Konsulttitoimisto Image Matchin johtajan Marianne Mäkelän mukaan ihmisten usko yrityksiin on viime vuosien aikana jyrkästi laskenut.

”Yritykset hakevat nyt uusia kumppanuuksia, jotta ne voisivat uudestaan rakentaa luottamusta kuluttajiin.”

Image Match on Suomen ensimmäisiä yhteiskuntavastuullisuutta myyviä konsulttitoimistoja. Se järjestää yrityksille kumppanuussopimuksia erilaisten yhteistyötahojen, kuten kansalaisjärjestöjen kanssa.

Esimerkkeinä uudenlaisesta kumppanuudesta Mäkelä mainitsee Fazer Leipomoiden ja Sydänliiton yhteisen kampanjoinnin ruisleivän syömisen lisäämiseksi sekä Vattenfallin, joka on rahoittanut Kiasman kiertokoulua eli vienyt nykytaiteen opetusta yläasteikäisille Helsingin ulkopuolella.

Vapaaehtoisia on enemmän kuin töitä

Nokian näkyvimpiä vastauksia yhteiskuntavastuullisuuteen on kolme vuotta toiminut Nokia Helping Hands -ohjelma. Siinä työntekijä voi työajallaan, esimerkiksi pari kertaa vuodessa järjestettävien tiimipäivien yhteydessä, tehdä vapaaehtoistyötä.

Helping Hands sai alkunsa, kun työhaastatteluun tullut yhdysvaltalainen insinööri kysyi, onko Nokiassa mahdollista osallistua vapaaehtoistyöhön. Kun ei ollut, hän perui hakemuksensa.

”Erittäin suosittua on ollut kynttilöiden valaminen Amnestylle, SPR:n lipaskerääjinä toimiminen ja kirjeiden kirjoittaminen Planin postitustalkoissa”, kertoo toiminnasta vastaava Salla Saarinen.

Hän kuitenkin toivoo, että kansalaisjärjestöt markkinoisivat tempauksiaan ja talkoitaan Nokialle entistä aktiivisemmin.

”Nyt vapaaehtoisia on paljon enemmän kuin työtä on tarjolla.”

Kansalaisjärjestökenttä on nähty muuallakin maailmassa otollisena yhteistyötahona yritysmaailman kannalta. Hewlett-Packard on muun muassa menetellyt niin, että jos huippuosaajaa uhkaa loppuunpalaminen, hän saa ottaa puoli vuotta virkavapaata ja tehdä sinä aikana täydellä palkalla työtä kansalaisjärjestössä.

Osaaminen tulee uuteen käyttöön, osaaja virkistyy ja samalla tutustuu mahdollisiin tuleviin markkinoihin.

Ei pelkkää rahaa

”Suomalaisten auttamishalu on lisääntynyt, ja yrityksissä on näitä samoja ihmisiä”, sanoo Aki Temisevä. Hän on VaLan eli uuden Vastuullisen Lahjoittamisen yhdistyksen puheenjohtaja ja Suomen World Visionin toiminnanjohtaja.

Temisevä ei kuitenkaan kehota kansalaisjärjestöjä pyytämään yrityksiltä suoraa rahallista tukea.

”Parempi on ottaa yrityksestä hyvin selvää ja sitten ehdottaa jotakin, mikä liittyy sen omaan toimintaan”, hän neuvoo.

Yritykset voivat esimerkiksi tarjota järjestölle ilmaista näkyvyyttä, asiantuntija-apua tai markkinointiyhteistyötä, ne voivat ohjata asiakkaitaan lahjoittamaan bonuspisteensä järjestölle ja tulouttaa osan jonkun tuotteensa myyntihinnasta. Toki silkkaa rahaakin annetaan.

”Kukaan ei osaa sanoa, paljonko yritykset tukevat kansalaisjärjestöjen toimintaa”, Temisevä toteaa.

VaLa on kymmenen kansalaisjärjestöjen perustama yhteistyöelin. Se haluaa lisätä varainkeruun tehokkuutta ja luotettavuutta. VaLa pyrkii minimoimaan lahjoittamisesta koituvia kuluja ja saamaan yleishyödylliseen tarkoitukseen osoitetut lahjoitukset verovähennyskelpoisiksi, kuten on lähes kaikissa muissa Euroopan maissa.

Takapihojen vahtikoira

Ulkomailla toimii yli neljätuhatta suomalaista yritystä. Näistä muutama kymmenen on monikansallisia, monella mantereella vaikuttavia pörssiyhtiöitä.

FinnWatch on pieni, vuonna 2002 perustettu kansalaisjärjestöjen ja ay-liikkeen ylläpitämä yhteishanke, joka pitää silmällä näiden suurten yritysten toimintaa. Tavoitteena on, että ne noudattaisivat maailmalla samoja periaatteita kuin Suomessa.

FinnWatch tekee ja teettää tutkimuksia, joista tuorein on maaliskuussa 2005 ilmestynyt ”Tehtaalla koko elämä – Vuokratyöläisten olot Nokian ja sen alihankkijoiden tehtailla Etelä-Kiinassa”. Raportissa tarkastellaan viittä yritystä, joissa on yhteensä 112 000 työntekijää.

