinkin ammattiyhdistyksiä. Niiden kanssa työskentely voi olla jäykkää, mutta ilman niiden tuomaa jatkuvuutta ja asiantuntemusta toiminta olisi ponnettomampaa. Yksittäistempaukset ja aktivistit piristävät toimintaa, mutta niiden jatkuvuus ei ole taattua. Työhön täytyy suhtautua pragmaattisesti, mikäli haluaa saada vaatteet oikeasti puhtaiksi.”

Julkaistu Kumppani-lehdessä 2/2006