Wixarika-kulttuurin pyhä velvollisuus on kylvää ja korjaa satoa, jotta elämä jatkuisi. Wixarikat huolehtivatkin hyvin esi-isiensä maista, joilla sijaitsevat myös wixarika-kulttuurin monet pyhät paikat. Wixarikat on yksi esimerkki niistä kulttuureista, joiden eloonjääminen on hyvin konkreettisesti sidottu niiden vuosisatoja asuttamiin maihin. Wixarika-samaani Uxatekin sanoin: ”Jos emme saa maitamme takaisin, maailma sammuu”.
Wixarikat asuvat hajallaan syrjäisillä seuduilla läntisen Sierra Madren vuoristossa Länsi-Meksikossa. Noin 20 000 wixarikan tavoissa ja uskomuksissa on alueellisia eroja, mutta heitä yhdistää vahva yhteinen kulttuurinen ja kielellinen identiteetti. Vanhat uskonnolliset seremoniat ovat edelleen kiinteä osa kulttuurin arkea.
Wixarika-yhteisöt saivat kolonialismin aikana Espanjan kruunulta yhteisöllisen omistusoikeuden asuttamiinsa maa-aloihin, mutta meksikolaiset maatalousviranomaiset siirsivät 1960-luvulla wixarikojen maita kyseenalaisin keinoin ympäröivien mestitsikylien haltuun. Seurauksena on ollut jatkuvia, ajoittain väkivaltaisia konflikteja maissi- ja karjankasvatuskulttuurin välillä. Alueen maakiistoihin kytkeytyy myös neljän osavaltion, metsäyhtiöiden ja huumekaupan kiinnostuksen kohteita.
Kansalaisjärjestöt ovat karttaneet poliittisesti arkaa maakysymystä. Ajagi-järjestö ajaa kuitenkin wixarikojen oikeutta maihinsa. Sen perustajat ymmärsivät aikanaan, että wixarika-yhteisöjen riittämätön ravinnon tuotanto ja kaiken kaikkiaan yhteisöjen kehittämisen vaikeus juonsivat juurensa maakysymyksestä. Yhteisöt olivat uupuneita taistelemaan laittomia invaasioita vastaan.
Kestävää maankäyttöä
Reilussa 10 vuodessa wixarikat ovat vieneet Ajagin avustuksella oikeuteen noin 180 maakiistaa ja voittaneet niistä suurimman osan. Iso osa näistä maista on jo käytännössäkin siirretty wixarika-yhteisöjen haltuun. Wixarikat ja Ajagi keskittyvät nyt pääasiassa suunnittelemaan ja toteuttamaan kestävää maankäyttöä yhteisön asuttamille alueelle. Tavoitteena on myös alueen sisäisen talousjärjestelmän vahvistaminen ja mahdollisimman toimiva naapuruus mestitsien kanssa.
Wixarika-yhteisöt ovat käyttäneet laillisena apunaan Kansainvälisen työjärjestön (ILO) sopimusta numero 169, joka takaa alkuperäiskansoille päätäntä- ja omistusoikeuden historiallisesti asuttamiinsa maihin ja niiden luonnonvaroihin. Meksiko on yksi noin 15 sopimuksen hyväksyneestä maasta. Monien alkuperäiskansojen, myös Suomen saamelaisten tavoitteena on saada maidensa hallitukset hyväksymään sopimus.
Wixarikojen maita vallanneet karjankasvattajat ovat puolustaneet valtauksiaan sillä, että heidän käsissään maa on tuottavammassa käytössä. Alkuperäiskansan elinkeinot esitetään alkukantaisina ja tuottamattomina, jotta poliittiset päätöksentekijät tekisivät päätöksiä ”modernimpien” elinkeinojen, kuten metsätalouden ja turismin hyväksi.
Wixarikat ja monet muut alkuperäiskansat näkevät itsensä kuitenkin nykyaikaisina ja itsestään tietoisina kansoina, jotka kykenevät hallitsemaan omia alueitaan ja soveltamaan perinteitään nykyajan vaatimuksiin.
Julkaistu Kumppani-lehdessä 8/2005