”Päätietolähteitämme yritysten omien raporttien, viranomaisten, median ja ay-liittojen rinnalla ovat ne ihmiset, jotka työskentelevät yrityksissä. Tehtävämme on tuoda esiin maailman takapihojen ääni”, luonnehtii toimittaja Eeva Simola, FinnWatchin ainoa täyspäiväinen työntekijä.

”Me vertaamme yritysten sanoja ja tekoja toisiinsa.”

Simola ei halua laatia hyvien yritysten listaa, mutta esimerkiksi Nokian Kiinan-tehtaiden kohdalla on hänen mukaansa ilmeistä, että kausityöläisiä – joita on suurin osa työntekijöistä – kohdellaan toisin kuin vakituisia, vaikka he tekevät samaa työtä.

”Yritykset sanovat, etteivät ne voi kantaa vastuuta ali-ali-hankkijoistaan ja että lakia noudatetaan maassa maan tavalla. Meidän mielestämme vastuuta voi kantaa, jos sitä kerran vakuutellaan, ja jos ei voi, miksi etelään sitten mennään? Epädemokraattisissa yhteiskunnissa ihmisiä on helppo käyttää hyväksi.”

Simola penää, miksi yhtiöt hakeutuvat verovapaille erikoistalousalueille.

”Jos yritys on vastuullinen, miksi se ei maksa veroja?”

Simola lukee työkseen yritysten yhteiskuntavastuuraportteja ja toivoo, että ne sisältäisivät tietoa yrityksen maksamista veroista, sen saamista tuista sekä sidosryhmädialogista.

Euroopassa on kymmeniä erilaisia järjestöjä, jotka seuraavat yritysten toimintaa kehitysmaissa. Simola osallistui keväällä Corporate social responsibility- eli Yritysten sosiaalinen vastuu -verkoston kokoukseen Amsterdamissa.

”Yhteinen kanta oli, että monikansallisten yritysten toiminnan säätelyä ei saa jättää niiden oman vapaaehtoisuuden varaan, vaan se on tehtävä pakolliseksi.”

Kuluttaja maksaa

Kaupan alan maahantuojat pitävät tiettyä osaa kehitysmaatuonnistaan riskialttiina muun muassa ympäristö- ja lapsityövoimakysymysten takia.

Suomen kolme suurinta maahantuojaa – Kesko, Intrade Partners ja Stockmann – ovat liittyneet Euroopan kauppaketjujen auditointiyhteisöön BSCI:hin (Business Social Compliance Initiative), jolla on yhteinen tietopankki kaikista tarkastetuista yhtiöistä. Näin jokaisen ei tarvitse tehdä omia tarkastuskäyntejään.

Keskon kehitysjohtajan Jouko Kuisman mielestä tämä on huomattava parannus.

”Suuryritykset ovat yhdistyneet vastuulliseksi joukkovoimaksi”, hän luonnehtii.

Toinen erinomainen asia Kuisman mielestä ovat yhtenäiset raportointiohjeet, kuten YK:n ympäristöohjelman Unepin Global Reporting Initiative vuodelta 2000. Yhtenäisillä tunnusluvuilla ja mittareilla yritykset voivat nyt mitata ja verrata toimintansa ympäristö- ja sosiaalisia vaikutuksia. Tosin maailman noin 65 000 monikansallisesta suuryrityksestä vasta murto-osa, noin 600, on laatinut GRI:n mukaiset raportit.

Yhteiskuntavastuullisuus, eli vastuu myös ympäristö- ja sosiaalisista asioista, ei Kuisman mukaan lisää yrityksen kustannuksia. Pikemminkin se laskee niitä, kun energian, raaka-aineiden ja kuljetusten käyttö tarkentuu ja työolosuhteiden koheneminen vähentää sairaspäiviä, onnettomuuksia ja hävikkiä.

”Palkkataso taas ratkeaa kansallisilla työmarkkinoilla ja kansainvälisessä kilpailukyvyssä – ei yhdessä yrityksessä.”

Kuka sitten maksaa reilun tuotannon kustannukset, jos ei yritys?

”Kaiken maailmassa maksaa lopulta kuluttaja. Hinnat muodostuvat kustannuksista. Ovatko kuluttajat valmiita tähän?” Kuisma kysyy.

”Vastuuttomat yritykset tuottavat markkinoille halpaa tavaraa työntekijöiden tai ympäristön hyvinvoinnin kustannuksella. Niin kauan kuin sitä ostetaan, muut ovat hintakilpailussa vaikeuksissa eivätkä jaksa paneutua vastuullisen kilpailukyvyn nostamiseen.”

Lopuksi asiallinen Keskon kehitysjohtaja hieman tuohtuu.

”Puheissaan ihmiset ovat hyvin eettisiä. Mutta kovin harva näitä asioita kuitenkaan silloin miettii, kun juoksee halvan hinnan perässä.”

Yrityksen yhteiskuntavastuu

Laajan käsityksen mukaan yrityksen yhteiskuntavastuu levittäytyy yrityksen toiminnassa kaikkialle. Siihen sisältyy toiminnan taloudellinen, ympäristöllinen ja inhimillinen sekä sosiaalinen vastuu ja myös vastuu tuotteen koko elinkaaresta: raaka-aineen hankinnan ympäristölliset vaikutukset, työntekijöiden kohtelun inhimillisyys ja sosiaalinen vastuu sekä tuotteen ympäristö- ja terveysvaikutukset.

Julkaistu Kumppani-lehdessä 10-11/2005