Meksikossa pohdittiin toukokuussa, millä tavoin alkuperäisväestö alkuperäisväestö pääsisi mukaan poliittiseen päätöksentekoon ja miten poliittiset iskulauseet tulisi muuttaa rakentaviksi ehdotuksiksi.

Tammikuussa 1994 YK julisti alkuperäiskansojen vuosikymmenen alkaneeksi. Guatemalalainen intiaani Rigoberta Menchú nimitettiin hyväntahdon lähettilääksi ja monikansallinen työryhmä ryhtyi valmistelemaan julistusta alkuperäiskansojen oikeuksista. Samalla perustettiin rahasto alkuperäiskansojen työn tukemiseksi.

Alkuperäiskansojen toiveena oli juhlistaa teemavuosia, joiden avulla heidän ongelmiinsa paneuduttaisiin ja joiden ratkaisemiseksi löytyisi myös kansainvälistä rahoitusta. Keskeisinä teemoina olivat koulutus, terveys, maanomistus, kaksikielisyys ja monikulttuurillisuus.

Nyt kuusi vuotta myöhemmin julistus on vieläkin hyväksymättä ja rahastoon on tullut nihkeästi tukea. Alkuperäiskansat ovat jatkaneet omaa taisteluaan. Pohjoisen jättäessä heidät yksin 1990-luku jäi intiaanikansoille menetetyksi vuosikymmeneksi.

Eriarvoiset ohjelmat

Toukokuun puolivälissä Rigoberta Menchú kutsui intiaanialoite rauhan puolesta -liikkeen (Iniciativa Indígena por la Paz – IIP) jäseniä Meksikoon analysoimaan tilannetta ja valmistamaan liikkeelle uuden strategian ja 5-vuotissuunnitelman.

Kokouksen osallistujien mukaan kansainvälistä tukea on vaikea saada sellaisiin projekteihin, joilla pyritään muuttamaan intiaaniväestön marginalisoitumista aiheuttavia yhteiskunnallisia rakenteita. Suosittuja avustuskohteita ovat sen sijaan esimerkiksi alkuperäiskansojen naisryhmät tai alkuperäiskansojen ja luonnon vuorovaikutusta tukevat projektit.

Prioriteetit rahoitukselle sanellaan pohjoisesta ja se on omiaan vaikeuttamaan pitkän aikavälin suunnitelmien laadintaa. Aloitteita, jotka auttaisivat alkuperäiskansoja ottaamaan aktiivisesti osaa heitä koskevaan poliittiseen päätöksentekoon ja lakien valmisteluun, ei tueta.

Pääasiallisesti alkuperäiskansoista on tehty kohderyhmä, jota monikansalliset rahoituslaitokset ja kansainväliset projektit konsultoivat omiin ohjelmiinsa. Konsultointi merkitsee kuitenkin lähinnä informaation keruuta jo tehdyistä päätöksistä. Niiden kautta vaikuttaminen päätöksiin on vaikeaa.

Intiaanialoite IIP ei kuitenkaan syytä vain monikansallisia rahoituslaitoksia ja hallituksia. Alkuperäiskansoilta itseltään myös on puuttunut rakentavia aloitteita. On jääty liikaa iskulauseiden, sloganeiden heiton tasolle. On identifioitu syylliset ongelmille pystymättä kuitenkaan esittämään niihin ratkaisuja.

Riittävän syvälle

Intiaanialoite rauhan puolesta on pyrkinyt koko vuosikymmenen sovittelemaan Latinalaisen Amerikan aseellisia selkkauksia, joissa alkuperäiskansat ovat olleet toisena osapuolena. Aktiivisia on oltu Meksikon Chiapasissa, Ecuadorissa, Guatemalassa ja Kolumbiassa. Latinalaisen Amerikan hallitukset pitävät alkuperäiskansoja ylimääräisenä rasitteena ja luonnollisena vihollisena.

Jotta aseelliset selkkaukset alueella saataisiin vähenemään olisi hallitusten tunnustettava alkuperäiskansojen historialliset oikeudet maahan. Jos näitä oikeuksia ei tunnusteta, ei konflikteilta voida tulevaisuudessakaan välttyä, seminaarissa todettiin.

Keskeisenä ongelmana nähtiin myös alkuperäiskansojen keskinäisen solidaarisuuden puute. Nykyinen koulutusjärjestelmä kouluttaa alkuperäiskansojen edustajia valtaväestön palvelukseen ilman omaa ideologiaa. Koulutusjärjestelmää olisi muutettava ja alkuperäiskansojen koulutustasoa nostettava.

On koulutettava henkilöitä, joilla on alkuperäiskansojen identiteetti ja jotka pystyvät ajamaan itse oikeuksiaan ja esittämään vaihtoehtoisia kehitysmalleja, jotka edistävät alkuperäiskansojen hyvinvointia ja vähentävät konflikteja alueella. Kansainväliset järjestöt yleensä rahoittavat vain pikakursseja, mutta eivät tue syvälle meneviä muutoksia itse koulutusjärjestelmissä.

Yhtämielisiä kokouksen edustajat olivat alkuperäiskansojen oikeutuksesta valita itse edustajansa kansainvälisille foorumeille. Intiaanialoite IIP aikoo valita keskuudestaan ”lähettiläitä”, joilla olisi laaja alkuperäiskansojen tuki.

Nähtäväksi jää, hyväksyykö kansainvälinen yhteisö alkuperäiskansojen edustajien edustavan itseään ja löytyykö heidän lähettiläilleen kansainvälistä tukea. Vaatimuksena on myös julistaa uusi alkuperäiskansojen vuosikymmen menetetyn vuosikymmenen tilalle.

MARKO LEHTO